Näytetään tekstit, joissa on tunniste Scifi. Näytä kaikki tekstit

Marissa Meyer - The Lunar Chronicles

Goodreads
Nämä kirjat bongasin vahingossa kirjastosta, tosin muistelisin että olen enemminkin joskus tätä tuijotellut, mielenkiintoinen kansi. Mutta nyt nämä sitten lähtivät molemmat lainaan, kun miksi lainata vain eka osa jos onkin hyvä niin on sitten toinenkin osa heti saatavilla.

Ensimmäisen osan luin jo tammikuussa mutta toiinen osa jäi silloin kesken ja luinkin sen loppuun vasta eilen illalla. Yllättävän hyvin silti muistin tapahtumat vaikka kuukausi oli aikaa tuossa välissä.

Goodreadsin mukaan sarjaan on tulossa neljä osaa, joista kolmas julkaistiin juuri helmikuun alussa.  Lisäksi sarjaan kuuluu useampi ns. välinovelli.





The Lunar Cronicles

1. Cinder
2. Scarlet
3. Cress (julkaistu 4.2.2014)
4. Winter (tulossa helmikuussa 2015)

0.5. Glitches
0.9. The Little Android
1.5. The Queen's Army
3.5. Carswell's Guide to Being Lucky (julkaistu yhdessä kolmannen osan kanssa Targetissa myytävissä kirjoissa, ei ainakaan vielä saatavissa muualta)


Itse pidin ekasta osasta kovastikkin, toinen osa oli ihan ok ja luultavimmin luen tuon kolmannenkin jossain vaiheessa ehkä neljännenkin.

Kirjailija itse kuvailee ensimmäistä osaa futuristiseksi versioksi Tuhkimosta, jossa Cinder on kyborgi. Eli kirjat pohjautuvat hieman satuihin, toinen osa pohjautuu Punahilkkaan, kolmas Tähkäpäähän ja neljäs Lumikkiin.

Mielenkiintoiseksi tämän tosiaan tekee se että nämä sijoittuvat tulevaisuuteen jossa maa kärsii rutosta ja välit kuussa asuvien kanssa ovat tulen arat, sota voi alkaa koska tahansa.


Goodreads
Kuulaisilla (Lunars) on erikoisia kykyjä mm. kyky luoda harhakuvia. He voivat täten lumota suuriakin väkijoukkoja. Lisäksi heillä on kaikkien pelkäämä kunigatar Levane, jonka huhutaa mm. murhanneen oman siskonsa ja tämän tyttären varmistaen täten asemansa ainoana kruununperijänä ja hän haluaa myös maapallon hallitsejaksi ja onkin lähestynyt New Beijinkin prissi Kaita ehdotuksella avioliitosta.    

Mutta itse kirjoihin kirjan ja koko sarjan päähenkilö Cinder on lahjakas mekaniikko ja kyborgi New Beijingissä. Hän on toisen luokan kansalainen, jonka menneisyys on salaisuuksien peitossa, ilkeä äitipuoli pitää häntä ikeessään ja syyttä häntä sisarpuoliensa sairastumisesta. Mutta kun hän kohtaa komean prissi Kain, Cinder löytää itsensä yhtäkkiä keskeltä galaksien välistä poliittista taistelua ja tuntee kiellettyä vetoa prinssi Kaita kohtaan. Hänen pitää valita vapauden ja velvollisuuden välitä samoin kuin selvittää menneisyytensä salat pelastaakseensa tulevaisuutensa ja samalla koko maapallon tulevaisuuden.

Toisessa osassa on pääosassa Scarlet, joka asuu Ranskan maaseudulla yhdessä isoäitinsä kanssa. Kunnes isoäiti yhtenä päivänä katoaa, vain tämän mikrosiru on leikattuna irti keittiönpöydällä. Hän joutuu turvautumaan oudon katutappelina, Wolfin apuun löytääkseen isoäitinsä, jolla onkin yllättäen salaisuuksia menneisyydessään. Myös Cinderin eloa seurataan tässä osassa.


Hirveän paljon enempää en voi noista kertoa ilma että paljasta liikaa. Vaikkin juoni paikoitellen oli hieman ennaltaarvattava, onhan kyseessä kuitenkin kaikille tutut sadut joihin nämä pohjautuvat. Niin silti nämä on onnistuttu kirjoittamaan sellaisella twistillä kuulaisineen että mielenkiinto säilyy.

Viitaukset satuihin on kuitenkin onnistuttu pitämään hyvin kurissa ja niiden elementtejä on virkistävästi muokattu tarinaan sopiviksi. Vaikkakin sijoittuu tulevaisuuteen niin ei tekniikka tuotu liiaksi esiin ja siitä huolimatta mukana oli taika elementtejä.
Näissä on sopivaassa suhteessa myös romantiikkaa ja toimintaa. Henkilöihin pystyy samaistumaan ja Cinderiä alkaa kyllä sääliä ensimmäisessä osassa kun lukee kuinka tämän äitipuoli häntä pompottelee.

Eli summa summarum kivan viihdyttävää ja jopa virkistävästi keksitty uutta tähän genreen. Parhaimpia satumuunnoksia, joita olen lukenut. Suosittelen viihdykeeksi.

Ihan hyviä kirjoja..

Koska aika (tai mielenkiintokaan) ei riitä kertomaan kaikista näsitä kirjoista hirveän laajasti niin kokosimpa ne taasen samaan postaukseen sanoakseni niistä edes muutaman sanasen.



Kirsti Kuronen - Piruettiystävyys

Karisto
Tämäkin päätyi luettavakseni ihan sillä perusteella, että olin lukenut tästä muiden blogeista. Kirja kertoo 14-vuotiaasta Ellistä joka harrastaa balettia ja on perfektionisti.. Mielenkiintoinen kasvutarina ja enkä ihmettele että tämä voitti Topelius - palkinnon ilmestymis vuonnaan 2011. Ainut miinus tulee ehkä liiasta synkistelystä, joka on hyvin tyypillistä suomalaisille kirjoille yleensäkkin. Mutta eipä tässä tarinassa ollutkaan tarkoitus hyppiä ilosta. Itse olisin kirjan perusteella ajatellut Ellin olevan hieman vanhempi ehkä 16 vuotias. Niin enkä arvannut ns suurta asiaa ihan heti eli plussaa siitäkin.






Salla Simukka - Toisaalla

Tammi

Tämä taasen tuli minulle luettavaksi varauksen kautta, ekan osan luettuani odottelinkin tätä jo hieman.
 Itse tykkäsin ensimmäisestä osasta huomattavasti enemmän. Vaikkakin tässä selitettiin kaikki edellisen osan ihmeellisyydet niin mielestäni selitys oli liian ilmiselvä.. Mielenkiinnolla kyllä odotan tuleeko näille silti vielä jatko-osa, se voisikin olla jo mielenkiintoisempi.













