Dead Reckoning - Charlaine Harris

Kestipäs tämä kirjoittamissa, mutta hiljaa hyvä tulee.

Tosiaan tämähän ilmestyi toukokuun 3 päivä, itse sain sen parin päivän viiveellä käsiini. Tätä kirjaa odotin myös erittäin innostuneesti, joka on kyllä aivan liian lievä ilmaisu tuohon tarkoitukseen.. (en tainnut paljoa muuta ajatella siihen aikaan..)

Kirjahan on yhdestoista osa Charlaine Harrisin The Southern Vampire-sarjaa, tällä tietoa sarjaa on tulossa yhteensä kolmestoista osaa. Eli kaksi kirjaa vielä. Tässä kyllä selvästi näki että loppua kohden mennään. Asioita selviää, mutta samalla tuli hirveästi uusia epäselviä kohtia. Osittain tuntuikin kirjan loputtua että se jäi kesken ja selvää loppu ratkaisua ei ollut. Sama vaivasi mielestäni myös edellistä osaa eli Dead in the Family. Joten vielä kaksi vuotta pitäisi odottaa ennenkuin saamme loppuratkaisun.

kuva täältä

Tosiaan sitten hieman spoilaavampaan mietintään. Eli SPOILER-Varoitus tästä eteenpäin.




Ensinnäkin viimeinkin selvisi miksi Sookie on telepaatti, itse en pitänyt tästä selityksestä yhtään. Tosin siitä toisaalta saa juoneen hienoja käänteitä Mr. C:n ansiosta, joka onkin tuntenut Sookien jo lapsesta saakka, toisin kuin tähän asti olemme luulleet. (mutta miksi Barry on telepaatti?? Hunterin kyllä ymmärrän mutta..)

Sitten tämä ihmeellinen taikaesine, joka ilmestyy jostain.. Kuullostaako tutulta? Hirnyrkit.. Mutta joo, mielenkiintoista kyllä seurata mitä Sookie tekee Cluviel dor-lla vai tekeekö mitään..

Alcide/Bill + Sookie = naurettavia kohtia.. siitä ei sen enempää


Sitten Eric, se jäikin mielenkiintoiseen välivaiheeseen.. Bloodbond on katkaistu ja pöydälle jäi Ericin luojan tekemä naimasopimus, Oklaholman kuningattaren kanssa.. Nähtäväksi tosiaan jää mitä tapahtuu.
Kaupan päälle vielä mitä kuningas Felipe tekee kun selviää että hänen vasallinsa Victor on murhattu..
Vapaaehtoisestihan Eric ei kyllä tasantarkkaan tee ninkuin muut määräävät ja hän tosiaan arvostaa vapauttaan, mutta onkos nyt kumminkin tarjolla liikaa valtaa ja rahaa sen menetystä korvaamaan..

kuva täältä
Itse epäilen että tämä on Ericin ja Sookien käänne kohta (siis kirkuvan punaisin kirjaimin, ei voi missata). Yllättäisikö Harris sittenkin ja tälle parille olisi se Onnellinen loppu luvassa? Vahvasti sitä epäilen, mutten vielä sulje sitä poiskaan. Loppun puolesta puhuu juurikin Sookie hahmona, hän ei halua vampyyriksi, hän haluaa lapsia ja "normaalin" elämän.. Mutta kuka se oikea sitten olisi, Sam? eipä oikein muitakaan ole ellei Alcine muutun ihan tramaattisesti viimeisissä kirjoissa.

Kuten ylläkin sanoi tämäkin kirja jätti enemmän kysymyksiä kuin vastasi niihen..

Ensivuoden toukokuuta odotellessa..

Lisää pohdintoja saattaa joskus tulla, kun taas intoudun kahlaamaan koko sarjan läpi (viimeistään ennen ensi toukokuuta..) paljon varmaan jäi tähänkin kertomatta, mutta tosiaan aika sulateltava kirja..

Kestipäs tämä kirjoittamissa, mutta hiljaa hyvä tulee.

Romaanihahmojen saappaissa -haaste

Haaste löytyi alunperin Vinttikamarissa-blogista, mutta olen sen bongannut parista muustakin mm. Lukuisa-blogista ja Taavan päiväkirja-blogista

Koska olen töissä ja minulla on kohtuu tylsää, ajattelin myös vastailla tähän.
Eli:

1. Minkä romaanin päähenkilönä voisit haluta olla?

Pidän vahvoista ja pystyvistä naishahmoista, joten voisin haluta olla mm. Eddingsin Polgara tai Rowlingin Hermionne. (hassua että molemmat myös omaavat taikavoimia)

2. Minkä romaanin maisemaa haluaisit katsella, kun kurkistat ulos ikkunastasi?

Pidän monenmoisista maisemista, mutta jotenkin ajatus englantilaisesta maalaismaisemasta saisi sieluni lepäämään eli joko Agatha Cristien tai Jane Austenin luomat maisemat.

3. Kenen haluaisit rakastuvan sinuun?

Tähän vastaus saattaisi löytyä jo aikaisemmista postauksistakin, mutta sanotaan taas vain Janet Evanovichin Ranger.. Huumorintajua nimittäin pitää löytyä, ja viikinkivampyyrissa olisi liikaa draamaa makuuni..

4. Kuka voisi olla parast ystäväsi?

Uskoisin että pitäisin Charlaine Harrisin Sookie Stackhousesta tai L. M. Montgomeryn Annasta. Myös Austenin Elizabeth Bennet voisi olla hauska tuttavuus.

