The Black Dagger Brotherhood

Lupailinkin näistä postausta jokin aika sitten ja tässä se nyt tulee..

Tämä J. R. Ward:n sarja (alias Jessica Bird) kertoo vampyyrien soturiveljeskunnasta. He taistelevat rotunsa säilymisen puolesta harvennuskuntaa vastaan. Jokaisessa kirjassa on kerrottu yhden soturin (tai heihin liittyvän hahmon) tarina ja rakastuminen.

Itse olin kuullut ja lukenut netistä näistä, ja enkä ainakaan silloin ollut hirveän kiinnostunut lukemaan näitä. Sitten luin näistä arvostelun Humisevalla harjulla-blogista ja kiinnostus heräsi hieman. Joten kun kirjasto reissulla bongasin Herätetyn rakastajan uutuus hyllystä, päätyi sekä se että hyllystä löytynyt Pimeyden rakastajan lainakoriini. Ensinnäkin yllätyin siitä että kirjat löytyivat aikuisten kauhun puolelta, olin jotenkin olettanut niiden olevan nuorille suunnattua bit-littiä..
Luin sitten ensimmäisen osan, joka yllättikin minut positiivisesti. Tutkinkin sitten kirjaston sivuilta josko toinen osa sarjaa olisi ollut vapaana, mutta yllätyksekseni sitä ei ollut ollenkaan kirjastossa. Kolmas osa kylläkin oli (joka siis oli jo minulla lainassa). Siis mikä kirjasto hankkii sarjan ensimmäisen ja kolmannen osan muttei toista osaa..? 
Luin sitten kolmannenkin osan, siitä huolimatta että kakkososa jäi välistä. Kolmas osakin oli erinomainen, joten tilaus lähti Adlibrikselle J. R. Ward: boksiin, jossa oli/on kuusi ensimmäistä osaa enkuksi. Ne on nyt kaikki luettu, tosin sarjan taso mielestäni laski hieman viidennessä ja kuudennessa kirjassa. Siitä huolimatta aion kyllä seuraavassa kirjatilauksessa tilata pari seuraavaa osaa. Neljä ensimmäistä osaa oli hyviä ellei erinomaisia, Neljänteen osaan hieman petyin, mutta odotukset olivatkin sitä kohtaan ehkäpä turhan korkealla. (sen päähenkilöiden tarinaa pohjustettiin ensimmäisestä osasta saakka.).

Ward:n luoma vampyyri maailman on mielenkiintoinen ja poikkeaakin aika paljon ns. normista. Ensinnäkään vampyyrit eivät juo ihmisten verta vaan selviytyäkseen he tarvitsevat vastakkaista sukupuolta olevan vampyyrin verta. Ihmisveressä ei ole tarvittavia ravintoaineita, tosin he n myös syövät normi ruokaa ja verta ei tarvitse juoda kuin kuukauden parin välein. Veren nauttimiseen liitetään myöskin seksi (kuten näkyy lähes kaikissa aikuisille suunnatuissa vampyyrikirjoissa nykysin) .

Ihmisistä ei muutenkaan kirjoissa hirveästi piitata, vaikkakin osa sotureista leimautuukin/sitoutuu ihmisnaisiin (en ole varma onko leimautuminen oikea sana, en muista mikä oli käytetty suomennos sanalle bonding kirjoissa) mutta muuten ihmiset kuvataankin aika "ei imartelevasti". Ja vihollisetkaan eivät ole enään ihmisiä vaan lessereitä, kuolleita. Palvelija ihmiset doggenit kuvataan yksinkertaisina, he ovat onnellisia siitä kun saavat palvella isäntiään. (tuleeko muille tuosta doggen sanasta mieleen dog=koira eli uskollinen ystävä/palvelija. Koirilla on aina isäntä ajatusta..?) 

Tämä rakastuneille tapahtuva bonding onkin mielenkiintoinen, jotenkin kauhen alkukantaisen oloinen reaktio, kuin myös hyvin maskuliininen ja machomainen. Muutenkin vampyyrien yhteiskunta tuntui olevan kovin patriarkaainen, tosin soturit tuntuivat enemmän moderneilta. Mutta mielenkiintoinen tapa silti Wardilta tuoda naisten asema esiin. Kun kumminkaan myöhemmistä kirjoista ei tule esiin mitä edellisten kirjojen naispäähenkilöt tekevät? Ilmi käy ainoastaan että he asuvat "veljeskunnan" päämaja kartanossa, joka tosin on kyllä ensimmäisen osan päähenkilö Bethin omistama. Mutta mielenkiintoinen ristiriita tämä kylläkin kirjoissa on, selvästi kritisoidaan vampyyrinaaraiden asemaa, mutta samalla ei kerrota kuinka päähenkilöiden naiset olisivat erilaisia ja mitä he tekevät jatkossa.. Esim. jatkoiko Beth toimittajan uraansa tai Mary työtään autisten lasten parissa..? Ainut poikkeus on nelososan Marissa, joka kylläkin on vampyyri.

