TV-sarjojen arvosteluita osa 6. Game of Thrones / The Orange is New Black

Lisää tv-sarjoja, voisikin pian miettiä teenkökään muuta kuin katsele tv:tä tai tietokoneen näyttöä tapauksessani?

Varo spoilaantumista jälleen.

Game of Thrones (kaudet 1-5)

Aloitin tämän katselun vähän jälkijunassa, vaikkakin olen aikoinaan ensimmäiset kolme jaksoa katsonut. Täytyy myös myöntää että katselin nämä tänä vuonna, ajoittuen niin että sain pari viidennne kauden viimestä jaksoa odotella yhtäaikaa muiden kanssa. Tämän katseluputken vuoksi nämä kaudet sekoittuvatkin päässäni iloiseksi seka melskaksi.

Sarja on ihan hyvä, mikään erityinen suosikkini se ei ole. Mutta väitämpä tämän toimivan tv-sarjana paremmin kuin kirjana (melkein pyhäinhäväistys kirjafriikkinä kirjoittaa näin). Sarjaa vaivaakin sama ongelma kohdallani kuin kirjoja, saatan kelata tylsien kohtien ylitse eli jos jonkun hahmon juonikuviot eivät kiinnosta niin hupsista.. Kirjoissa taas hypin niiden kappaleiden ylitse, tosin olen lukenut vain kolme ensimmäistä kirjaa.



Ketään ei varmaan yllätä että lempihahmoni on Daenerys, kuten varmaan kaikkien muidenkin Lisäksi tietysti pidän Tyrionista, Cerceistä, Sansasta.. Jon on myös mielenkiintoinen.  Harmaa mato ja Missandei kuuluvat myös pikkusuosikkeiheni sivuhahmoista.

Vitos kaudella vihdoinkin nähtiin kauan odotettu tapaaminen eli Tyrionin ja Danyn, tästä ei voi muuta kuin seurata hyvää kuutos kaudelle. Jonin ja Sansan kuviot jäivät myös mielenkiintoisiin kohtiin. Itse kuulun siihen koulukuntaan joka ei usko Jonin kuolleen (ainakaan kokonaan).   

Kuudetta kautta kuvataan parhaillaan ja uskoisin sen palaavan ruutuuun ensi vuoden puolella (2016)
Itse aion kyllä palata seuraamaan sarjaa.


Orange is New Black (kaudet 1-3)

Tästä sarjasta kohistiin silloin kun se tuli, varmaan osin sen vuoksikin ku netflix oli aika uusi Suomessa silloin. Itse olen tätä katsellut ja nyt viimeisimpä tuon kolmoskauden sen tullessa tänä kesänä, Netflix julkaisee ainakin tätä kausi kerrallaan eli sitä pääsi heti katselemaan koko kauden.



Ihan kelpo sarja, mielenkiintoisia hahmoja on useampia ja sarjassa tapahtuu kokoajan. Päähahmo Piperin kehitystä on ollut hauska seurata, nyt jo perustettiin omaa bisnestä vaikka alussa oli ihan eri tavoitteet.
Harmittavasti vankilan ulkopuolelta kerrotaan liian hieman vähän tarinoita, mutta niinpä kai siellä eletään omassa kuplassaan.
Sarja jäi ihan ok kohtaankin, muutoksia on luvassa ja oli hauska katsella hahmojen iloa kun pääsivät kirmaamaan lampeen/järveen/mikälie.

Neljäs kausikin on tulossa, luultavasti ensi vuonna sekin..


Ei kommentteja