5. Mihin seikkailuun et olisi halunnut joutua mukaan?

En ole mikään sodan ystävä varsinkin toista maailmansotaa käsitteleviä teoksia välttelen eli niihin joutuminen olisi hirveää.. Myös kaikki Stephen Kingin teokset voisi laskea tähän kastiin.


6. Kenen kanssa haluaisit käydä pitkän keskustelun?

Hankala, maailman menoa voisi "yksillä" puida vaikkapa, Eddingsin Beldin kanssa (jos siis olisi justiinsa sattunut satamaan edellisenä päivänä).

7. Kenen laittamaa ruokaa tahtoisit maistaa?

En tiedä nyt lasketaanko tämä ruuanlaitoksi, mutta Viisikoissa oli aina niin ihanan kuuloiset eväät mukana että heidän kanssaan lähtisin retkelle eväiden takia koska vaan.

8. Kenen kanssa et haluaisi joutua riitoihin?

Vampyyrin :D

9. Missä talossa tai kodissa tahtoisit asua?

Huvikumpu tai vanha englantilainen kartano.

10. Kuka tai mikä pelottaisi sinua?

Möröt sängyn alla :D samoin kuin Orwellin isoveli valvoo systeemit.


Tälläistä tänään, hirveästi haluaisin kirjastoon lainailemaan noita toisen haasteen kirjoja mutta maanantaina vasta. Tämä päivä kuluu töissä ja huomisellekkin on jo menoa (eikä kirjasto olisikaan auki)..

Nostalgia haaste (oma muokattu versio)

Parissa blogissa törmäsin (vasta tänään??) tähän haasteeseen. Lisää siitä mm. Järjellä ja tunteella- ja Kirjainten virrassa- blogeissa.

Olenkin huomaamattani tavallaan osallistunut  tähän haasteesen, tuossa tuli uusimman Rebekka-kirjan myötä hirveä hinku lukea Tuija Lehtisen kirjoja uudelleen. (yksi suosikki kirjailijani jo nuoruudesta saakka). Joten olen lukenut mm. Mirkka-sarjan ja Roskisprissin. Maanantaina ajattelin hakea Laura-sarja ja jotain muutakin kirjastosta luettavaksi.

Mutta tuon haasten lukiessani tuli mieleen että joskos kokeilisin lukea paria muutakin vanhaa suosiakkiani. Kaikissa toki ei täyty tuo 5 vuoden tauko sääntö, mutta minua se ei haittaa, joten sen verran muokkaan haastetta. Toinen muokkaus on se etten välttämättä rajoita lukemiani kirjoja vain tuohon kolmeen kappaleeseen. Vaan katsotaan mitä tapahtuu.

Jospas tässä esittelisin joitakin lapsuuden-nuoruuden suosikkejani.


Hulluluokka - Kaisa Ikola
Ratsutyttö - Marvi Jalo
Nummelan ponitalli - Mervi Jalo
Kati-sarja - Johanna Tuomola
Mirkka-sarja -Tuija Lehtinen
Lotta -Merri Vik
Anna/Runotyttö -L.M. Montgomery

The Babysitters Club - Ann M. Martin
Viisikot (muut Blytonin kirjat) - Enid Blyton
Katja - Ellinor Rafaelsen
Mystery Club -Fiona Kelly
Pollyanna 
Kirsi Manninen sikabileet, bittitiikeri ym.
Väyrynen Taru - Vuorileijonan varjo? 
Kastanjan ratsumajatalo - Maria Eränen
Kuhmutöyry - Kirsi Manninen


Ihan vain pari mainitakseni, osaa en muista nimeltä tai kirjailijataan, mutta kun näen kyseisen kirjan niin tunnistan kyllä sen..

Palailen asiaan kun pääsen kirjastossa käymään..

Roskisprinssi - Tuija Lehtinen

Tämäkin Tuija Lehtisen kirja tarttui mukaani kirjastosta. Olen toki lukenut sen ennekin, eikä se kuulu suosikkeihini. Mutta koska tästä tulee tänä vuonna elokuva versio, niin mielenkiinnosta lainasin tämän uudelleen luettavaksi.

Hassua sinänsä että elokuvasta luin ensimmäisen kerran Koiramme-lehdestä (joka siis tulee kaikille kennelliiton jäsenille). Jutussa kerrottiin elokuvassa esiintyvistä koirista, elokuvassa on yksi koira mutta sitä esittää kolme eri koiraa.

Nyt kirjan luettuani, etsiskelinkin elokuvasta lisää tietoa ja törmäsin sen kotisivuihin. Se tuleekin elokuva teattereihin jo heinäkuussa. Ensimmäisenä tietty kiinnitinkin huomion elokuvan koiraan Jesse Jamesiin joka on rodultaan berninpaimenkoira, kun kirjassa siitä taas puhuttiin irlanninsusikoirasta. Ovathan molemmat toki isoja koiria, tosin irlanninsusikoira on silti yli kymmenen senttiä korkeampi. Mielestäni se on myös "uhkaavamman näköinen, mutta tosiaan koskas elokuvan tekijät nyt tuollaisista pikkuseikoista olisivat välittäneet. Trailerin katsoessani huomasin muitakin tyypillisiä venklauksia, verrattuna kirjaan. Osa oli parempia jopa..
Irlanninsusikoira

Berninpaimenkoira


 Olivat he ainakin trailerin perusteella tuntuneet saavan osan Lehtisen ihanasta huumorista välittymään elokuvaan. Itse ainakin ajattelin käydä elokuvan tsekkaamassa, vaikken muuten suomalaisista elokuvista välitä pääsääntöisesti. Ja trailerin perusteella ainakin Lulu oli yhtä pippurinen kuin kirjassa. Tosin vanhemmassa näyttelijäkaartissa sitten pyörivät ne samat naamat, kuin joka toisessa suomalaisessa elokuvassa..