Myöskin seksi, erotiikka ovat isossa osassa kirjoja, kuten myös muissakin tämän lajin kirjoissa (Sookie Stackhouse, Anita Blake). Mutta on myös pimeitä puolia kidustusta, orjanan olemista, huumeita..

Hyviä nämä silti ovat ja odotankin mielenkiinnolla mitä tapahtuu Johnille ja Rehvengelle..

Day 7

Day 01 – Best book you read last year
Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times
Day 03 – Your favourite series
Day 04 – Favourite book of your favourite series
Day 05 – A book that makes you happy
Day 06 – A book that makes you sad

Day 07 – Most underrated book(s)

Tähän (taaskaan) en keksi vain yhtä kirjaa, siksi lisäsinkin monikon tuonne otsikkoonkin.
Eli siis puhutaampa ihan tyylilajista yleensäkkin.

Minusta romantiikka tyylilajina on ihan liian aliarvostettua. Mitä pahaa siinä on jos joku haluaa lukea toisten onnesta ja sen löytämisestä?
Minulle ainakin yksi kirjan lukemisen tavoitteista on päästä pois omasta "kurjasta" elämästä, hetkeksi tuonne vaaleanpunaiseen pumpulimaailmaan sankareiden ja sankarittarien kanssa seikkailemaan. 

(Toki tähänkin genreen on päätynyt huonojakin kirjoja, mutta niihän kaikkiin muihinkin.)
(Note to readers; kirjoittaja elää onnellisessa avoliitossa)

Day 08 – Most overrated book
Day 09 – A book you thought you wouldn’t like but ended up loving
Day 10 – Favourite classic book
Day 11 – A book you hated
Day 12 – A book you used to love but don’t anymore
Day 13 – Your favourite writer
Day 14 – Favourite book of your favourite writer
Day 15 – Favourite male character
Day 16 – Favourite female character
Day 17 – Favourite quote from your favourite book
Day 18 – A book that disappointed you
Day 19 – Favourite book turned into a movie
Day 20 – Favourite romance book
Day 21 – Favourite book from your childhood
Day 22 – Favourite book you own
Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t
Day 24 – A book that you wish more people would’ve read
Day 25 – A character who you can relate to the most
Day 26 – A book that changed your opinion about something
Day 27 – The most surprising plot twist or ending
Day 28 – Favourite title
Day 29 – A book everyone hated but you liked
Day 30 – Your favourite book of all time

Day 6

Day 01 – Best book you read last year
Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times
Day 03 – Your favourite series
Day 04 – Favourite book of your favourite series
Day 05 – A book that makes you happy
Day 06 – A book that makes you sad

Minä itken erittäin helposti, varsinkin jos kyseessä on luettava kirja tai katseltava elokuva. Mutta kirja joka tekee minut surulliseksi.
Yleisesti yritänkin vältellä tälläisiä kirjoja, kun välillä tuntuu että oma elämä on tarpeeksi haastavaa että tekisi sen lisäksi mieli lukea vielä muiden vastaavista ongelmista tai heidän kärsimylsistään.
Joskus kumminkin tulee niitäkin luettua, ja tähä keksinkin yhden klassikon, jonka lukemisesta on vuosi jos toinenkin, mutta kyseisen kirjan aihepiiri saa minut aina surulliseksi eli

Anne Frank- nuoren tytön päiväkirja

tämä ei varmaankaan enempää selittelyitä kaipaa..

Day 07 – Most underrated book
Day 08 – Most overrated book
Day 09 – A book you thought you wouldn’t like but ended up loving
Day 10 – Favourite classic book
Day 11 – A book you hated
Day 12 – A book you used to love but don’t anymore
Day 13 – Your favourite writer
Day 14 – Favourite book of your favourite writer
Day 15 – Favourite male character
Day 16 – Favourite female character
Day 17 – Favourite quote from your favourite book
Day 18 – A book that disappointed you
Day 19 – Favourite book turned into a movie
Day 20 – Favourite romance book
Day 21 – Favourite book from your childhood
Day 22 – Favourite book you own
Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t
Day 24 – A book that you wish more people would’ve read
Day 25 – A character who you can relate to the most
Day 26 – A book that changed your opinion about something
Day 27 – The most surprising plot twist or ending
Day 28 – Favourite title
Day 29 – A book everyone hated but you liked
Day 30 – Your favourite book of all time

Day 5

Day 01 – Best book you read last year
Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times
Day 03 – Your favourite series
Day 04 – Favourite book of your favourite series
Day 05 – A book that makes you happy

Tätä pitikin hieman miettia kunnes keksin tämän, itseasiassa kyseessä on jälleen kerran kirja sarja eikä mikään yksittäinen kirja. 

Merri Vikin Lotta-sarjan lukeminen saa minut aina hyvälle tuulelle, hauskan Lotta tyttösen seikkailut ja toilailut ovat iloista ja vaivatonta lukemista. Sellaista jota tekeekin mieli lukea kauniina kesäpäivinä pihalla auringonpaisteessa. (Tai sitten en piristävät sitä sadepäivää)

Nämä kirjat, ovat jopa saaneet minut harkitsemaan niihin tarttumista ruotsiksi ja se on paljon se, vannoutuneelta pakkoruotsin vastustajalta.

