Tänä vuonnahan otin ihan asiakseni että pääsisin viimeinki kirjamessuille, edellisinä vuosina olen vain haikeana lueskellut muiden kokemuksia.
|
Messujen kirjasaalis, huono kännykkä kuva. |
Ennen messuille pääsyä oli vuorossa pieni troad trip, koska täältä länsirannikoltahan on matkaa pääkaupunkiimme usemman sadan kilometrin verran. Kyytini olikin pihassa sovitusti yhdeksältä aamulla ja niimpä matka kohti messukeskusta alkoi.
Matka meni hyvin ja löysimmekin messukeskukseen yllättäen ilman eksymisiä. Itse olen siellä viimeksi ollut useampia vuosia sitten American Car Showssa, ja muutenkin tuo pääkaupunkiseutu on itselleni vierasta aluetta, sen verran mies neuvoi että itään lähdetään kehiä ajelmaan että päätyisimme kohteeseemme. Tämä neuvo mielessä, muistikuvat edellisestä reissusta. edellisiltaisesta google mapsin tiirailut ja kännykän navi apunamme löysimme helposti perille.
Auto parkkiin ja hyytävässä tuulessa muiden kanssa kohti ovia. Jonoista pääsimme nopeasti kun minulla oli nuo saadut liput (eli kutsut). Takit narikkaan ja messualuetta tutkimaan. Itse halusin käydä yhden paneelin kuuntelemassa ja se sopikin ystävälleni ihan hyvin. Paneeli ajoittuikin hyvin melkein heti saapumiseemme ja paikankin löysimme kivuttomasti.
Ensimmäiseksi siis istuimme kuuntelemaan paneelia E-kirjoista, tarkemmin
E-kirjan lukijat Suomessa. Kuten varmaan kaikki tiedätte niin itse olen suurkuluttaja e-kirjoissa, tosin lähinnä enkun kielisiä mutta kuitenkin. Kaverianikin kiinnosti aihe hieman kun oli juuri miettimässä tätä vaihtoehtoa (e-kirjoja), hän lukee myös nykyisin osin enkuksi.
Tässä vaiheessa huomasin että olisi pitänyt ottaa, jokin vihko ta paperia mukaan että olisi saanut kunnolla ajatuksia ylös. No, hokasin sitten että messulehteen voi myös kirjoittaa. Kynä minulta aina löytyykin laukusta, mutta vihon ja kalenterin olin juuri nostanut kotona laukusta pois ajatellen niiden painavan liikaa.
Ajatuksia paneelista lyhyesti;
- Aika Elisa-kirja mainosta, tosin tämä taitaa kyllä olla suomalaisista toimijoita paras. Mielenkiintoinen tutkimus aiheesta. (Tämä tutkimuskyselyn yhteenvedosta voi lukea ainakin
täältä)
- Ai, äänikirjoja voisikin kuunnella kännykällä. Pakko päästä kokeilemaan!
- Pitää selvittää voiko kirjastosta lainata e-kirjoja kuinka. (viimeksi kun tutkin niin valikoima oli surkea)
Nuo olivat ne isoimmat ahaa-elämykset. Yleisesti paneeli oli ok, hieman meitä molempia häiritsi se että kaikki panelistit olivat hyvin samaa mieltä aiheesta. Me lähdille jo hieman ennen sen loppumista, juuri kun yleisön kysymykset alkoivat. Itse olisin varmaan nekin kuunnellut mutta toverini oli levoton jo siinä ennemminkin niin ajattelimme sen olevan hyvä väli luikahtaa oven raosta takavasemmalle.
Tämän jälkeen teimme sotasuunnitelman joka koostui ajatuksesta yleinen messu-alue -> antikvaarinen alue -> yleinen messu alue ->ruokamessut.
Suunnitelma toimi ihan hyvin ja ruokailunkin osasimme ajoittaa hyvään kohtaan eli ennen ruoka puolta. Nälkäisenä se alue olisikin ollut ihan hirveä (ainkin kukkaroa ajatellen).
Itse olin hieman varautunut siihen että paikalla on ihmisiä, mutta silti ihmispaljous hieman yllätti (kaverini oli vielä enemmän yllättynyt tästä). Tämä teki kiertelystä ja kirjojen tutkimisesta hieman haastavaa. Varsinkin Helsingin Antikvaarin alue, jossa kaikki kirjat olivat 2e/kpl olisi itseäni kiehtunut huomattavasti enemmän mutta se väen paljous ahdisti niin että poistuin vain viiden kirjan kanssa. Enemmänkin olisin luultavasti löytänyt. Loput löydöt teinkin pokkareiden osalta kun mukaani lähti mm. Elina Rouhiaisen Susirajalla-sarjan kaksi ensimmäistä osaa.
|
Kuva Helsingin kirjamessujen facebook-sivuilta. |
Kirjoja ostinkin enemmän miehelle kuin itselle, lisäksi eräälle kaverilleni ostin pyynnöstä (tai oikeastaan kaverini isälle lahjaksi hän keräilee noita) Natasha-sarjakuvan.
Itse olin hieman ajatellut ostavani paria kirjaa esim. Tuija Lehtisen uusimman, mutta totesin sen olevan halvempi minulle muualta ostettuna. Toki jos olisin Lehtisen siellä bongannut ja saanut nimmarin siihen niin tarina olisi toinen.
Muutenkin itseäni harmitti kun en osunut paikalle niinä päivinä jolloin minua kiinnostavia kirjailijoita olisi ollut paikalla. Kovasti kylläkin yritin kuikuilla josko olisin heitä silti bongannut jostain.
Ohjelmaa katsoessa olisin sen perusteella ehkä halunnut olla perjantaina tai sunnuntaina paikalla, mutta harmittavasti tosiaan muu elämä ei mahdollistanut messuilua noita päiviä.
Hintataso myöskin yllätti, se ei hirveästi eronnut normikaupan hinnoista. Myös antikvaari puolella huomasi hinnoittelun olevan samanlaista joka puolella. mm. Cristien kirjat olivat joka paikassa 8e.
Loppuajatuksia messuista:
- Kyllä sitä voisi toistekkin tulla. Ehkä jopa useampana päivänä ja voisihan tästä ehkä enemmän saada irti yksin seikkailemalla.
- Toisaalta kaverikin on ihan kiva, ehkä toisena päivänä yksin ja toisena kaverin kanssa..
- Ehdottomasti kylläkin haluanm uudelleen messuille, ja mielellään useampana päivän.