Jay Asher, Carolyn Mackler - Sinä ja minä sitten joskus

Otava
 Tästäkin olen lukenut jostain blogista, ja kirjan idea oli hauska joten lainasin tämän.  Idea lyhyesti Otavan sivuilta lainaten
"On vuosi 1996. Emma saa uuden tietokoneen, jolta löytyy outo ohjelma. Ystävänsä Joshin kanssa hän saa selville, että kyseessä on tulevaisuuden keksintö nimeltä Facebook. Sen avulla ihmiset voivat kirjoittaa internetiin päivityksiä omasta elämästään; urastaan, valinnoistaan, parisuhteestaan"
Hauska kirja, perusnuorten kirja pikkutwistillä, juoni kohtuu ennalta arvattava mutta niihän se yleensä näissä onkin. Viihdytti tarpeeksi että luin ja saatan lukea seuraavatkin tuotokset tältä parivaljakolta.



Laini Taylor - Karou, savun tytär


Goodreads

Tätä olen kuikuillut lähikaupassani mutten malttanut ostaa, joten kun törmäsin tähän kirjastossa niin lähti lainaan.
Alku oli lupaava, hieman ennalta arvattavaa juonen kehitystä mutta lupaava kaikenkaikkiaan. Mutta loppu olikin aika sillisalaattia ja meni lujalla vauhdilla kohden alamäkeä ja sen pohjalla odottavaa mutakuoppaa.. Saa nähdä jaksanko lukea seuraavan osan.. Plussa pisteitä siivistä ja sinisistä hiuksista. Mielenkiintoinen maailma, mutta henkilöhahmot kliseisiä..

(Tästä en löytänytkään suomenkielistä sivua, mutta kirjasta voi lukea suomeksi mm. Risingshadow.net -ssä.. Tähän voisin muuten lisätä taasen valitusta Tammen sekavista kotisivuista..)




 



Simone Elkeles - Perfect Chemistry

Tämän taas tilasin omakseni ihan Goodreadsin suositusten perusteella
Goodreads

Tämän taas tilasin omakseni ihan Goodreadsin suositusten perusteella. Aika perusteinihömppää, muunnelma Romeosta ja Juliasta tavallaan. Köyhä, jengitaustainen poika + rikas, täydellinen, mutta ongelmaisen perheen omaava tyttö + vedonlyönti = ihan viihdyttävä kirja.
Luultavasti luen tämän jatko-osatkin, joissa seikkailee Alexin veljet..  Mutta en kuitenkaan klikkaillut niitä heti seuraavan tilaukseen, ehkä e-kirjoina voisin lukea, näitä ei ole niin pakko saada fyysisesti hyllyyni..









Kiera Cass - The Selection


Goodreads

Tämä tuli myös Goodreadsin perusteella samassa tilauksessa edellisen kirjan kanssa. Tämä on dystopia, joka sijoittuu nykyisen USAn aluelle joka on siis Ilean kuningaskunta kirjassa. Ja siellä vallitsee kastijärjestemä jossa ykkösiä ovat tietty kunigaalliset, ja alimpia kahdeksikot. Kirjan päähenkilö America Singer on viisi ja sijoittuu siten taiteilija-luokkaan. America tulee vasten tahtoaan valittua The Selectioniin, joka on kisa 35 tytön kesken siitä kenestä tulee seuraava kuningatar eli kuka voittaa prissi Maxonin sydämen omakseen kun koko kansa seuraa tapahtumaa tv-densä kautta.

Kirja alkoi aika normaalisti, hieman aluksi kummastutti maailma jota ei oikeastaan esitelty mutta jo parin sivun päästä pääsi mukaan juoneen johon kuuluu kolmiodraama (ja tarvitseeko vielä erikseen sanoa että minä niin rakastan niitä..?). Hieman ennalta-arvattava juoni rakkauskuvioiden suhteen, mutta tämä on näistä tässä postauksessa kertomistani kirjoista selkeästi suosikkini. Jatko-osa The Elite menee kyllä lukuun kunhan se joskus ensi vuoden puolella ilmestyy.. Ja on tässä ajattelemisenkin aihetta ja America jopa kasvoi henkilöhahmona, vaikka onkin aika Mary Sue hahmo (jos muistan termin oikein). Suosittelen jos pitää tästä tyylistä eli dystopia+rakkautta..



Kerstin Gier - Rubiininpuna


Gummerus
Tämänkin olen bongannut blogien kautta luettavaksi. Kirjastosta siis lainasin.
Aikamatkustusta, salaisuuksia jne. Aika peruskauraa, liian lyhyt mielestäni tuntui että loppuu kesken ennenkuin päästtin edes kunnolla juoneen kiinni. Hahmot aika yksiulotteisia ja Gideon käänsi kelkkansa aika vähin perustein ja liian nopeasti.. Menee samaan sarjaa tuon Karou, savun tytär- kirjan kanssa ehkäö luen jatko-osan(t).. Mutta  tuskin ostan omaksi tai edes varailen kirjastosta..

Anna Carey - Eve and Once (Eve-trilogy parts 1 & 2)

Goodreads
Noniin, katsotaampas mitä näistä on jäänyt mieleen. Kirjat olen siis lukenut syyskuun alussa.

Nämä tulivatkin minulle Adlibriksestä syyskuun alussa, samassa tilauksessa "lomalukemisteni" kanssa. Nämä tulikin lukaistua jo ennen lomaa, eikä näitä ollut kylläkään tarkoitus sinne säästelläkkään. En tarkalleen muista mistä nämä bongasin, mutta ainakin ilmeisesti vaikutuin koska uskalsin tilata molemmat osat. Normaalistihan tuntemattomalta kirjailijalta tilaan ensin yhden kirjan tai lainaan sitten kirjastosta.

Nämä ovat siis (yllättäen) Anna Careyn kirjoittanan Eve - trilogian kaksi ensimmäistä osaa. Kolmas osa Rise on tulossa huhtikuussa 2013.


Kirjat siis sijoittuvat tulevaisuuteen (dystopia jee!!). Tarkkaa vuotta ei ole mutta 16 vuotta ennen kirjan tapahtumia maapallolla riuhui virus joka tuhosi valtaosan väestöstä. Kirjan päähenkilö Eve on 18-vuotias tyttö joka asuu 200 muun tytön kanssa tarkkaan vartioudussa koulussa. Heitä koulutetaan tulevaisuuden opettajiksi ja taiteilijoiksi tähän "uuteen Amerikkaan". Mutta päivää ennen valmistujaisiaan luokkansa priimus Eve erilaisten sattumusten kauttaa törmääkin kauheaan totuuteen tulavaisuudestaa ja päätää paeta.

Goodreads
Pako onkin vaikeaa tytölle jolle kaikki on tuotu eteen ja selvitymistaidot ovat nollassa. Varsinkin  kun entinen Clifornian alue on pääosia autioitunut ja pitää varoa kulkureita, jotka ovat pääosin miehiä. Miehiä siis, jotka ilokseen raiskaavat ja harrastavat väkivaltaa, tai ainakin niin koulussa opetettiin. Even uskomukset miehistäkin joutuvat koetukselle kun tämä törmää Calebiin, joka samalla pelastaa hänen henkensä...

Tilanne vaikeutuu vielä entisestään kun itse kuningas etsintäkuuluttaa Even ja sotilaat etsivät häntä armotta.