Tässä vielä traileri, joka toki löytyy myös tuolta elokuvan kotisivuiltakin..



Niin ja kirja oli ihan hyvä, ei vieläkään suosikkini noista.. Elokuvan myötä tästä taitaa tulla uusintapainos ja taidan kyllä silti ostaa sen hyllyyni vaikkei suur suosikki olekkaan.

Linda Howard - A Game of Chance

 Tämä pitkään metsästämäni kirja tuli luettua, tosin nyt vasta siitä postailen. Edelliset sarjan osat olenkin lukenut varmaan joskus viime vuoden puolella.


Ihka ensimmäinen Ebay ostokseni
 Sarjahan kertoo MacKenzien perheen jäsenistä, tässä viimeisessä osassa kerrotaan Chancen "tarina". Chance on tullut perheeseen teini-ikäisenä "löytölapsena" ja hänen elämänsä alkuvuodet eivät ole olleet mitään helppoja. Osin siitä johtuen hän ei mm luota ihmisiin. Veljiensä tavoin hän on kunnostautunut armeijassa ja johtaa nykysin yhden veljensä kanssa yksityista tiesustelutoimistoa. Eli vähän kuin yksityinen salainenpalvelu.

Juoni on ihan perushöttöä tässä tyylilajissa, ja aika tyypillistä Howardia, joka aika usein kirjoittaa juurinkin ns. haaksirikko tarinoita. Eli mies ja nainen, eristyksissä ja pulassa autimaassa/metsässä, tässä tilanteessa he sitten yllätten rakastuvat, sitten on hieman ongelmia jne. kunnes lopussa tietty se "onnellinen loppu".

Tosin tällä kertaa pula onkin Chancen itsensä tahallaan aiheuttama lentokone vika, ja tämä sen takia että hän yrittää selvittää Sunnyn osallisuutta isänsä rikollistoimintaa. Ei sen enempää juonesta, jonka loppu tuloksen varmaan kaikki arvaavatkin, mutta ne kommervinkit siinä ovatkin ne tärkeämpiä ennen onnellista loppua. Ihan ok kirja, ei parasta tai pahinta Howardsia.

Koko sarjan kirjat. Kaksi muuta sisältävät kaksi kirjaa samoissa kansissa
 Sarjaanhan siis kuuluu

1.MacKenzie's mountain (1989)
2.MacKenzie's mission (1992)
3.MacKenzie's pleasures (1996)
4.MacKenzie's magic (1996)
5.A game of chance (2000)




Tuija Lehtinen, Mirkka ja Masa

Tulipas tässä alkuviikosta, urakoitua Lehtisen Mirkka-sarja läpi. Ties monennenko kerran. Yritinkin muistella koska varsinaisesti olen lukenut nämä ensimmäisen kerran ja tulin siihen tulokseen että siinä noin 11-vuotiaana. Koska muistan selvästi että sarjan viimeisen osan olen lukenut uutuutena, joka oli iloinen löytö kirjastoautosta. Jännä kuinka tuollaisen tunteen voi muistaa vielä näinkin usean vuoden jälkeen. Tuo viimeinen osa on julkaistu vuonna 1996, jolloin olen ollut 12-vuotias. Aika nuorena on siis ensimmäinen lukukerta ja epäilisinkin itsekkin itseäni, jos en niin selvästi muistaisi tuota uutuus-kokemusta. 

Sarjaanhan kuuluu seuravaat kirjat:

Mirkka ja riparikesä, 1987
Mirkka, lukiolainen, 1988
Mirkka ja Amerikan reissu, 1989
Mirkka ja ratkaisujen kesä, 1990
Mirkka ja Masan metkut, 1991
Masan eläinhotelli, 1992
Mirkka ja Masan yksityinen juttu, 1993
Mirkka, Masa ja Miss USA, 1994
Mirkka, Masa ja suuri rakkaus, 1995
Mirkka, Masa ja uudet tuulet, 1996

Sarja on myös julkaistu 2000-luvulla viitenä yhteisniteenä. Itse omistan vain tuon ensimmäisen osan ja senkin kirjaston poistokirjana jossa on mm sivuja irti ym. nnhan se toki ihan luettava. Huuto.net katselin josko olisin muutkin osta itselleni huutanut, mutta ainakin vielä jäi hankimatta. Sillä ikuisella ostoslistalla toki ovat ja jos satun jossain kirpparilla ym törmäämään niin taatusti ostaisin. (vink vink saa tarjota jos lojuu hyllyn täytteenä..)
 
