Gilmore Girls - Kuvaukset paketissa

Nyt olisivat kuvaukset virallisesti valmiit ja voidaan tosissaan alkaa odottamaan tietoa siitä koska saamme uudet jaksot katsettaviksi.

Itse toivon että näemme jaksot ennemmin jo alkusyksystä kuin loppu.. tai mitä nopeammin sen parempi.

Kuvauksethan kestivät kolme kuukautta ja sinä aikana kuvattiin kaikki neljä uutta jaksoa eli 4x90min=360min --> 6 tuntia. Vertaa esim että alunperin sarjaa kautta kuvattiin 9 kuukautta ja silloin siinä oli 22 jaksoa per kausi (paitsi ensimmäisessä kaudessa oli vain 21 jaksoa)

Melissa McCarthy kuvasi omat kohtauksensa viime maanantaina (9.5.2016) eli hirveän isosti hän ei henkilökohtaisesti näy uusissa jaksoissa.

Paljon spekulaatioita on herättänyt myös Life and Dead Brigaden mukana olo. Tai ainakin siihen liittyvät näyttelijät ovat olleet aktiivisiä somessa. Olisiko luvassa polttarit Loganille..?

Nyt täytyy myöntää että uusinta katselun jälkeen kallistunkin ehkä hieman enemmän team Loganin puoleen kuin team Jessiin mutta aika tasaväkisiä ne silti mielestäni ovat..

Uutissa oli myös useita kuvia wrap partysta, kannattaa käydä kurkkimassa. (linkki löytyy lopun lahteistä)


Tweetti

Hieman on myös liikkunut huhuja että nämä eivät ehkä olisi vielä tässä, mutta itse veikkaan (monen muun tavoin) että ensin katsotaan kuinka uusille jaksoille käy. Jos ne ovat suosittuja niin uskoisimpa että jatko tai spinoff voisi olla hyvinkin mahdollinen..

Ei kommentteja