Toisessa osassa Eve on päässyt naisien turvapaikkaan mutta joutuu pian lähtemään sieltä ettei vaaranna muita, koska kuningas ei ole luovuttamassa hänen etsinnästään ja uhkana on että sotilaat tulevat repimään turvapaikan.

Lopulta Eve saadaankin kiinni ja hän päätyy kuninkaan hoviin, jossa hän oppii salaisuuksia menneisyydestään. Mutta onneksi Caleb on seurannut häntä ja he yhdessä alkavatkin punoa akosuunnitelmaa..



Siinä hieman juonen tynkää, toivottavasti en kuitenkaan ihan liikoja spoilannut. Ainakin yritin paljastaa vähemmän kuin takakannet.

Juoni itsessään on ennalta arvattava kyseiselle lajityypille, ja välillä Eve tuntuu erittäin naiiviilta, liiankin vaikka ottaa huomioon että hän kasvoi tarkkaan varjellussa ympäristössä. Näissä on paljon näitä lajityypille tyypillisä juttuja ja juonenkäänteitä. Mutta silti tosin luin nämä yhteenputkeen eräänä ilta/yönä. Varmaan pitää tuo kolmas osakin lukaista kun se joskus ilmestyy.. varmaan olisi tullut hieman ylistävämpi arvostelu jos olisin heti lukemisen jälkeen kirjoitellut. Nyt onkin päällimmäisenä mielessä nuo lajityypinkliseet..

Lopputuomio; ei mitenkään erityisiä mutta ihan viihdyttäviä. seiskan pintaa jos kouluarvosanan antaisin. Ja iso kysymys; Miksi aina punahiuksinen päähenkilö..?


John Twelve Hawks - Matkaaja

Risingshadow
Tämä tarttui hyllystä mukaani eräällä kirjasto reissulla. Takakansi vaikutti mielenkiintoiselta, samoin kun nimi.

Takakansi;
"Maailmaa hallitsee verkko, joka tietää sinusta kaiken. Ja se tekee kaikkensa, jotta et tietäisi totuutta.

Ihmiskunnan ainoa toivo ovat matkaajat, joilla on kyky nähdä selkeästi. Mayan tehtävänä on puolustaa heitä viimeiseen hengenvetoon."


En tiedä onko viime aikoina tullut luetua liikaakin tätä lajityyppiä kun en ihan tähän ihastunut. Perusjutut tuntuivat olevan kunnossa; ass-kickin-naispäähenkilö, isoveli-valvoo tulevaisuus, sotilas-salajärjestö-pahikset, pelastettava kohtuu hyvännäköinen-motoristi-mies, joka on matkaaja..
Muttei tämä oikein päässyt vauhtiin ja juoni tuntui hirveän tönköltä ja joku määrittelemätön juttu puuttui..

Mayan sisäiset tunnontuskat tuntuivat hassuilta,ja muutenkaan henkilöihin ei tahtonut saada otetta. Maya oli siis harlekiini, jonka tehtävänä on suojella matkaajia. Harlekiinit taas polveutuivat mm temppeliherroista, samuraista ym. eli sukuvelvoitteet olivat vahvat ja Mayankin koulutus oli alkanut jo lapsena tämän isän toimesta.

Matkaajat taasen, no, itseasiassa en oikein kunnolla käsittänyt mikä heistä teki niin vaarallisia yhteiskunnalle.. Mutta heidät kuitenkin on melkein tuhottu. He pystyvät keräämään sisältään energiaa/valoa ja siten matkustamaan toisiin maailmoihin.. Tosin nähdäkseni nuo maailmat olivat aika laimeita ja oli todennäköisempää että matkaaja kuolee siellä kuin että koko matkaamisesta olisi jotain hyötyä..

Ehkäpä tuokin selviäsi jos lukisin tämän jatko-osan, joka on jo suomennettukin Pimeä joki. Itseasiassa täsmä on trilogia ja sen nimi on Neljäs piiri. (Piiri on maailma jonne matkaaja matkustaa, siitä tuo nimi)

Neljäs piiri / The Fourth Realm

1. Matkaaja (2006) / The Traveller (2005)
2. Pimeä joki (2008) / The Dark River (2007)
3. The Golden City (2009) /suom. ?? (veikkaan ettei ole tulossa, yllättäen on lopettu sarjan kääntäminen kesken..)

Ei sen puoleen veikkaan etten tule tätä enempää lukemaan.

BTW: en tiedä onko tämä mielenkiintoista vai naurettavaa, mutta näiden kirjoittajan todellista henkilöllisyyttä ei tiedetä. Hän mm. kommunikoi kustantajansakkin kanssa vain satelliittipuhelimen välityksellä ja silloinkin muuttaa äänensä.. Luinkin netistä arvauksia että itseasiassa kirjailija olisikin nainen..  Toisaalta hän kyllä kirjoittaa näissä ns. verkosta, jonka ulkopuolella siis hän pyrkii elämään..

Tuosta kirjan verkosta tulikin mieleen että pelottavinta näissä kirjoissa kylläkin oli se että ne voisivat sijoittua nykypäivään, tulevaisuuden sijaan.. Teknologia jotan tabulat (verkon pahat ihmiset) käyttävät on olemassa ja on oikeastikkin toiminnassa juurikin kuinka kirjassa kuvaillaan mm. Lontoossa.  Taas pääsee oma pieni salainen salaliittoteoristini valloilleen..


Kirjan tiedot:
Kustantanut - Otava (ensimmäinen painos 2006 ja toinen 2008)
Alkuperäinen nimi - The Traveller (2005)
Suomentanut - Natasha Vilokkinen.

Veronica Rossi - Paljaan taivaan alla

Risingshadow
Tästä taisin ensimmäisen kerran lukea Q+Blackin blogista (linkki sinne tuolla alhaalla) ja kiinnostuin sen verran etä pitihän tämä varata kirjastosta.

Lukemisestakin on jo parisen viikkoa, olen hieman myöhässä näiden postausten kanssa kun ei ole kirjoittaminen maistunut..
Tämänki postauksen runko on ollut kyllä luonnoksena tuosta lukemisesta saakka täällä bloggerin syövereissä..

Mutta joskos aloittaisin kertomalla pari sanaa kirjan juonesta.

Kirjan päähenkilö on Aria, nuri tyttö joka on elänyt koko elämänsä Haave-nimisessä kuvussa. Ulkomaailma on nimittäin nykyään vaarallinen ekologisen katastrofin jäljiltä. On kulkutauteja eetterimyrskyjä, nälähätää etc. Mutta kuvussa ihmiset ovat turvassa ja pystyvät virtuaalimaailmansa avulla tuntemaan kaiken ja menemään minne vain.

Perry taasen on nuori mies kupujen ulkopuolelta ja elää heimonsa kanssa luonnonvoimien armoilla. Hänellä on myös ns. pitkälle kehittyneitä kykyjä tai jopa yliluonnollisisksi luokiteltavia kykyjä.

No, yllättäen näiden kahden nuoren tiet kohtaavat, jopa traagisella tavalla ja siitä alkaakin eräänlainen selvitymiseikkailu..


