Tämä J. R. Ward:n sarja (alias Jessica Bird) kertoo vampyyrien soturiveljeskunnasta. He taistelevat rotunsa säilymisen puolesta harvennuskuntaa vastaan. Jokaisessa kirjassa on kerrottu yhden soturin (tai heihin liittyvän hahmon) tarina ja rakastuminen.
Itse olin kuullut ja lukenut netistä näistä, ja enkä ainakaan silloin ollut hirveän kiinnostunut lukemaan näitä. Sitten luin näistä arvostelun Humisevalla harjulla-blogista ja kiinnostus heräsi hieman. Joten kun kirjasto reissulla bongasin Herätetyn rakastajan uutuus hyllystä, päätyi sekä se että hyllystä löytynyt Pimeyden rakastajan lainakoriini. Ensinnäkin yllätyin siitä että kirjat löytyivat aikuisten kauhun puolelta, olin jotenkin olettanut niiden olevan nuorille suunnattua bit-littiä..Luin sitten ensimmäisen osan, joka yllättikin minut positiivisesti. Tutkinkin sitten kirjaston sivuilta josko toinen osa sarjaa olisi ollut vapaana, mutta yllätyksekseni sitä ei ollut ollenkaan kirjastossa. Kolmas osa kylläkin oli (joka siis oli jo minulla lainassa). Siis mikä kirjasto hankkii sarjan ensimmäisen ja kolmannen osan muttei toista osaa..?
Luin sitten kolmannenkin osan, siitä huolimatta että kakkososa jäi välistä. Kolmas osakin oli erinomainen, joten tilaus lähti Adlibrikselle J. R. Ward: boksiin, jossa oli/on kuusi ensimmäistä osaa enkuksi. Ne on nyt kaikki luettu, tosin sarjan taso mielestäni laski hieman viidennessä ja kuudennessa kirjassa. Siitä huolimatta aion kyllä seuraavassa kirjatilauksessa tilata pari seuraavaa osaa. Neljä ensimmäistä osaa oli hyviä ellei erinomaisia, Neljänteen osaan hieman petyin, mutta odotukset olivatkin sitä kohtaan ehkäpä turhan korkealla. (sen päähenkilöiden tarinaa pohjustettiin ensimmäisestä osasta saakka.).
Ward:n luoma vampyyri maailman on mielenkiintoinen ja poikkeaakin aika paljon ns. normista. Ensinnäkään vampyyrit eivät juo ihmisten verta vaan selviytyäkseen he tarvitsevat vastakkaista sukupuolta olevan vampyyrin verta. Ihmisveressä ei ole tarvittavia ravintoaineita, tosin he n myös syövät normi ruokaa ja verta ei tarvitse juoda kuin kuukauden parin välein. Veren nauttimiseen liitetään myöskin seksi (kuten näkyy lähes kaikissa aikuisille suunnatuissa vampyyrikirjoissa nykysin) .Ihmisistä ei muutenkaan kirjoissa hirveästi piitata, vaikkakin osa sotureista leimautuukin/sitoutuu ihmisnaisiin (en ole varma onko leimautuminen oikea sana, en muista mikä oli käytetty suomennos sanalle bonding kirjoissa) mutta muuten ihmiset kuvataankin aika "ei imartelevasti". Ja vihollisetkaan eivät ole enään ihmisiä vaan lessereitä, kuolleita. Palvelija ihmiset doggenit kuvataan yksinkertaisina, he ovat onnellisia siitä kun saavat palvella isäntiään. (tuleeko muille tuosta doggen sanasta mieleen dog=koira eli uskollinen ystävä/palvelija. Koirilla on aina isäntä ajatusta..?)
Tämä rakastuneille tapahtuva bonding onkin mielenkiintoinen, jotenkin kauhen alkukantaisen oloinen reaktio, kuin myös hyvin maskuliininen ja machomainen. Muutenkin vampyyrien yhteiskunta tuntui olevan kovin patriarkaainen, tosin soturit tuntuivat enemmän moderneilta. Mutta mielenkiintoinen tapa silti Wardilta tuoda naisten asema esiin. Kun kumminkaan myöhemmistä kirjoista ei tule esiin mitä edellisten kirjojen naispäähenkilöt tekevät? Ilmi käy ainoastaan että he asuvat "veljeskunnan" päämaja kartanossa, joka tosin on kyllä ensimmäisen osan päähenkilö Bethin omistama. Mutta mielenkiintoinen ristiriita tämä kylläkin kirjoissa on, selvästi kritisoidaan vampyyrinaaraiden asemaa, mutta samalla ei kerrota kuinka päähenkilöiden naiset olisivat erilaisia ja mitä he tekevät jatkossa.. Esim. jatkoiko Beth toimittajan uraansa tai Mary työtään autisten lasten parissa..? Ainut poikkeus on nelososan Marissa, joka kylläkin on vampyyri.
Myöskin seksi, erotiikka ovat isossa osassa kirjoja, kuten myös muissakin tämän lajin kirjoissa (Sookie Stackhouse, Anita Blake). Mutta on myös pimeitä puolia kidustusta, orjanan olemista, huumeita..
Hyviä nämä silti ovat ja odotankin mielenkiinnolla mitä tapahtuu Johnille ja Rehvengelle..
