Arthut Conan Doyle - Sherlock Holmesin seikkailut, osat 1 ja 2 (äänikirja)

WSOY

Nämä kuuntelinkin jo toukokuun puolella, mutta vasta nyt ehdin kirjoittaa näistä paremmin. Olen joskus lukenutkin (tai kuunnellut, en muista tarkalleen) muitakin Holmesin seikkailuja, ainakin kuuluisia Baskervillen koira on tuttu.

Ajan välillä pitempää matkaa töihin (työmaa vaihtelee) ja sellaiseen aikaan ettei radiosta pakosti tule mitään järkevää niin silloin tulee usein turvauduttua äänikirjoihin. Pääasiassa kuuntelenkin näitä autossa. Tosin joskus se on ärsyttävää kun kirja on ihan loppumetreillä ja oletkin jo perillä.. Toisinaan onkin tullut kierrettyä jokin kiertoreitti tämän vuoksi, että saa kirjan loppuun.
Mutta takaisin näihin, Sherlock Holmes on jollain tapaa klassikon asemassa salapoliisitarinoissa ja kyllähän sen näitä kuunnellessa ymmärtää. Kirjoissa on jännitystä, muttei liian kuvailevaa väkivaltaa ja tietysti löytyy se arvoitus. Toisaalta hahmona Sherlock on liian täydellinen, ollakseen nykymaailman kuvaan sopiva. Jokin silti näissä viehättää, ehkäpä se on se rikoksen ratkaisu aivoilla, tekniikan ja tieteen sijaan. (teki mieleni kirjoittaa pienillä harmailla aivosoluilla, mutta ehkäpä se olisi ollut sekoittavaa jossain mielessä)
En tosiaan muista olenko kuullut näitä tarinoita ennemmin vai en mutta silti arvasin kahden tapauksen ratkaisut etukäteen; Kirjavan nauhan ja Halkihuulisen kerjäläisen. Toiset kaksi tarinaa olivatkin mielestäni epämääräisempiä ratkaisuineen; Kuningas pulassa ja Kreikkalainen tulkki.
Oikein viihdyttäviä olivat, voisin kuunnella lisääkin jos onnistun vain näitä löytämään. Samoin voisin katsellakkin hiljakkoin tehdyt elokuvat, jossa Robert Downey Jr. esittää Holmesia. Ensimmäinen niistä odottakin hyllyssä kun bongasin sen alelaarista, jokin aika sitten.


WSOY

Osa 1
Julkaisija - WSOY (2006)
Lukija - Lars Svedberg
tarinat Kuningas pulassa ja Halkihuulinen kerjäläinen
Alkuperäinen teos The Adventures of Sherlock Holmes

Osa 2
Julkaisija - WSOY (2007)
Lukija - Lars Svedberg
tarinat - Kirjava nauha ja Kreikkalainen tulkki

Myös Sara P. S. Rakastan kirjoja -blogista on kuunnellut ensimmäisen osa.

6 kommenttia

  1. Minäkin kuuntelin kakkososan juuri pari viikkoa sitten, ekan jo aiemmin. Olen katsonut nämä talkasta moneen otteeseen, joten muistin ratkaisut aika hyvin, mutta ei se haitannut, mukavia ovat. Huvittavaa on vanha käännöskieli, golfmaila esimerkiksi kääntyy golfnuijaksi ;)

    VastaaPoista
  2. Minäkin kuuntelin nämä ehkä joskus viime kesänä! Tai melkein loppuun asti, viimeinen taisi jäädä vähän kesken, joten en voinut kirjoitella arvostelua blogiin.

    Itse hurahdin näiden myötä Sherlock Holmes-kirjoihin ja muutaman olenkin jo löytänyt käsiini.

    Ainakin se eka leffa on todella hyvä! Toisen näkemistä odotan kielipitkällä, kun en leffateatteriin sitä ehtinyt katsomaan. : )

    VastaaPoista
  3. Pitääpä katsella se leffa heti ensi viikolla, jos ehdin :)

    Mutta nyt nukkumaan että jaksaa huomenna aamuun.. (btw paska päivä, onnistuin mm jättämään avaimet kotiin sisälle tänään, ja kävin kirjastossa maksamassa sakkoja että sain uusittua lainani kun huomasin tänään olevani lainauskiellossa (netistä siis) koska minun eräpäivä-muistutus s-postit ovat menneet suoraan roskakoriin sähköpostissani.. Muutenkin oli kiire töiden jälkeen kotiin hakemaan koiraa treeneihin ja ruokkimaan toista..)

    VastaaPoista
  4. Onneksi siulla on kanssa-asukki, jolla on avaimet! Jos itse jään ulos, niin olen kusessa, ellei kaverit (joilla on vara-avain) ole kaupungissa. : D

    Mie olin tänä aamuna juuri lähdössä kiireellä töihin ja avasin hiukset aamusykeröltäni, jolle oli ne vaan ohimennen tunkenut herättyäni, kun huomasin, että hiukset onkin tahmaiset ja tönköt. Olin ilmeisesti jättänyt hoitoaineen kunnolla huuhtelematta illalla. Kävin sitten nopeasti kastelemassa päätä suihkun alla, mutta ei se auttanut mitään. Töihin tullessa esimies katsoi minua hetken ja kysyi, että kävinkö aamulla suihkussa...

    Että niin tällaista täälläkin! Pistin sitten hiukset ponnarille koko päiväksi.

    VastaaPoista
  5. Joo, tai kanssa-asukki on reissutöissä eli viikot tällä hetkellä Hesas.. Mutta tutulla on vara-avain ja onneksi ne oli vielä kotonakin.. Mietin kyllä että pitääkäydä teettämäs ylimääräinen avain ja keksiä sille joku hyvä säilytys paikka..

    Onneksi pitkät hiukset saa kiinni, mä olisin ihan pulas lyhyillä huksilla :)

    VastaaPoista
  6. En kykene päättämään onko Ranger vai Morelli hotimpi. Molemmilla on hetkensä. Ottaisin kumman vain! Kahdeksas osa menossa.

    VastaaPoista