Kuten ylhäältä varmaan voi rivien välistä lukea niin tämä ei noussut mitenkään suosikikseni..

Ensinnäkin en pitänyt alusta yhtään, joissain kirjoissa tuo "hypätään heti toimintaan" -alku toimii, mutta tässä se ei mielestäni toiminut ja sai minut vain ihmettelemään kokoajan.

Muutenkin mieltäni kaihersi koko ajan se että Arian kodista ei oikeastaan kerrottu mitään, hänet vain sysättiin heti kupujen ulkopuolelle. Tai jos jotain kerrottiin niin hyvin ylimalkaisesti.  Perrystä sain hieman paremman otteen.

Juoni sitten, joo eipä siitäkään mitään kehuttavaa ole. Aika ennalta arvattava ja pari aika ei loogista juonenkäännettäkin. Koko lukemisen ajan tuntui että jotain puuttuu, aivan kuin kirjasta olisi leikattu kohtia pois tai jotain.

Jottei tämä menisi ihan lyttäykseksi niin kerrottakoon että kirjan maailma oli mielenkiintoinen, tosin se suurelta osin keskittyi kupujen ulkopuolelle. Samoin nämä Perryn ja muiden ulkopuolisten kyvyt olivat mielenkiintoisia.

Tämäkin on trilogian aloitusosa, ilmeisesti nuorille ei enään kirjoiteta muuta kuin trilogioita.. Sarjan toinen osa ilmestyy ensi vuoden helmikuussa (7.2.2013) ja on nimeltään Throught the Ever Night. Saatan lukaista sen jos törmään siihen mutta maltan kyllä odottaa suomennostakin..

Kirjan tiedot
Kustantanut - WSOY (julkaistu huhtikuussa 2012, ompas nopsasti suomennettu..)
Alkuperäinen nimi - Under The Never Sky (julkaistu 3. tammikuuta 2012)
Suomentanut - Inka Parpola

Muita tämän lukeneita;

Nafisan - Yöpöydän kirjat 
Hansu - Booklovin' 
Q+Black - Lukunurkka

Justin Cronin - Ensimmäinen siirtokunta

Risingshadow
Muistelisin tätä joskus käännelleeni kädessä kaupassa, (ja tähä väliin voisin myöntää että että kaupan kirjaosastolla tulee käytyä melkeimpä joka kerralla kun kauppaan eksyn. Vaikka todella harvoin kuitenkaan ostan mitään..) mutta nyt kun näin tämän kirjastossa niin olihan tämä lainattava.

Sillä ketäpä ei kiinnostaisi ;

"Trilleri tulevaisuudesta, jossa ihmiskunta elää raakojen petojen armoilla.

Yhdysvaltain armeija aloittaa 2010-luvulla vaarallisen kokeen. Joukko kuolemanrangaistuksen saaneita vankeja viedään huippusalaiseen tutkimuskeskukseen Coloradossa, missä tutkijat tartuttavat vankeihin pahamaineisen viruksen.

Vangit saavat pian odotetut oireet: viruksenkantajasta tulee räjähtävällä nopeudella liikkuva olento. Vangit tulevat valonaroiksi ja elimistön toiminta hidastuu tavalla, joka viittaa eliniän radikaaliin pidentymiseen.

Kokeen tulokset herättävät ansaittua levottomuutta.
Räjähtävän nopeasti liikkuvat pedot ovat äärimmäisen vaarallisia, sillä mitään inhimillistä kontaktia tartunnan saaneisiin vankeihin ei saada. ”Vampyyreistä” puhumista kuitenkin vältellään: virus antaa kantajalleen useita kiinnostavia ominaisuuksia, ja tuloksia pidetään tärkeinä edistysaskeleina.
Lääketieteellisen läpimurron sijasta tutkimuskeskuksessa tapahtuu kuitenkin järkyttävä erehdys. Viruksenkantajat karkaavat ulkomaailmaan, eikä vastalääkettä virukselle ole.

Apokalyptinen taistelu ylivoimaisten olentojen ja alakynteen joutuvien ihmisten välillä on alkanut. Amy Bellafonte, kuusivuotiaana tutkimuskeskukseen tuotu orpotyttö, on ihmiskunnan ainoa toivo.

Jos viimeinenkin toivo kuihtuu, maailma kuuluu pedoille."



Olipas kiva pitkästä aikaa lukea paksu kirja. Tässä olikin yli 750 sivua, vaikka tämäkin on ensimmäinen osa trilogiaa. Mutta nyt tuo, trilogia -ajatus tuntuu jopa järkevältä, toisin kun noissa parisataa sivuisissa kirjoissa.

Tämä on sinänsä haastava kirja lukea että tässä piti olla mukana siinä kuka on kertojana. Kertojat vaihtelivat, osa oli nykypäivässä, osa menneisyydessä ja oli päiväkirjamaisia merkintöjäkin. Hyvin silti tässä pysyi kärryillä, mutta veikkaan että ongelmia olisi tullut jos olisi tullut useamman päivän tauko lukemiseen.

Juoni oli osin ennalta arvattava mutta kyllä se yllättikin pari kertaa. Hahmot olivat tarpeeksi sympaattisia, yhtään inhokkia ei löytynyt päähahmoista tai kertojista. Osalla silti oli niitä ärsyttäviäkin piirteitä mutta niitä ei oltu korostettu liiaksi. Maailmakuva taas oli uskottava ja hyvin kuvattu, olikin mielenkiintoista lukea mitä meidän tuntemalle maailmalle oli tapahtunut viruksen leviämisen jälkeen. Yllättäen mm. tekninen tietotaito ei ollut kadonnut vaikkakin sähkö olikin ylellisyyttä.. Olisikin myös ollut hauska tietää pääsikö virus leviämään eurooppaan vai ei? Tapahtumathan sijoittuivat USA:han, vilahtipa Suomikin siellä ohimennen mainittuna tekstissä.

Paljon vielä jäi avoimeksikin ja vain osaan kysymyksistä löytyi vastauksia, mielenkiinnolla kyllä odottelen tälle jatkoa.

Trilogian toinen osahan ilmestyy vasta tämän vuoden lokakuussa

1. Ensimmäinen siirtokunta (2011) / The Passage (2010)
2. The Twelve (julkaistaan 16.10.2012)
3. ??

En tiedä mikä minua aina viehättää näissä ns. maailmalopun kirjoissa tai tv-sarjoissa/elokuvissa. mm. tv- sarja Dark Angel kuuluu suosikkeihini ja nyt aloin seuraamaan tätä uutuus-kanava Foxin uutta The Walking Dead-sarjaa (zombeja!!). Sama varmaan kun noissa muissa dystopiossa ja tulevaisuus kuvitelmissa.. Pakoa todellisuudesta.

Kirjan tiedot;
Kustantanut - WSOY (2010)
Alkuperäinen nimi - The Passage (2010)
Suomentanut - Arto Schroderus
Graafinen suunnittelu - Mika Tuominen

Muita tämän lukeneita;

Lauren Oliver - Delirium - rakkaus on harhaa

 
Risingshadow

Tätä kirjaa ovat useammatkin suositellet minulle kommenteissaan, joten laitoin tämän sitten varaukseen kirjastoon.

