Niin koukussa - K-Dramas

Jep, löysimpä minäkin vihdoinki tuon ihmeellisten K-Draamojen maailma..

(ja äiti älä huoli, ne kuullostavat epäilyttevämmiltä kuin ovat :D)


Kyseessä on siis korealaiset draamat, jotka ovat pikku hiljaa kasvattaneet suosiotaan muuallakin kuin itämailla. USAssa ainakin ovat suosittuja.

Itse olenkin nyt tutustunut niihin urakalla, ja täytyy sanoa että jokin näissä toimii. Mukaan toki mahtuu niitä surkeitakin mutta sitten on niitä niin mahtavia ettet edes välitä vaikka et ymmärräkkään laulun sanoja (koska ne ovat koreaksi) niin silti etsit ne youtubesta ja fiilistelet niiden tahdissa parhaita kohtauksia.

Nämä mitä itse olen tähän mennessä katsonut ovat olleet hyvin PG kamaa ja muutenkin nuoremmillekkin sopivia. Lisäksi toisin kuin luulisi niin naishahmot ovat yllättävän vahvoja. Tiettyjä stereotyyppejä silti on ja samoja asetelmia sarjasta toiseen.

Tässäpä pari suosikkiani;


To the Beatiful You

 Tyttö idolinsa perässä sisäoppilaitoksessa. Kyseessä siis pelkille pojille tarkoitettu koulu ja päähenkilö teeskentelee olevasa poika. Yllättävä hyvä, hieman kolmio draamaakin, hauskat sivuhahmot.










Boys Before Flowers


Tämä räjäytti potin minulla. Vaatimattomista oloista oleva tyttö pääsee sattumien kautta maan arvostetuimpaa yksityiskouluun jossa joutuu johtaja nelikon hampaisiin. Kuinkas kävikään tässä muodostuu kunnon neliödraamaa, hallitsevia vanhempia, koronkiskureitä ja kaikkea muuta sisältävä mahtavan humoristinen draama sarja.

Tämä biisi soi päässä pitkään, samalla voi katsella parhaimpia kohtauksia ;) 







 City Hunter


Uusin suosikki, kostoa kadonneta/kuolleita vanhempia, korruptuneita politiikkoja ja rakkausdraamaa.

Ja mansikkana mansikkamargaritassa; uusin suosikki näyttelijäni Lee Min Ho. Suosittelen, itse taisin vahingossa katsella koko sarjan melkeimpä yhdeltä istumalta..hups..








Jos kiinnostuit niin ainakin Dramabeans;sta löytyy kivasti kaikista sarjoista yhteenvetoja ja muuta aiheeseen liittyvää. harmittavasti suomitekstejä en ole löytänyt, enkuksi tekstitettyjä kyllä löytyy paljonkin ja eri paikoistakin. Saa suositella lisää hyviä sarjoja..

5 kommenttia

  1. Mie olin aika varma, että jotain tämän tapaista olen joskus katsonut ja pitkään googlettelemalla pääsin jäljille: se oli J-drama! Jotka varmaan ovat aika saman henkisiä. Koukuttavia kuin mitkä. :P

    Oletko katsonut näitä jonkun sivuston kautta vai hmm.. katsonut koneelta? :D

    VastaaPoista
  2. Aika saman henkisiä nuo ovat ja ompa ainakin tuosta To the Beatiful You-sarjasta olemassa Japani versio. Japanilaisia kun vielä löytyisi jostain. Vaikeintahan noiden etsimisessä onkin se tektityksillä löytäminen ja ylipäätänsä tiedon, japani ja korea kun ovat sen verran erilaisia kieliä. Tosin jotain korea fraaseja on kyllä jo jäänyt päähän :D

    Netistä olen katsellut, pariltakin sivustolta. Usalaisista sivustoilta noita löytyy kivasti. Oma suosikkini on tietty Netflix ja Hulu (jos vain jaksaa mainoksia) molemmat kylläkin vaativat hieman kikkailua että näkyvät mm. Ylen kunigaskuluttajan Netflix-jutussa on tästä aiheesta asiaa (kannattaa lukea ne jutun kommentitkin)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Pitää perehtyä asiaan, kunhan olen sopivassa mielentilassa (että jaksan hieman hakata päätä seinään) :)

    VastaaPoista
  4. Ei se hirveän vaikeata ole, itsekkin joskus luulin sen olevan hankalampaa ;)

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista