Viikonlopun suunnitelmia



Monta vuotta on mennyt niin että olen huomannut että "Ai, kirjamessut ovat tänä viikonloppuna" ja koska töissäni vapaat viikonloput ovat harvinaista herkkua niin vielä en ole onnistunut messuille pääsemään.

Nyt tänä vuonna päätin että pääsen paikalle. Jo alkukeväästä kyselin ystäviltäni kuka haluaa lähteä kanssani kirjamessuille, vapaaehtoinen kaveri löytyi ja alustavasti sovimme menevämme Turun kirjamessuille. Kesällä tuo sitten vaihtui Helsingin messuihin, mutta minulle ei paikalla ollút suurta väliä pääasia että jompaan kumpaan pääsisin. 

Viikonloppuna minulla kävi vielä hyvä tuurikin ja onnistuin nappaamaan messuliput Ja kaikkea muuta-blogista.  

Mielenkiinnolla odotan millaiset messut on tulossa, messulehteä olen toki selaillut ja katsellut kaikkea mielenkiintoista ohjemaakin mm. e-kirjojen paneeli kiinnostaa. Harmittavasti kylläkään lauantaina ei ollut yhdenkään suosikki kirjailijani "esiintymistä" he osuivat kaikki joko perjantaille tai sunnuntaille. Mutta lauatain on realistisin päivä mennä paikalle, muun elämän vuoksi. 

Saa nähdä kuinka tuolla käy, kuinka ison kirjapinon kanssa palaan vai meneekö messut enemmänkin kokemuksen haun puolelle.. 

7 kommenttia

  1. Kuulostaa siltä, että luvassa on kiva viikonloppu! Vitsit kun itsekin pääsisi kirjamessuille. Olen käynyt kerran elämässäni ja pikaisen laskutoimituksen tehtyäni tajusin, että siitä on jo seitsemän vuotta. Olisikohan vaikka ensi vuonna mahdollisuus revanssiin? :) toivottavasti jaat parhaat palat täällä blogin puolella!

    VastaaPoista
  2. Sovitaan ensi vuodeksi treffit messuille ;)

    Pitääkin muistaa ottaa kuvia matkalta ja tehdä jonkinlainen raportti tänne.

    VastaaPoista
  3. Hei, vähänkö olisi siistiä! :D Ehdotan, että pistämme heiton puolivakavaan harkintaan. :)

    VastaaPoista
  4. Pistetään vain :) olisi kyllä kiva nähdä joskus irl.

    VastaaPoista
  5. Hei yritin etsiä sähköposti-osoitettasi, mutta en löytänyt. Voisitko ottaa minuun yhteyttä sara.kokkonen@utu.fi?

    Terveisin Saran Kirjat

    VastaaPoista
  6. Sara, laitoin sinulle s-postia :)

    VastaaPoista