Tämä olisikin varmaan jäänyt lukematta ilman vinkkejä, nimittäin tuo kansi ei yhtään houkuttele minua, samoin takakansikaan ei herätä hirveitä lukemis haluja.

Takakansi;

Tulevaisuuden yhteiskunnassa yksilön valinnat koulutuksesta harrastuksiin ovat tiukasti kontrolloituja, energia säädeltyä ja rakkaus, amor deliria nervosa, julistettu pandemiaan rinnastettavaksi vakavaksi sairaudeksi. Vaikutusten eliminoimiseksi on jo pitkään toteutettu kirurgista toimenpidettä, johon sekä miehet että naiset täysi-ikäisinä osallistuvat. Tuhoisat ääritunteet tasataan ja uusi harmonisempi maailma tarjoaa kaikille yhtämittaisemmat lähtökohdat onneen ja turvallisuuteen.

Omaa vuoroaan odottaa myös 17-vuotias Lena. Hän on nuoruudessaan menettänyt äitinsä tartunnalle, nähnyt taudin vaikutukset sisareensa ja oppinut läksynsä. Jos Lena on varovainen ja välttää virheitä, 95 päivän päästä vaara on hänen osaltaan ohi. Siksi yhteiskunnan ulkopuolelle pesiytynyt vastarintaliike ja kapinahenkinen Alex ovat kaikkea sitä mitä Lenan tulee välttää.



Ensimmäisenä tästä tulikin vahvasti mieleen Ally Condien Tarkoitettu-trilogian kirjat, tai ensimmäisen osan eli Tarkoitettu:n. Veikkaa kyllä että tämänkin toinen osa tuo mieleen Crossedin. 


Toisaalta vaikka tässä olikin paljon samaa oli tässä eroavaisuuksiakin, mm. kolmidraama puuttui, ja vaikka minä niiden suuri ystävä olenkin niin sitä ei jäänyt kaipaamaan tässä kirjassa, tai tarkemmin ilmaistuna sitä ei kaivannutkaan. Lena muutenkin hahmona oli harkitsevampi ja arempi kuin Condien Cassia.

Mutta ei noita yhtäläisyyksiä hirveästi tullut mietittyä luettaessa, tarina vei sen verran mukanaan. Pidin tästä myöskin, tosin loppu aiheutti sydämmen tykytyksiä ja sen että kävinkin klikkailemassa seuraavan osan toivelistalle Adlibrikseen.. Samoin Oliverin toisen jo suomennetun Kuin viimeistä päivää teoksen varailin kirjastosta.
Minulla on pitkää kytenyt takaraivossa pari sanaa näistä dystopioista, mutta ajattelin ensin lukaista tuon Veronica Rossin Paljaan taivaan alla, kun se ainakin taustatietojen perusteella menee samaan kastiin näiden Condien ja Oliverin kirjojen kanssa. Tosin sekin on minulla vielä kirjastossa odottamassa kun en eilen ehtinyt sitä hakemaan kun varauksen saapumisilmoitus tuli, maanantaina sitten..
Niin tämä (kin) on trilogia eli

Delirium
1. Delirium (2011) / Delirium - rakkaus on harhaa (2011)
2. Pandemonium (2012) / Pandemonium - rakkaus on kapinaa (syyskuu 2012)
3. Requim (kevät, luultavasti helmikuu 2013) / suom ??

Tämän kirjan tiedot;
Kustantanut WSOY (2011)
Alkuperäinen nimi - Delirium (2011)
Suomentanut - Marja Helanen-Ahtola

Muita tämän lukeneita

Anu - Jos vaikka lukisi..
Nafisan - Yöpöydän kirjat

Loppuun vielä toisen osan suomennoksen kansi, tämähän julkaistaan siis syyskuun 12. päivä (2012)


Risingshadow


Beth Revis - A Million Suns (Across the Universe part 2)

Goodreads
Tämä tosiaan tuli minulle pari viikkoa sitten kirjatilauksessa. Poikkeuksellisesti kovakantisena, yleensä tilaan nidottuina tai pokkareina.

Nyt varoitus koska en tässä kipeänä ollessa jaksa niinkään varoa mitä näppäimistö tuottaa, eli teksti saattaa spoilata ensimmäistä osaa ja osin tätäkin.. Ja jos tuolla on epäjohdonmukaisuuksi ym niin syytän flunssaa ja mahdollista finrexin yliannostusta.
Mutta lyhyesti kerrottuna jos et halua lukea kaikkea alla olevaa niin suosittelen, varsinkin jos pidit ensimmäisestä osasta.

Tämä jatkaa melkein suoraan siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Amy on nyt ollut kolme kuukautta sulatettuna, Seuraaja/Elder yrittää johtaa Godspeedia. Mutta kun kaikki näyttää taas kääntyvän päälaelleen ja he eivät tiedä ketä ja mitä uskoa. Lisäksi heidän suhteensa otti kolauksen Elderin paljastuttua Amyn sulattajaksi.


Tämän jälkeen jäi kyllä päähän monta kysymystä että kolmas osa on aivan pakko lukea, kunhan se ilmestyy. Ja se on tulossa Risingshadow.net-n mukaan tammikuussa 2013 ja on nimeltään Shades of Earth. Tuosta nimestä voi siis päätellä jotain mutta tässä liikun kyllä spoilaamisen rajoilla.

Kuten ensimmäisessä osassa myöskin niin tässäkin ratkottiin arvoitusta, tosin ekassa osassa haluttiin tietää murhaaja, tässä osassa taas se suurin salaisuus, joka aluksella on. Ja se salaisuus onkin mielenkiintoinen ja muuttikin asetelmia kirjan lopussa ihan päälaelleen. Kaikki aluksen asukkaat joutuvatkin tekemään valinnan kirjan lopussa. Valinta teemana muutenki oli iso osa kirjaa, valintojen ja päätösten teko ei aina ole niin helppoa.

Tästä muutenkin voi poimia eri kerroksia mm. aiheista;

Kuka on hyvä johtamaan? Pitäisikö johtaja valita vai aseman olla periytyvä. Onko sillä väliäkuinka johtaja on valittu jos tämä kuitenkin on hyvä vai pitääkö ihan periaatteessa vastustaa perittyä valta-asemaa..

Muutoksen vastaisuutta ja pelkoa, onka vanha ja tuttu aina parempi kuin uusi ja outo? Tai pitääkö kaikkea uutta kokeilla ihan vain kokeilemisen ilosta?

Myös erilaisuuden pohtimista jatkettiin tässäkin osassa. Amy edelleen on ulkoisesti ja ajatusmaailmaltaan erilainen kuin kaikki muut. Toisia se kiehtoo ja toisia pelottaa.


Tässä osassa kaikki tuntui tapahtuvan kauhella vauhdilla ja tämän lukikin nopsasti. Ainoita miinuksia tulee siitö että juoni oli osin ennalta arvattava. Mutta virkistävää vaihtelua maassa tapahtuvien kirjojn maailmaan tämä avaruusseikkailu kylläkin on. Elderin ja Amyn suhdettakin vietiin eteenpäin juuri sopivasti, ei menty liian imeläksi ja tämän suhteen kehityskaari tuntui uskottavalta. Seuraavaa osaa odotellessa.