Luin kirjat ihan nostalgia fiilisten takia ja eikä lukeminen mitään pakkopullaa ollut, yllättävän hyvinkin kirjat imaisivat mukaansa ja seuraava osa oli hetipakko lukea perään. Tosin tällä lukukerralla kyllä pisti silmään että nämä on kirjoitettu aikaa ennen kännyköitä, skypeä tai ennen tietsikkoja. Kirjeitä kirjoitettiin ja lanka puhelimella soiteltiin, niin ja ihan perinteisiä valokuvia katseltiin tai kameroihin tarvittiin filmiä. Viimeisessä osassa vilahti jo kännyköitä, mutta nekin olivat sellaisia "uutuuksia" ettei kaikilla niitä ollut.
Muuten kirjat on kyllä kirjoitettu aikaa kestämään, ja vaatteet ym on vain yleisesti kuvailtu. Lehtisen huumori, josta pidän kovasti, upposi näissäkin taasen ja useampi kohta hymyilytti. Varmaan tulevaisuudessakin tulen nämä uudelleen lukemaan taas, parin vuoden tauon jälkeen..
 
Näistä vain tuli hirveä hinku lukea lisää tätä lajia että saa nähdä, pari muuta Lehtisen kirjaa jo tarttuikin samalla kirjasto reissulla mukaan..

J. R: Ward - Fallen Angels (Covet, Crave)


Kuva googlen avulla täältä

Tilasin nämä samassa paketiss Dead Reckoning:n kanssa ettei sillä olisi ollut yksinäistä matkustaa.
Nyt nämäkin on luettu ja joo, kyllähän nämä luki. Mutteivät ne mielestäni yltäneet Wardin toisen suositun sarjan Black Dagger Brotherhoodin tasolle tai edes lähelle sitä.

Sarjaahan on ilmestynyt kaksi osaa ja kolmas on tulossa
1. Covet (2009)
2. Crave (2010)
3. Envy (2011)

Päällimmäisenä niistä jäi mieleen sekavuus, laskin että tuossa toisessa osassa oli kuusi eri kertoja minää (ja niin joo, plus se alun vartija/poliisi ja pikkupoika joka löysi "ruumiin"). Ihan liian sekavaa, jos minulta kysytään. Varsinkin ensimmäisessä osassa nämä eri kertojat hämäsivät ei oikein tiennyt kuka on kukin. Toisessa osassa olikin sitten jo tutumpiakin hahmoja, kuten (ilmeisesti) päähenkilö Jim Heron.

Heronista tulee langennut enkelin, jonka tehtävänä on voittaa paha taisteluissa seitsemän ihmisen sieluista (kuoleman synnit). Häntä auttaa kaksi muuta enkeliä, jotka kylläkin näyttävät enemmän harrikka jätkiltä. Siinä se perusjuoni aika pitkälti onkin, mukaan on tietysti vielä ympätty ajatus että "rakkaus voittaa kaiken" ja niin pois päin.. Aika päälle liimatulta silti nuo rakkaus-juonet tuntuivat, vaikkakin olivat hyvin kirjoitettuja (ja parasta antia tälläiselle romantiikka hömpän tykkääjälle).
Idea on hyvä, mutta ainakin tuo tilanteiden ja kertojien sekavuus häiritsi. Toinen osa olikin parempi kun jo tiesi jotain ennestään. Liikaa yritetty saada eri asioita samojen kansien väliin.

Naishahmoja myöskin taas peräänkuuluttaisin, onhan molemmissa ne naiset joihin yksi henkilöistä rakastuu mutta muuten ne loistavat poissa olollaan. Pääpahiskin on vain olento joka nyt sattuu suosimaan naisen hahmoa, mutta voi ottaa silti minkä muunkin haluamansa hahmon..

Eipä näistä enempää, paremman puutteessa luki ja saatan sen tulevan kolmannenkin osan stekata, mutta eipä mitään suursuosikkeja näistä ei tule.

Tunnustus: salainen pahe

Tuolla To Read or Not To Read -blogissa on siis sellainen Sunday Confession, jossa blogin pitäjä aina tunnustaa jotain itsestään.

Tästä sainki idean että voisin itse myös tehdä tälläisiä tunnustuksia täällä, tosin itse en uskalla ihan noin usein tapahtuvaa tunnustusta tehdä mutta ainakin silloin tällöin voisin tunnustaa jotain paheita ja muita asioita itsestäni.

Aloitetaampa elokuviin liittyvällä tunnuksella, joka saattoi tulla ilmi jo viime postauksessakin.

Eli pidän erittäin paljon ns. amerikkalaisista teini elokuvista. Vielä parempi jos niissä tanssitaan/lauletaan ym.

Suuria suosikkejani ovat mm.
10 thing I hate about you, tämä löytyy omasta hyllystäni sekä videona että dvd:nä. Mainittakoon että mm. Heath Legger ja Julia Stiles esiintyvät pääosissa. Heath myös laulaa. Juoni perustuu löyhästi Shakespearen "kuinka äkäpussi kesytetään" näytelmään.











Seuraavaksi onkin cheerleder elokuvat "Bring It On" suomennetuna taintaa olla "Antaa palaa", näitä on tehty yhteensä viisi kappaletta (jotka kaikki läytyvät minulta). Kirsten Dunst ja Hayden Panettiere mainittakoon näiden pääosien näyttelijöistä..












Sitten musiikkia ja tanssia siitä esimerkkeinä High School Musical ja Step Up elokuvat, molempia on tehty kolme osaa..


Sitten on vielä Save the Last Dance, jossa myös Julia Stiles esittää pääosaa..


