Ally Condie - Reached (Matched, part 3)

Goodreads
Tämä Matched trilogian (Tarkoitettu-trilogia) päätös osahan ilmestyi tuossa 13.11. eli pari viikkoa sitten. Itse tilansin tämän omaksi saakka ja paketti tulikin viime viikolla, tosin luin tämän vasta eilen. 

Sarjan aiemmat osathan ovat Matched (suom. Tarkoitettu) ja Crossed (suom. Rajalla). Tämän kolmannen osan suomennos Perillä on tulossa huhtikuussa 2013. (Meinasinkin tähän linkata sarjaa suomentavan Tammen kotisivut, mutta eipä sieltä löydykkää koko kirjailijaa..vain verkkokaupasta jo julkaistut kirjat, suommennostiedon etsinkin ja löysin Risingshadow.net-stä..)
 
Edellinen osahan päättyi siihen että Cassia ja Ky löysivät Risingin,  (pahoittelut taas että suomennokset ovat kadoksissa) siellä heille selviääkin että he palvelevat tulevaa risingia parhaiten eri sijoituspaikoissa. Eli heidän tiensä eroavat taas. Tämä kirja alkaakin jo siitä että Cassia on Cetralissa ja Ky on jäänyt rajalle. Xander taas toimii medical officerina toisaalla.

Tarinaa kerrotaankin kaikkien kolme näkökulmasta, vuoroitellen. Itse raising tapahtuu jo aika varhaisessa vaiheessa ja hieman yllätyinkin kuinka varhaisessa ja miten se tapahtui. He nimittäin alkavat levittää kulkutauti, johon on olemaas lääke vain risingilla (Kirjaa lukiessa kulkutauti oli mielestäni rutto, mutta äsken kun varmistelin netistä sitä niin opin että the plague = rutto, plague = kulkutauti, vitsaus. ja enkä muista kumpaa  muotoa kirjassa käytettiin ja olen töissä juuri.. eipä tuolla nyt hirveästi merkitystä ole tämän jutun kannalta joten jatkakaamme..).
Mutta yllättäen kaikki ei menekkään aivan suunnitelmien mukaan..

Päällimmäisenä tästä tuli mieleen että "nätti paketti", vähän liiankin.. Ja voi sitä pettymyksen tasoa kun tästä ei tullutkaan minkään kolmiodraaman loppuhuipentumaa, lähinnä antikliimaksi sen suhteen.. Lisäksi minua yllätti se kuinka vähnä yhteiskunta lopulta vastusti tätä kapinaa (rising) luulisi sen olevan enemmänkin vastaan, vai olisiko sittenkin ollut niin että tämäkin kapina oli osin yhteiskunnan itsensa järjestämä.. se jäi hieman epäselväksi.. Luulisi sileti sen aihauttaneen enemmänkin sekasortoa ja kaaosta.

Pitää vielä joskus lukea nämä kaikki osatkin kerralla, ehkä sitten muodostuisi ehjempi kuva, mutta nyt sanoisin ekan osan olleen paras.

Kansikuvista kyllä ehdottamasti plussaa, kerranki kunnolliset ja ajatuksen kanssa tehdyt.. ei vain nätit vaan liittyvät kirjoihinkin hyvin läheisesti.

M

2 kommenttia

  1. Voihan ärsy jos tämä ei täytä odotuksia! Tykkäsin ekasta osasta ihan hirveästi, mutten oikein lämmennyt tokalle. Toivoin kuitenkin että viimeinen osa pääsisi yllättämään, mutta nyt alkoi arveluttamaan... Ainahan voin tietysti toivoa, että oma mielipiteeni eroaisi niin radikaalisti sun omasta että rakastuisin tähän korviani myöten :D

    VastaaPoista
  2. Se näissä trilogiossa onkin kun odotukset aina nousevat kirja kirjalta suuremmiksi. Itse odotin jotain enemmän tästä.. Voi olla että jos lukisi noi kaikki syssyyn niin mielipide muuttusi, tiedä sitten.
    Oma mielialakin aina vaikuttaa lukukokemukseen.
    Toivottavasti sulla on parempi onni tämän suhteen :)

    VastaaPoista