Tämän suomentamisesta en löytänyt mitään tietoa, toisaalta julkaistiinhan tuo ensimmäinen osa suomeksi vasta viime tammikuussa.

Tämä on julkaistu tammikuussa 2012, kustantajana Razorbill.





Ernest Cline - Ready Player One

Goodreads
Tämän huomasin vahingossa kirjaston uutuushyllyssä, ja takakannen luettuani kiinnostuin sen verran että päätin lainata tämän.

On vuosi 2044 ja oikea maailma on ruma paikka, on energiakriisi, nälänhätää etc.  Siksi suurin osa väestöstä viettääkin suurimman osan ajastaan virtuaalimaailma OASIS:ksessa.
Niin tekee myös kirjan päähenkilö Wade, pakenee OASIS-kseen rujoa todellista elämäänsä. Hän kuluttaa pakolliset tuntinsa virtuaalisessa high schoolissa, mutta muutoin hän keskittää kaiken tarmonsa löytääksen pääsiäsmunan. Munan on piilottanut itse OASIS-ksen luoja Halliday ja munan löytäjä perii tämän edesmenneen neron omaisuuden.

Mutta tämä muna on piilotettu OASIS-ksen sisään ja hyvin, Hallidayn kuolemasta on kulunut jo viisi vuotta eikä kukaan ole löytänyt edes ensimmästä avainta.. Kunnes Wade eräällä tavallisella latinan tunnilla tekee oivalluksen ja niimpä alkaakin kilpajuoksu kanssa etsijöitä vastaan. Koko kansa kunta seuraa tätä munanmetsästystä ja kilpailu kovenee kokoajna muuttuen jopa hengenvaaralliseksi.

Anteeksi oli pakko pääsiäisen kunniaksi viljellä tuota muna-sanaa tuonne ;)

Mutta tosiaan tuo easter egg aka pääsiäismunahan on periaatteessa (eli alunperin) pelitermi, eli joskus pelintekijät piilottavat peleihinsä ns. salaisuuksia, vitsejä ym. Lisää siitä täältä Wiki.

Tämä kirja kikkailikin paljon juuri näillä pelien nippelitiedoilla ja viitauksilla erityisesti 80-luvun elokuviin, musiikkiin ym. Joista osan tunnistin ja osa meni kirkkaasti ohitse, itsehän olen syntynyt -84 eli ei ole omia muistikuvia paljoakaan tuolta vuosikymmeneltä, varsinkaan ns. teinien jutuista.

Tämä kirja kylläkin yllätti hieman positiivisesti, tosin nyt sitten kärsin univajeesta kun tulipa taas luettua eilen aamuyöhön ja tänään pitikin tulla aamusta töhin. Oletin että tämä olisi ollut unettavampi, varsinkin kun olin juuri lukenut Tessa Grattonin Veritaika-kirjan loppuun (siitä ajastelin huomiselle postauksen). Mutta tämä munajahti sitten imaisikin mukaansa.
Ihan kiva kirja, itse tykkään noista viitauksien bongailuista ja pelitkin ovat kohtuu lähellä sydäntä niin kyllähän tämän luki mielellään. Päähenkilö oli vielä kohtuu sympaattinen ja mukaan onnistuttiin hieman romantiikkaakin ymppäämään niin mikäs siinä lukiessa.

Suosittelen jos 80-luku ja pelit iskevät ;)

Itsehän pidän peleistä, kotoa löytyykin useampi konsolikin (tosin avokin ne ovat mutta saan minäkin niillä pelailla) vanhat Super Mariot ovat myös tallessa, voisikin joillain vapailla niitä pelailla..

Tämä kirja on julkaistu 2011 ja tämä on kirjailijan esikoisteos.

Muita tämän lukeneita
Liina - Sivukirjasto

Melinda Metz - Roswell Hight- sarja


Risingshadow
Avuruusolentojen sieppauksesta on selvitty.

Luinkin nämä noin kolmessa osassa, eli useamman kirjan päivässä. Se ei mitenkään ollut vaikeaa ottaen huomioon että nämät ovat suht lyhyitä ja helppolukuisia. (Oma lukunopeuteni on n. 100 sivua tunnissa, suomeksi. Tosin tekstistä riipuen ja enkuksi luen hieman hitaammin. taas tosi tärkeä tieto teille varmaan)

Kirjat tosiaan kertovat pääasiassa Maxista, Michaelista, Isabellasta, Lizistä, Mariasta ja Alexista. Joista kolme ensimmäistä tosiian ovat avaruusolentoja, joilla on erikoiskykyjä. Kaikki alkaakin siitä kun Max paljastaa Lizille olevansa avuruusolio pelastamalla tämän hengen. Kolmikko nimittäin on tiukasti salannut kaikilta alkuperänsä.

Tämä kolmikon todellisen henkilöllisyyden salaaminen onkin yksi kirjojen pääteemoja, samoin kuin kolmikon halu tietää lisää menneisyydesta ja mahdollisesti jopa paluusta kotiin. Kaikkeen heitetään mukaan vielä teini-romantiikka.

Eli ei ihan hullumpi sarja, kaikenlaista mahtuu mukaan. Pidin alun kirjoista enemmän, loppu puolen kirjoissa sitten taas tapahtui ihan liikaa sivumääriin nähden. Tyypillisesti jokainen kirja vielä yleensä loppuin ns. cliffhangeriin, eli seuraavaan osaan tuli tartuttua helposti. Juoni tosiaan kulki välillä liiankin nopeasti ja tarinaa kerrottiin useasta eri näkökulmasta, ja se aiheutti välillä sekavuuksia. Lisäksi en pitänyt ollenkaan viimeisten kirjojen Maxista. Henkilö kavalkadi vaihtui myös aika tiuhaan (päähenkilöitä lukuunottamatta), mukaan tuli henkilöitä, mutta samaan tahtiin heitä kyllä sitten oikeastaan kuolikin tai katosi.

Sitten se vertailu tv-sarjaan. Niin itse katselin juuri ensimmäisen tuotantokauden, ja muista kausista en kyllä hirveästi muistakkaan mitään eli onneksi on google ja wiki keksitty...
 Eihän näillä kahdella ole yhteistä oikeastaan kuin tarinan tapahtumapaikka ja henkilöt. Henkilöidenkin historiat ovat aika erit, ja osa tv-sarjassa loppuun asti nähtävistä henkilöistä kuolee ja päin vastoin kirjassa loppuun asti ollut henkilö kuolee kesken tv-sarjan... Tessiä ei näkynyt ollenkaan kirjoissa, kuten ei myöskään FBI:ta, CIA:ta etc.