Day 06 – A book that makes you sad
Day 07 – Most underrated book
Day 08 – Most overrated book
Day 09 – A book you thought you wouldn’t like but ended up loving
Day 10 – Favourite classic book
Day 11 – A book you hated
Day 12 – A book you used to love but don’t anymore
Day 13 – Your favourite writer
Day 14 – Favourite book of your favourite writer
Day 15 – Favourite male character
Day 16 – Favourite female character
Day 17 – Favourite quote from your favourite book
Day 18 – A book that disappointed you
Day 19 – Favourite book turned into a movie
Day 20 – Favourite romance book
Day 21 – Favourite book from your childhood
Day 22 – Favourite book you own
Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t
Day 24 – A book that you wish more people would’ve read
Day 25 – A character who you can relate to the most
Day 26 – A book that changed your opinion about something
Day 27 – The most surprising plot twist or ending
Day 28 – Favourite title
Day 29 – A book everyone hated but you liked
Day 30 – Your favourite book of all time

Day 4

Day 01 – Best book you read last year
Day 02  A book that you’ve read more than 3 times
Day 03 – Your favourite series
Day 04 – Favourite book of your favourite series

Hmm, tämä on yhtä vaikea kuin vain yhden lempikirjan nimeäminen, mutta ajatellaampas..

Helpoin vaihtoehto olisi tietysti nimetä tuo toukokuussa ilmestyvä uutuus Dead Reckonig, mutta eipä mennä nyt siitä missä aita on matalin vaan..

Kyllä se voisi olla (tänään) Definitely Dead.

Koska pidän Quinn hahmosta ja New Orleas on paikka jossa olen aina halunnut käydä. Lisäksi kirjassa on hyvät juonen käänteet mm. Bill:n valehtelun paljastuminen. Lisää tietoa vampyyrien politiikasta, noidat tulevat ym. Kyllä tämä on ehdottamasti yksi lemppareistani sarjassa.

Day 05 – A book that makes you happy
Day 06 – A book that makes you sad
Day 07 – Most underrated book
Day 08 – Most overrated book
Day 09 – A book you thought you wouldn’t like but ended up loving
Day 10 – Favourite classic book
Day 11 – A book you hated
Day 12 – A book you used to love but don’t anymore
Day 13 – Your favourite writer
Day 14 – Favourite book of your favourite writer
Day 15 – Favourite male character
Day 16 – Favourite female character
Day 17 – Favourite quote from your favourite book
Day 18 – A book that disappointed you
Day 19 – Favourite book turned into a movie
Day 20 – Favourite romance book
Day 21 – Favourite book from your childhood
Day 22 – Favourite book you own
Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t
Day 24 – A book that you wish more people would’ve read
Day 25 – A character who you can relate to the most
Day 26 – A book that changed your opinion about something
Day 27 – The most surprising plot twist or ending
Day 28 – Favourite title
Day 29 – A book everyone hated but you liked
Day 30 – Your favourite book of all time

Linda Howard - Ice

Linda Howard - Ice

Tulipa viimeinkin viikonloppuna luettua tämäkin. Kirja ehtikin odottaa lähemmäs kuukauden yöpöydällä ennenkuin ehdin (=maltoin) sen lukaista.

Yllättäen tämä olikin julkaistu vasta 2009, tekstin perusteella olisin väittänyt Howardin alkupuolen tuotannoksi tämän. Eli aika nopsasti on siis luultavammin kaavittu tämä teos kasaan. Ohut, perusjuonellinen, lähes jopa harlekiinimainen eli aika pettynyt olin, koska yleisesti olen pitänyt Howardin kirjoista.

Perussekoitus (=juoni) löytyi;
Poliisi(sotilas)mies + yksinäinen vanhapiika + lukioaikainen vihasuhde/ihastuminen..
Sekaan heitetään vielä
jäämyrsky + pari väkivältaista narkomaania + yksinäinen mökki vuorella

Niin tulokseksi saadaan ns. Happy Ending (ja pari kuollutta narkomaania.)

Ainut yllättävä veto oli ettei miessankarimme ollut vannoutunut poikamies vaan leskeksi jäänyt yksinhuoltaja. Kyllähän tämän luki ja ihan kertalukuna viihdyttävä olikin, mutta se jokin jäi puuttumaan. Ehkäpä huonointa Howardia, jota olen lukenut, jopa verrattuna niihin alkupään teoksiin.

Day 3

Day 01 – Best book you read last year
Day 02  A book that you’ve read more than 3 times
Day 03 – Your favourite series

Tähän varmaan kaikki arvaavatkin vastauksen viimeaikaisten postatausten perusteella :D

Eli Charlaine Harrisin The Southern Vampire-sarja on tällä hetkellä paras. 

Tosin tämäkin vaihtee mielialan ja kuun asentojen mukana. Välillä se on Stephani Plum-sarja, Anna-sarja, Harry Potterit tai joku muu monista ihanista sarjoista..