Myöskään Wild Child, joka katselin tuossa toissa päivänä ei ollut huono lajinsa edustaja.
Sisäoppilaitoksissa on muuten jotain kiehtovaa, varsinkin englantilaisissa.











Mutta siinä ensimmäinen tunnustus, ja tätä pahetta en kyllä suureen ääneen missään kailota, kun ikääkin löytyy jo jonkin verran, että olisi pitänyt näistä ulos kasvaa.. Mutta yksin kotona näitä tulee kyllä katseltua :)
Saa muuten suositella hyviä elokuvia (aiheesta) jos tiedätte, aika paljon olen kyllä näitä katsellut..

inspiraation puute ja riippuvuuksia.

Long time no see..

Palasin tänään töihin kolmen vapaa päivän jälkeen, työinspis on ihan hukassa, samoin kuin lukemis- ja bloggausinspikset.

Päivän ainut hyvä uutinen olikin että sain kolmannen lomaviikon sittenkin kesälle. Alun alkaen olin ajatellut kolmea viikkoa elokuulle, mutta se ei sitten onnistunut (muillakin oli toiveita sinne ajankohtaan), niin laitoin toiveeksi kesä-heinäkuun vaihteen. Kun lomalista sitten tuli niin minulle olikin merkitty vain kaksi viikkoa lomaa (ja minulle siis kuuluu täydet 30 päivää..)  valitin siitä toiselle pomolleni (jolta tämä lista siis tuli) joka, taas siirsi asian lähimmän esimieheni päätettäväksi. No, onneksi se nyt sitten selvisi ja sainkin lomaa sen pyytämäni kolme viikkoa. Selvennykseksi vielä että siis teen kahta eri osa-aikaistyötä, samalle työnantajalle mutta eri "osastoille" eli kaksi pomoa. Loma onkin jo seuraavassa työvuorolistassa :).

Bloggerin ongelmat myös aiheuttivat harmaita hiuksia viime viikolla, itseasiassa taisi eräs postaus sen myötä kadotakin bittitaivaaseen ja kommentit.. Jaksaisi millään kirjoittaa kyseistä postausta uusiksi, se oli lähinnä vain tieto pläjäys mistä kaikkialta etsin tietoa kirjoista ja linkkivinkkejä niihin paikkoihin..Ja kommenttien menetys harmittaaa, vaikka ne ovatkin s-postissa tallella, mutta omat vastaukseni niihin eivät..
Tänään sitten facebook takkuili aamulla kotona, jännän riippuvainen sitä vain näistä on, bloggeriakin piti useampaan kertaan kokeilla josko se toimisi.. Samoin facea yritin useita kertoja saada toimimaan kotona, täällä töissä se toimii kyllä.. Ihan paniikkia ilmassa kun ei päässyt lukemaan toisten päivityksiä tai pelaamaan Frontiervilleä..

Lukeminen on ollut hieman jäissä, tosin J. R. Wardin Langenneet enkelit-sarjan ensimmäisen kirjan sain eilen yöllä loppuun. Mutta vielä ei ole inspiraatio riittänyt mm. uusimman Robertsin lukuun. Tiedä sitten vaikuttiko Dead Reckonig odotus ja sen lukeminen tähän jotenkin, tuntuu takki olevan hieman ns tyhjä.. Normaalisti luen useampia kirjoja viikossa, nyt on saldo jäänyt tähän yhteen kahdessa viikossa. Pitäisi postauskin kirjoittaa parista ennemmin luetusta mutta jotenkin tuntuu etten pysty keskittymään tuottakseni niistä mitään järkevempää kuin "ihan ok..".

Muutenkin vapaat kuluivat vain tv-tä katsoen ja niin siinä se olikin.. Olisi pitänyt tehdä jotain pihallakin, siivota etc..
Mutta nyt on nähty mm. Persian prinssi, Wild Child, Stomp Jard, Hannah Montana, 17 Again, High School Musical:t, Street Dance 3D.. ja kaksi ekaa tuotantokautta (uudemmasta) 90210:sta..

Katsotaan jaksaisinko jonkun muunkin postauksen tänään vääntää.. Samoin Wild Childin ansiosta olisi kauhea himo lukea sisäoppilaitoksiin sijoittuvia kirjoja, niistä voi vinkata jos tiedätte jotain hyviä. Itsellä tuli ensimmäiseni mieleen Harry Potter, Danan tytöt, Anne-sarja (se baletti)..

Aarteita, ostettuja, saatuja, perittyjä ja vaihdettuja.

Silloin taannoin kirjahyllyäni siivotessani kuvailin samalla parit aarteet sen kätköistä.

Osan kirjoista olen ihan ostanut joko kaupasta, kirpparilta tai kirjaston poistomyyneistä. Esim. Montgomeryn- Sininen linna, kolme Lotta-kirjaa, Ingallsin- Farmarin lapset ovat ihan kaupasta. Kirjastonpoistomyynnistä ovat mm. Caroline Courtneyn Päävoittona rakkaus,ja yksi Viisikoista. Sitten kirpikseltä on mm. loput Viisikot, Johanna Tuomolan Kati-kirja.. 
(tässä ei ole ihan kaikki kirpparilta ym ostetut vain ne arvokkaimmat minulle)

Aarteita

Lähikuvaa

Lähikuvaa

Osan olen perinyt (=ominut) äidiltäni mm. Kaari Utriot, Anni Polvat, ja Enid Blytonin Seikkailu-kääntökirja.