Sarjaanhan kuuluu kymmene kirjaa;

1. Muukalainen (The Outsider 1998)
2. Kesytön (The Wild One 1998)
3. Etsijä (The Seeker 1999)
4. Tarkkailija (The Watcher 1999) 
5. Vierailija (The Intruder 1999)
6. Salamatkustaja (The Stowaway 2000)
7. Kadonnut (The Vanished 2000)
8. Kapinallinen (The Rebel 2000)
9. Petturi (The Dark One 2000)
10. Pelastuminen (The Salvation 2000)

Suomeksi nämä on kustantanut Sanoma Magazines Finland ja ilmeisesti ovat olleet osan Sisters Club -kirjakerhoa. Kirjoilla on myös ollut pari eri suomentajaa. Tuolta Risingshadow.net-tistä löytyykin näistäkin kivasti tietoa.

Aliens abduction..



Joopa joo, innostuin sitten Roswellista..

kaikki alkoi siitä että olimme viikonloppuna Anttilassa käymässä ja bongasin sieltä Roswellin ensimmäisen tuotantokauden hintaa 10e, pitihän se ostaa omaksi. Muistelisin että olen sarjaa silloin aikoinaan seurannut kohtuu säännöllisesti, tosin en kylläkään paljoa muistanut tapahtumista.
Kuten äskeisestä voi päätellä niin, boksi on jo  katsottu (kahdessa päivässä). Sarja sopi mielentiilaani erinomaisesti, olen jo pitempää kaipaillut kunnon annostusta (minun yhtä pahettani) teini-romantiikasta. Tosin en kylläkään ole malttanut (vielä) tilata seuravia tuotantokausia mutta..

Tosiaan googlettelulla huomasin että tämä tv-sarja perustuu kirjasarjaan, kuinka minä huomaan tämän vasta nyt?
Olen tosiaan aina olettanut että ne kirjat joita kaupoissa olen joskus vuonna nakki nähnyt ovat tv-sarjan pohjalta kirjoitettuja kuten esim. Salatut elämät kirjat.

Mikä suuri ilo kun selvisi että se onkin toisin päin eli tv-sarja perustuu Roswell Hight nimiseen kirja sarjaan..

Vielä suurempia ilon purkauksia kun selvisi toissa päivänä että nämä kaikki kirjat löytyvät kirjastosta ja eilen tätä seurasi melkeimpä ekstaasi kun kaikki osat vieläpä löytyivät hyllystä suoraan lainattavaksi.. Enkuksikin olisi löytynyt useampi osa mutta tällä kertaa lainasin suomennokset.

Vanhanaikaisestihan eilen kävi ja huomaamatta tulin ahmaiseeksi kolme ensimmäistä osaa, sitten kello näyttikin jo neljää aamuyöllä ja tulin onneksi järkiini (koska minulla on tosiaan yksi pikkuinen huolettava nykyisin ja vieläpä työpäivä tänään) ja aloin nukkumaan.. Tähän kohtaan voisi antaa aplodejakin kosta tuo kolmas osa jäi aika cliffhangeriin..

Tänään aionkin jatkaa ahmimista, voi tätä ihanaa hömpän huumaa kestää vielä seitsämän kirjan verran..

P.S. tähän mennessä kirjat ovatkin osoittautuneet varsin oiviksi ja eroavaisuuksia tv-sarjaan on.. Näsitä lisää kun saan ne kaikki luettua..

Kat Falls - Veden alla ja Vastavirta


En muista mistä näistä olen ensimmäisenä lukenut, muistelisin sen olleen blogi mutta mikä.. No, kuitenkin toissa viikolla palkkapäivän huumassa, kääntelin tätä jo kaupassa käsissäni, järki sitten voitti sillä kertaa (hintaa oli 24,90e ja tuntematon kirjailija..).
Kotiin päästyäni avasinkin bloggerin niin Anulla (Jos vaikka lukisin.. -blogi) olikin kirjoitettuna juttu juuri samasta kirjasta. Siitä muistinkin varata nämä kirjastosta (ja säästin sillä 24,50e ;) varausmaksu nuorten kirjoista on 20snt/kpl ).

Luinkin nämä sitten yhteen pötköön viime viikolla, taisipa olla eka kerta Saken tulon jälkeen kun luin ns normisti eli putkeen ja valvoin samalla aamu neljään..


Tässä otteet Risingshadow.netin sivuilta kirjoista



Risingshadow

Veden alla -


"Sukella suureen seikkailuun valtamerten syvyyksiin.
Valtameret ovat peittäneet alleen suuren osan mantereista, ja 16-vuotias Ty-poika on elänyt koko ikänsä meren pohjassa. Maan päälle jääneet karsastavat outoa siirtokuntaa. Huhutaan, että sen jäsenillä on ihmeellisiä kykyjä. Voiko ihmisille pinnan alla kehittyä kalojen ominaisuuksia? Uudisraivaajien elämää häiritsee yhä aggressiivisempi lainsuojattomien joukko. Ja kun Ty sitten tapaa Gemman, kovistytön maan päältä, muuttuvat hänen tutut kuvionsa kertarysäyksellä. Pian parivaljakon perässä on pahamaineinen Krottiliiga, joka kummastuttaa oudoilla kyvyillään.

Veden alla on mieleenpainuva seikkailu ja rajoja rikkova rakkaustarina uudenlaisesta maailmasta. Elämä meren pohjalla muistuttaa Villiä länttä: työtä pelkäämättömien uudisraivaajien yhteisö yrittää sinnitellä lainsuojattomien ja epäoikeudenmukaisten vallanpitäjien puristuksessa.
Kirja vilisee oivaltavia ja hauskoja yksityiskohtia siitä mitä kaikkea vedenalainen maailma pitää sisällään, kalalemmikeistä rauskulauttoihin. Suuri seikkailu ja taistelut lainsuojattomien kanssa yhdistyvät teoksessa romanttisiin aineksiin."




Risingshadow

Vastavirta -


Huikaiseva seikkailu valtamerten ihmeiden keskellä jatkuu kansainvälisen menestyssarjan toisessa osassa.

15-vuotias Ty elää valtameren pohjaan perustetun siirtokunnan jäsenenä seuranaan pinnan päällisen maailman kovuutta paennut Gemma. Rauha on palannut siirtokuntalaisten pariin, mutta Ty ja Gemma eivät vielä aavista millaiseen kurimukseen ovat tempautumassa.

Kun Tyn vanhemmat siepataan hänen silmiensä edessä, on hänen tartuttava toimeen vaikka se tarkoittaisi turvautumista pahamaineisen Krottiliigan apuun. Alkaa jännittävä matka vedenalaisen maailman eri kerroksiin, joista kaikista Tylla ei ole ollut aavistustakaan.

Mutta saako Ty tukea Gemmalta, joka kaipaa takaisin maan päälle? Onko kahden maailman sittenkään mahdollista elää rinnakkain, kun Gemma pelkää merta eikä Ty voi kuvitella elämää pinnalla?

