Top 3 Bookish Monday - Books for Halloween

Neil Gaiman - Hautausmaan poika (2009)
(The Graveyard Book, 2008)

Kuva, Risingshadows

Tästä olen kirjoittanut arvostelun tänne vuonna 2012, se löytyy täältä. Mutta jos et sinne jaksa/ehdi klikkailla niin tässä hieman kuvausta kirjasta:

”Tämän lapsen kasvattamiseen tarvitaan enemmän kuin pari hyväsydämistä sielua. Siihen tarvitaan”, Silas sanoi, ”koko hautuumaa.”

Ei-Kukaan ”Eikku” on ihan tavallinen poika. Paitsi, että hän asuu vanhassa haudassa ja hänelle on myönnetty kunniakuolleen arvo. Aaveet suojelevat orvoksi jäänyttä poikaa kaikkialla vaanivilta jokamiehiltä.

Hautausmaalla kasvaneelle Eikulle aaveet ovat tutumpia kuin pitsa tai koulunkäynti. Hän ei aina muista, että kalmisto kätkee sisäänsä myös karmivia asioita.

Elävien pitää kuitenkin elää eikä viettää koko elämäänsä hautausmaalla. Onnistuuko Eikku aaveilta oppimillaan taidoilla kukistamaan julmat Jack-jokamiehet? Ja miten hän pärjää hautausmaan muurien ulkopuolella – ilman aaveiden apua?




Terry Prachet - Mort (kiekkomaailma 4, 1994) 
(Mort, 1987)


Kuva. Risingshadows

Tämä alla oleva oikeastaan kertoo kaiken tarpeellisen tästä:

Varakkaan tuntuinen joskin kovin luiseva herrasmies palkkaa nuoren Mortin oppipojakseen pestuumarkkinoilta. Eipä poika arvaa tekevänsä oppisopimuksen itsensä Kuoleman kanssa...


Nora Roberts - Sydänyö (2003 ja 2014)
(Thw Midnoght Bayou, 2001)

Kuvassa uusi kansi, kuva Gummerus.

Tässä on rakkaushömppää sekoitettuna kummituksilla ja menneisyydellä. Ei liian jännittävää.
(OT: ärsyttävät nämä uudet kannet siis uusitapainosten, kaikki ihan samalaisia..)

Kirjasta tarkemmin:

Declan Fitzgeraldilla on edessään loistava tulevaisuus – lupaava nuori juristi on juuri menossa naimisiin tunnetun seurapiirikaunottaren kanssa. Mutta Declan ei suostu elämään odotusten mukaisesti. Kolme viikkoa ennen häitään Declan kaikkien yllätykseksi pakenee kotoaan ja ostaa ränsistyneen plantaasin New Orleansin laitamilta.

Declan viihtyy uudessa remonttimiehen roolissaan ja aikoo kaikessa rauhassa korjata unelmiensa talon. Mutta hylätyssä talossa kuuluu outoja ääniä, ja kaupungilla huhutaan että plantaasilla kummittelee. Yksin suuressa talossa Declan alkaa vähitellen uskoa tarinaan itsekin. Vain lähikapakan kauniin Angelinan seurassa Declan unohtaa hetkeksi uuden kotinsa kummallisuudet. Mutta Angelinalla on oma salaisuutensa, joka liittyy Declanin taloon. Ja vähitellen Declanille alkaa paljastua salaisuus, joka on pysynyt kätkössä yli sata vuotta.

Ei kommentteja