Pari olen saanut, mm yhden Lotta-kirjoista olen saanut pikkuveljeni tyttöystävältä. 

Nuo Kotikunnaan Rilla, Tytöistä parhain ja Pikku naisia on vaihdettu suklaalevyyn :D tuttu facebookissa ilmoitti muuton takia antavansa kirjoja pois ja kukas sinne menikin paikalle katsastamaan valikoimaa. Poimin nuo kolme ja pari muuta (lue muovikassillisen), kiitokseksi sitten annoin hänelle pari suklaalevyä, vaikka ilmaiseksi hän olisi kirjat antanut pois. 

Osan sarjojen keräily onkin vasta aluillaan ja opiskelija-budjetilla (vaikka töissä käynkin) ei ole aina niin helppoa ostella kirjoja. Vaikka uutuuksia tuleekin enemmän osteltua. Yksi syy lukea englanniksi onkin kirjojen huomattavasti halvempi hinta, verrattuna suomennoksien hintaa..


Ja kello on..

melkein kolme yöllä ja eräs senkun vain googlettelee euroviisujen esiintyjiä..

Löysin muuten oma Edwardinikin, en ikinä oikein ole tykännyt Pattisonista siinä roolissa mutta tämä tyyppi kyllä vastaa hyvin mielikuvaani Edward Cullenista..


Tämä komistus edustaa Ranskaa tänä vuonna viisuissa eli Amaury Vassili. Häntä tituleerataan myös maailman nuorimaksi ammattilaistenoriksi ja hän laulaa siis oopperaa ja tarkemmin lyyrista poppia.




Tosiaan katselin tuossa aiemmin illalla ensimmäisen karsinnan ja iloisesti Suomenkin edustaja pääsi finaaliin. Itse kuulin kyseisen kappaleen tänään ensimmäistä kertaa ja ihan ok oli, tosin ei ihan kumminkaan iskenyt ja en ihan voiton puolesta löisi vetoa. Venäjällä ja Unkarilla oli kivat biisit, aika poppi painotteiset suosikit tuolta karsinnasta. Äsken googlettelun tuloksena myös Ruotsilla on ihan hauska rallastus. 

Omia suosikkeja viime vuosien voittajista ovat mm. 2004 Ukraina- Ruslana "Wild Dance", 2009 Norja- Alexander Rybak "Fairytale" ja viime vuotinen Saksan Lena Meyer "Satellite".

Tietty Lordin kappalehan on nyt "klassikko" ja pidinkin yhteestä jo ennen tuota voittoa, tosin sen edelliset hitit mm "Would You Love a Monsterman" olivat parempia kuin tuo kisabiisi "Hard Rock Hallelujah".

Vielä kauempaa on jäänyt mieleen yksi voittaja; 1998 Israelin- Dana International "Diva" taisimpa olla tuolloin 14-vuotias.. Kyseinen mies-neitohan osallistuu myös tämä vuotisiin viisuihin ja laulaa torstaina toisessa semifinaalissa.

Toivottavasti ehtisin katsella torstaina toisen semifinaalin ja lauantaina sitten finaalin, mutta saa nähdä. Torstaina on jokin muukin kisaamassa kaukosäätimestä kotona ja lauantaina on ohjelmassa yhdet sukulaisjuhlat. Tosin lauantain finaalin laitoin jo menemään boksille, varmuuden vuoksi.

Btw. edellisessä postauksessa mainostamani tv-sarja; Game of Thrones, meni ainakin kolmen ekan jakson perusteella itselläni seurattavaksi. Toivottavasti se nyt vain pysyisi hyvänä..

Niin ja tällä viikolla tulee The Vampire Diaries:n toisen tuotantokauden päätösjakso, saa nähdä kuinka käy.. 

Seuraava spoilaa hieman sarjaa ja kirjoja.

Itse veikkaan että; sarja jää sellaisen kohtaan, jossa Damon on muuttunut vampyyrista ihmiseksi. Ja siis juurikin sen ihmisudenpureman parantamisen vaikutuksesta.  Ihan villi veikkaus perustuu kirjoihin ja ei ihan niihin ensimmäisiin. 

Kolme uusinta J. R. Wardia

Sain jo tuossa jonkin aikaa sitten luettua nämä uusimmat Wardin teokset; Lover Avenged, Lover Mine ja Lover Unleashed.

Ajatuksiani edellisistä osista voi  lukea täältä.

Nyt selvisikin mitä tapahtui Rehvengelle ja Johnille, nämä kirjat täyttivät kyllä odotukseni niiden suhteen. Molemmat olivat nousseet suosikki hahmoikseni edellisissä kirjoissa. Pidänkin kovasti Wardin tavasta kertoa myös muista hahmoista kirjoissa ja siitä kuinka hän mm. pohjusti edellisissä osissa Johnin tarinaa ja mitä kuuluu joillekin edellisille päähenkilöille. Varsinkin Johnin tarinaa odotin ja kirja kyllä täytti odotukseni sen suhteen, se jopa onnistui yllättämäänkin minut pari kertaa. Kirjalla oli myös mielenkiintoinen alkuasetelma.

Onneksi tilasin kaikki kolme samalla kertaa, koska Rehvengestä kertova Lover Avenged jäi kyllä aika jännittävään kohtaan, ajatellen Johnia ja seuraavaa osaa Lover Mine-a.

