Hyvää Uutta Vuotta kaikille! ja lukutoukan katsaus vuoteen 2011 -haaste

Kipeänä ollaan vieläkin, juuri kävin päivystyksessä hakemassa todistuksen aiheesta työnantajalle. Tämä alkoi joulun alus viikolla ja vieläkin niistetään ja yskitään.. Lisäksi postailu on jäänyt muiden(kin) kiireiden osalta hieman laimeaksi joulukuun osalta mutta katsellaan uudelleen ensi vuonna, toivottavasti terveempänä. Mutta pitemmittä puheitta tuohon haasteeseen eli;

Osallistumpa minäkin tähän Järjellä ja tunteella -blogin Susan antamaan haasteeseen.

En muuten aiokkaan summata tänä vuonna lukemiani kirjoja mitenkään erikseen, kun luen niin paljon uusiksi erinäisiä kirjoja ettei siinä olisi mitään järkeä.


1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?
~ Kaari Utrion Oppinut neiti, tai joku Tuija Lehtisen kirjoista. (nuo taitavat olla ainoita joita minulle lahjoja ostavat osaisivat ostaa..)

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?
~ Riippuu niin ystävästä, kaikki kun eivät tykkää fantasia/paranormaami ym jutuista kuten minä.. Mutta sanotaankos vaikka että ystävälle joka ei ole fantasiaan ym niinkään (vielä) tutustunut niin suosittelisin vaikkapa Maggie Stiefvaterin Väristystä. Tai jos ystävä pitää hieman menevämmästä niin Neil Gaimannin Hämähäkkijumala.

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken ?
~ Ja jätinkin, harvoin luen pakosta mitään..

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?
~ Yleensä itken kyllä helposti lukiessani, mutta nyt ei kyllä tule mieleen mitään erityistä itku kirjaa..?

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?
~ Charlaine Harris - Dead Reconing

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?
~ Sanotaankos nyt Charlaine Harrisin muut kirjat, eli Lily Bardit, Aurora Tegardenit ja Harper Connellyt. (Tarkistin että olen tosiaan lukenut nuo tämän vuoden puolella, en vain ole itsekkään käsitellyt niitä silloin alkuvuodesta täällä blogissa, eli peiliin saisin itsekkin katsoa aiheesta..)

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?
~ Nora Roberts - The Next Always (uusin) tai Janet Evanovichin uusimmat Smokin' Seventeen ja Wicked Appetive

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?
~ En ole ikinä pystyny valitsemaan vain yhtä kirjaa, mutta vastaan tähänkin sen perinteisen eli koko kirjaston..

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?
~ Suzanne Collins - Nälkäpeli (trilogia)

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?
~ Vaikea taaskin kun tekisi mieli vastata jokin suomalainen kirja, mutta kun en oikeastaan lue suomalaisia itse niin.. Mutta vastataampa sitten vaikka Stephanie Meyerin Houkutus tai Charlaine Harrisin Dead Until Dark, vähän osviittaa täällä vallitsevasta vampyyri villityksestä tuleville jälkipolville...

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?
~ Janet Evanovichn Stephanie Plum kirjoista, tosin mielestäni ne sopisivat paremmin tv-sarjaksi. Ja ensimmäinen elokuva on tulossa tammikuussa..

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?
~ Vastaampa tähänkin tuon Nälkäpelin
13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?
~ Juurikin tuo Nälkäpeli, odotin ihan jotain muuta nimittäin sen perusteella mitä olin ennemmin niistä kuullut..

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?
~ Cassandra Clare - City of Glass (myös aiemmat osat)
15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?
~ Vaikea, minusta on aina vaikea suositella jotain yksittäistä kirjaa kaikille, se rippuu niin siitä mistä kukin pitää..


P.S. jos epäjohdonmukaisuuksia ym virheitä tuosta löytyy niin syytän aivojani jotka lilluvat limassa..

4 kommenttia

  1. Nälkäpeli -trilogia oli kyllä huikean hyvä, erityisesti omassa genressään!

    VastaaPoista
  2. Se kyllä yllätti positiivisesti. Saa nähdä onnistuuko maaliskuussa tuleva elokuva versio samaan.

    VastaaPoista
  3. Kiva kun vastailit tähän haasteeseen! Nälkäpeli-trilogia kiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän.

    VastaaPoista
  4. Oli kiva vastailla, tosin meinasi hieman olla hakusessa mitä olenkaan lukenut viime vuonna, kaikki kun eivät päätyneet blogiin saakka.

    Nälkäpeli kyllä pääsi yllättämään - mielikuva siitä olinimittäin jotain ihan muuta, ennen lukemista.

    VastaaPoista