 
Ihan viihdyttäviä olivat, mutta eivät nämä Nälkäpelin tai Tarkoitettun tasolle nouse. Veikkaisinkin että nämä on kirjoitettu hieman nuoremmillekkin eli ns. esiteineille. Romantiikkaa olikin makuuni hieman liian vähän ja sievistellen. Mutta näissä oli erittäin mielenkiintoista elämän kuvausta meren pohjassa ja siihen liittyvistä uusista innovaatiosta.
Eli idea on erittäin hyvä mutta jotain jäi puuttumaan, olisi ollut mukava kuulla lisää politiikasta (tätä en olisi ikinä uskonut sanovani) ja yhteiskunnasta kokanaisuudessaan. Hahmona molemmat päähenkilöt, varsinki Ty tuntuivat kamalan naiivielta ja lapsellisistakin, mutta veikkaan sen johtuvan siitäkin mille ikäryhmälle tämä on suunnattu. (mm. Amazonin mukaan ikäsuositus on 9v-stä ylöspäin, kun nyt tarkistin). Juontakin pystyi arvailemaan, eli ei kamalan ennalta arvaamatonta. Mielestäni ympäristö ja sen kuvaus toimikin juonta paremmin.

Ihan viihdyttävä välipala, nopea lukuisia myös olivat. Saatan lukea jatkotkin jos niitä tulee. Ainakin kirjailijan kotisivujen mukaan jatkoa ei ole ihan heti tulossa mutta mahdollisesti kuitenkin jossain vaiheessa. Kat Fallsin kotisivut ovat täällä.

Asiaa hieman vierestä-

Itse asiassa kun viikonloppuna katselin Tv-tä ja bongasin sieltä tämän saaren tuli nämä kirjat vahvasti mieleen, saari on nimittäin rakennettu 200000-300000 muovipullon päälle. Oikein kunnolla en netistä tästä saaresta löytänyt tietoa, mutta idea oli aivan kuin suoraan näistä kirjoista. (siitä tv-ohjelmassa oli muitakin mielenkiintoisia taloja/koteja mm. steampunkin mukaan sisutettu talo, kengän mallinen talo etc.) Tuosta Steampunk talosta tulikin mieleen Cassandra Claren The Infernal Devices -sarja, ohjelmasssa oli myös suomennettu sana steampunk -höyrypunkiksi.. joo ei siitä sen enempää..

Takaisin asiaan..

Kirjojen tiedot:

Veden alla
Kustantanut - Tammi (2011)
Alkuperäinen nimi - Dark Life (2010)
Suomentanut - Arja Gothoni

Vastavirta
Kustantanut - Tammi (2011)
Alkuperäinen nimi - Rip Tide (2011)
Suomentanut - Arja Gothoni

Muita kirjoja lukeneita

marjis - Kirjamielellä Veden alla
Anu - Jos vaikka lukisi..  Veden alla
Liina - Sivukirjasto Veden alla ja Vastavirta

P.S. Mielestäni Venäläisen painoksen kansi on paljon parempi kuin muut (löytyvät Fallsin kotisivuilta). Kuvaa kirjaa paljon paremmin kuin tuo meduusan näköinen juttu.

Venäjänkielisen Veden alla-kirjan kansi

Beth Revis - Matka alkaa


Kirjoitankin tätä mieheni vanhalla Macilla, joka on kannettava ja siten kätevästi pystyn olemaan samalla olohuone/keittiössä ja vahtimassa Sakkea. Mutta on tässä omat haasteensa, vanhalle PC:n käyttäjälle. Mutta kun oma tiesikka on tuolla tietsikka/kirjasto-huoneessa, jossa on liikaa johtoja ja muuta tuhottavaa naskalihampaalle niin..

Mutta itse asiaan, tästä tosiaan varsinaisesti kiinnostuin Katan postuksen myötä sen verran että laitoin tämän varaukseen. Ja varaus saapuikin jo toissa viikolla ja luinkin tämän jo viiko sitten. Edellisissä postauksissa löytyykin syyt postaushiljaisuuten, joka parhaillaankin makaa jaloissani nukkumassa. Lisäksi miehen talviloma loppui maanantaina, itselläni oli vielä eiliseen lomaa. (jatketaampas nyt töissä vaihteeksi kirjoittamista ja viikko tuosta alun kirjoittamisesta onkin kulunut..)

Risingshadow
 Otavan sivut kertovat kirjasta seuraavasti;

"Avaruusalus Godspeed lähtee viemään tiedemiehistä ja asiantuntijoista koostuvaa retkikuntaa kohti tuntematonta. Tarkoituksena on asuttaa uusi planeetta kaukana galaksin toisella laidalla. Mukana ovat myös 350 vuodeksi syväjäädytetyt 17-vuotias Amy ja hänen vanhempansa.

16-vuotias Elder-poika on asunut aluksella koko ikänsä eikä tunne ulkopuolista maailmaa lainkaan. Kun Elder sattumalta löytää alukseen kätketyt ihmiset, hän ihastuu Amyyn ja alkaa kuvitella, millaista olisi puhua Amyn kanssa ja tuntea hänet.
Amy herätetään vahingossa 50 vuotta liian aikaisin ja tyttö joutuu murhayrityksen kohteeksi. Myös muiden syväjäädytettyjen henki on vaarassa. Kuka on vastuussa näistä kuolemista?

Amy ei ole koskaan tuntenut olevansa näin yksin, eikä hän voi piiloutua minnekään."

Hauskaa muuten kuinka tuohon tekstiin ei ole suomennettu Elderin nimeä tai aluksen, vaikka kirjassa ne onkin suomennettu. Tosin en kuolemaksenikaan muista aluksen nimeä suomeksi, no onhan lukemisesta jo useampi viikko.. . Elder on suomennettu Seuraaja -nimiseksi..

Kirja olikin virkistävää vaihtelua fantasia-teiniromansseista, scifi sellaiseen.. Tässä oli myös dekkarimaisia piirteitä. Romantiikkaakin oli muttei mitenkään äitelän imelästi.

Kirjan alku kyllä hätkähdytti minua, olin odottanut jotain ihan muuta nimittäin, enkä ehkäpä jopa brutaalia kuvausta syväjäädyttämisestä. Samoin aluksi ehdin jo pelästyä noita Amyn jäädytetty-ajatus-kohtia että ihan koko kirja olisi niitä.. Onneksi ne kuitenkin loppuivat ja Amykin "heräsi eloon".

Kirja onnistui yllättämäänkin parilla juonenkäänteellä ja uskonkin että seuraavissa osissa niitä tulee lisää. Tätä voi myös lukea monella eritasolla ja on ajatuksia herättävä. Juurikin siinä mielessä että missä menee yhteisön etu yksilön edun edelle. Tai geenimanipulaatiosta.. aika loputtomasti pohdinnan aiheita löytyisi..

Taatusti luen seuraavatkin osat, voi olla että A Million Suns- kirja eksyy ostoskoriin jo seuraavassa tilauksessa.
Tämäkin on siis trilogia, jonka toinen osa julkaistiinkin ihan hiljattain (tammikuussa 2012 enkuksi ja suomennoksesta ei ole tietoa).

Across the Universe - trilogy
1. Across the Universe / suom. Matka alkaa
2. A Million Suns
3. Ei tietoa??

Kirja tietoja:
Kustantanut - Otava (2012)
Alkuperäinen nimi - Across the Universe (2011)
Suomentanut - Outi Järvinen

Muita tämän lukeneita;

Kata - Luettuja maailmoja
Jossu - Jossun lukupäiväkirja