Viimeisimmässä osassa taso taas laski, Lover Unleshed kertoo Paynesta, joka on Lover Unbound kirjan päähenkilö Vishousin kakoissisko. Tosin kirjaan tuodaan mukaan eräs jo entuudesta tuttu hahmo ja siinä kerrotaan myös Vishousin ja hänen kumppaninsa parisuhde ongelmista ja niiden ratkaisuista. Payne jäikin etäiseksi ja ainakin minua kiinnosti enemmän näiden vanhojen tuttujen hahmojen elämä enemmän. Tosin Paynekin on esitelty jo aiemmissa osissa.








En muista mihin näistä oli liitetty loppuun "näyte" Wardin langenneet enkelit-sarjan kirjasta. mutta sen perusteella innostuin tilaamaan Dead Reackoning kanssa myös nuo kaksi osaa kysesitä sarjaa. Ne odottelevatkin vielä luku vuoroaan.

Harmittavasti en ole löytänyt tietoa tuleeko tätä Black Dagger Brotherhood-sarjaa lisää vai jääkö tämä näihin yhdeksään kirjaan. Jokin opas näiden kirjojen maailmaan on tulossa. Langenneet enkelit-sarja on ainakin tulossa josssain vaiheessa myös kolmas onsa ENvy.

Game of Thrones

Näin viime viikolla Canalin kanavapaketin mainoksessa mainoksen tästä. Eli HBO on tehnyt George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu- kirjasarjaan perustuvan tv-sarjan.

Kuva googlen avustuksella löydetty.

Näköjään sitä on peräti tullut jo kolmen jakson verran ulos valtameren tuolla puolen.

Itse olen joskus useampi vuosi sitten aloittanut lukemaan kysestä sarjaa, pidin siitä kyllä silloin. Mutta se jäi kesken jo ensimmäiseen kirjaan, koska silloisen elämäntilanteen takia tuntui ettei pysty keskittymään niihin niiden vaatimalla tasolla eli eivät olleet mitään ns. välipala-kirjoja.
Takaraivossa onkin ollut ajatus että pitäisi kokeilla uudelleen, riittäisikö aika nyt näille. Pitäisi varmaan tehdä retki kirjastoon, josko nämä sieltä löytyisivät. Tosin Sallan lukupäiväkirjassa oli jokin aika sitten ensimmäisestä osasta arvostelu ja siinä varsinkin ruodittiin suomennoksen laatua. Että aloin miettiä pitäisikö sittenkin enkuksi lueskella. Silloin ensimmäisellä yrityksellä en kyllä kiinnittänyt tuohon mitään huomioita, mutta toisaalta aloinkin lukea englanniksi aktiivisemmin vasta tuossa parisen vuotta sitten. Sen jälkeen kyllä suomennokset tuntuvat välillä valjuilta, en ole edes uskaltanut mm. Harrisin Sookie kirjoja lueskella esimerkkejä enempää suomeksi. Mielestäni myös Twilightn suomennos surkea ja Potterit ovat jotenkin lapsellisempia suomeksi. 

Mutta eksyttiimpä aiheesta, tosiaan itsestäni tämä sarja vaikutti mielenkiintoiselta, että taatusti kokeilen ainakin parin jakson verran. 


Yksi video klippi tästä IMDb-stä, huumoria ja visuaalisuutta ainakin näyttäisi löytyvän..

Saa nähdä onko odotuksetäyttävä vai pettymys.. Erittäin mielenkiintoiselta ainakin vaikuttaa.



Se on keltainen..

ja ruma, mutta silti hain sen alle puolen tunnin sisään saapumisviestin tulon jälkeen tänä aamun. En juonut kahviakaan ennen, latasin vain keittimen valmiiksi. En edes kurkistanut facebookkiin ennen lähi R-kioskille lähtöä..

Nyt minulla on se, (ja vain päivän myöhässä..)

Kuva googlella haettu

Tätä on odotettu, toivottavasti sisältö on parempi kuin kannet, mutta eikös se mennyt niin että ei kirjaa kansiin katsota..?

Nyt kahvia ja... voisiko päivä paremmin alkaa, ei haittaa edes se ettei aurinko paista tänään. 

(Onneksi huomenna vasta töitä ja tänäänkin vasta illalla toko.treenit koiran kanssa..) 

Kirjoja ja kaaosta

Kuinkas kävikään, kyllästyin koko touhuun parin ensimmäisen hyllyn jälkeen, ja onneksi sainkin kirjat tungettua takaisin hyllyyn mielikuvituksen avulla....

Mutta tässä pari kuvaa kirjoistani

Alkua, kaikki kirjat ulos käytävään hyllyltä..

Aloitin heivaamalta kahdelta hyllytä ja sänkyni vierestä kirjat käytävään.. (Onneksi en ollut suuruuden hullu ja repiny kaikkia sinne, muuten pujoteltaisiin vielä joulunakin..)
Niin ja minullahan oli apuri, joka mm. toi tuon pallon minulle.. Ilmeisesti olisi sekin pitänyt koirani mielestä järjestää hyllyyn..


Lajittelua..

