Long time no see..

On se jännä juttu mitä kauemmin on kirjoittamatta tänne sitä vaikeammaksi se muuttuu.. Kynnys vain nousee koko ajan samalla kun luettujen kirjojen pinokin kasvaa ja blogi jää yhä enemmän jälkeen luetuista kirjoista..

Nytkään minulla ei ole mitään ihmeellistä kirjoitettavaa, pitäisi tosin luetut syyskuulta kertoa ja sitten Saraseeeni antoi minulle haasteen tuossa alkukuusta. Minulla syyskuu menikin lähinnä lomaillessa, vasta tällä viikolla palasin töihin. Hieman on rytmin löytyminen hakusessa, jännä juttu tosin että vaikka olin lomalla niin silti aikaa tänne kirjoitteluun ei tuntunut löytyvän.


Syksy ei ole ikinä kuulunut lempivuoden aikoihini, mutta on tässä ollut toki pari hyvääkin asiaa; A: uusia kirjoja julkaistaan syksyisin ja B: monet ihanat TV-sarjat palaavat kesätauolta.

Erityisesti olen odottanut Vampire Diaries:n paluuta, ja sehän tapahtuu siis tänään torstaina, tosin Suomen aikaa vasta yöllä. Eilen katselinkin kolmatta tuotantokautta muistin virkistämiseksi ja odotustuskissani. Lisäksi paluun ovat tehneet mm. Hart of Dixie, The Big Bang Theory, Revenge..

Kirjoista taasen Tuija Lehtisen uutuudet julkaistaan yleensä syyskuussa, toisen niistä olenkin jo saanut käsiini ja lukenut. Toinen niistä taas loisti poissaolollaan paikallisessa tavaratalossa (josta ne yleensä ostan alennusten takia) joten päädyin tilaamaan sen tutusta ja turvallisesta Adlibriksestä yhdessä parin muun kirjan kanssa joista uutuutena mainittakoon myös syyskuussa ilmestynt Sophie Jordanin Liekki-trilogian päätösosa Hidden..
Nyt taas sitten odotellaan marraskuuta, jolloin julkaistaan mm. Nora Robertsin ja Janet Evanovichin uutuudet..

Toivottavasti tämä höpinälöpinäni on nyt onnitunut kaatamaan aidan ja palaan pian kirjoittamaan noista syyskuussa luetuista ja vastaamaan haasteeseen.

3 kommenttia

  1. Täällä ollaan jo kovasti kaivattu siun blogia, joten toivottavasti muurit nyt edes vähän murenisivat :) Ja jos se kummitteleva arvostelemattomien kirjojen pino tuntuu liian raskaalta, niin unohdat ne kokonaan ja aloitat ns. puhtaalta pöydät ja niistä kirjoista, joita nyt luet. : )

    Miekin odotan VD:m jatkoa! Eli nyt viosi olla hyvä aikaa pari vikaa edellisen tuottiksen jaksoa. Miehän en katsonut niitä, kun olin varma, että siellä on joku kamala cliff hanger ja sitten olen aivan epätoivoinen koko kesän.. :D

    Viikonloppuna voisinkin viettää siis VD-maratonin. : )

    VastaaPoista
  2. Minulla on ollut monesti tuo sama ongelma. Yleensä olen aina pari kirjaa jäljessä blogin kanssa, ja mitä enemmän jää jälkeen, sitä korkeampi kynnys aloittaa.

    Minulla toimii yleensä se, että blogaankin yhtäkkiä ensin sen kirjan jota olen lukemassa/juuri saanut luettua, ja kun sen on saanut kirjoitettua niin vanhematta kirjoittautuvat melkein itsestään.

    Tsemppiä, kyllä se siitä lähtee. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kannustuksesta :) toivottavasti tämä tästä nyt aukeisi..

    VastaaPoista