Tässä teille kuvassa suurin osa omistamistani Nora Robertsin kirjoista.. Ainoastaan tuo ensimmäinen pikkupino vasemmalla ei ole hänen omiaan vaan luettavian pinoa..
Seuraavissa kahdessa pinossa vasemmalta on suomenkieliset Robertsit, sitten on enkuksi olevat pinossa, sitten vielä enkuksi olevat J. D. Robbin kirjat. Viimeisenä pinona on suomeksi omistamani ensimmäiset kuusi osaa Robbin In Death-sarjaa..
Tulostin myös Robertsin kotisivuilta listan hänen kaikista kirjoistaan ja sen pohjalta nyt teen omaa listaani noista (se mahd julkaistaan täällä joskus..) 


 Sitten lähikuvaa kolmesta korkeimmasta pinosta.. Niin tuossa edustalla on uusin Chasing Fire ja pari yhdistelmä teokset Roberts/joku, uusimpia, niistä ehkä myös postaus myöhemmin..

Lähikuvaa

Ja samat kirjat lopuksi uudelleen hyllyssä, sopivat vajaalle kahdelle.. Tosin osa on tuolla toisten takana..


Lopuksi

Muita kasoja tältä päivää;

Kaikki samassa, edustalla se lista Robertsin kirjoista..

Charlaine Harrisin tuotantoa

J. R. Wardin tuotantoa

Linda Howardia

Janet Evanovichia

Vielä lukuvuoroaan odottavia..

Että sellaista tänään ja kieltämättä mielessä on tällä hetkellä päällimmäisenä, eikä se ole se Dead Reckoning, vaan; että toivottavasti me ei muuteta lähiaikoina tai koskaan.. Liikaa rojua..


Lopuksi vielä kiitos iki-ihanalle omalle henkilökohtaiselle ATK-tuelleni aka pikkuveljelle, joka on jo aikoja sitten luovuttanut yrittämästä selittää itse asioita minulle, vaan hän selittää kuinka lähetän kuvat hänelle s-postissa. (niitä piti siis pienentää ja pakata ennenkuin onnistui)
Jotta hän tekee niihin nuo hienot vesileimat, eikä edes epäile (ainakaan ääneen) mielenterveyttäni kun kerron kyseessä olevan kuvia kirjoista ja tällä kertaa ei hän ei saanut kertaakaan luuria korvaan, kun allekirjoittaneen kärsivällisyys riitti..

Kirjabloggari + vapaapäiviä + pakko kuluttaa aikaa = ??

No, sanotaan nyt että omistakin yllätävän paljon kirjoja.. ja kuvia on tulossa jossain vaiheessa..

Eli inventaario kirjahyllyihini ja muihinkin..  ja vasta tyhjensin sängyn vierustan ja kaksi hyllyä..

Eikä käytävällä pääse enään suoraan kulkemaan..


Katsotaan miltä illalla näyttää.. toivottakaa onnea..

Asiaa ja sen vierestä (lähinnä vierestä)

Huhtikuu oli ja meni, ihan liian nopeasti (kuten moni muukin on todennut). Tarkoitus olisi koota tuon 30 days-haasteen kaikki vastaukset yhteen postaukseen, jossain vaiheessa. Luonnos siitä on jo olemassa, aika ei vain ole vielä antanut periksi sen loppuun saattamiseen.

Vappu oli poikkeavasti itselläni vapaa, edelliset kolme ovatkin kuluneet rattoisasti töissä. Mitään erikoisempaa ei tosin tehty eilen päivällä ajeltiin useampi tunti ympäri maakuntaa, ajellen pikkuteitä pitkin.. Mukavaa ajan vietettä, uusia maisemia on kiva kurkistella.. Kamerakin oli mukana mutta kuvia ei tullut otettua tällä kertaa. Illaksi vuorasimme elokuvan, RED oli ihan viihdyttävä toiminta-pläjäys.. Elokuvasta hyvä arvio löytyy Geek Is the New Black blogista.

Tämä päivä sitten menikin löhötessä ja puutarhatöitä tehden mm. raesateessa.. Nyt pitäisi vielä yöksi raahautua töihin, mutta tämä päiväisen puutarhan koristekivien ostelusta johtuen, ainakin tiedän miksi sinne menen.. Eikä ne pari jotain-angervon-raatoa enään vaivaa takapihalla, saa nähdä selviytyvätkö ne minun alasleikkuustani, aika tyysti nimittäin leikkasin.. Tosin jos eivät niin saampahan sitten hommata jotain kivempaa tilalle.

Enään pari päivää ja uusin Sookie on käsissäni. Eilen aloitin valmistautumisen, ja aloin lukemaan sarjaa kahdeksannesta kirjasta uusiksi. Ihan alusta en viitsinyt kun juuri kuukausi pari sitten ne lueskelin..
Krhmm tilasin sen muuten sieltä Adlibriksestäki, ajattelin että palautan sen jos Akateemisen oma ehtii ensin, tai myyn toisen pois.. Tilasin samalla pari Wardin "langenneet enkelit"- sarjan kirjaa.

Uusimman Rebekkan, Lehtiseltä lukaisin viime viikolla, samoin kuin Mustan tikarin veljekunnan uusimmat. Niistä on tulossa juttua piakoin. Tämän öisen työvuoron jälkeen seuraava työvuoro onkin vasta torstaina, että tässä ehtii lueskella ja naputella postauksia.. Paitsi jos en saa sitä Dead Reckoningia ja pimahda :D

Mutta nyt töihin..

P.S Sookieversesta löytyy arvostelu Dead Reckoningista (siis itse sivuston pitäjän) linkki sinne löytyy mm. tuolla lukemissa blogeissani..
P.S.S Sorry kirjoitusvirheet kiire töihin..