Rhyannon Byrd - Suden arvet

Kuva Risingshadows
Veren viemät- sarjan kolmas ja viimeinen osa ilmestyi kauppoihin tällä viikolla. Itse ostin sen viiem viikon tiistaina ja luinkin sen saman tien. Samalla ostin myös Rachel Vincentin Kaappaus-kirjan, joka on neljäs osa Kissojen keskellä sarjaa. Tuosta sarjasta olen vasta lukenut ensimmäisen osan mutta jo ilmestyneet olen hankkinut hyllyyni valmiiksi.

Täältä voi lukea kahdesta ensimmäisestä osasta lisää.

Kirja kertoo jo ensimmäisestä osasta tuttujen sisarusten Michaela ja Max Doucet:sta. Max on saanut ihmissuden pureman ja on pakotettu liittymään laumaan ja osallistumaan lunastajakoulutukseen. Maxin purema ei ole mikään sattuma vaan tarkka hyökkäys luopiosusien puolelta, joten myös tämän sisko Michaela on vaarassa ja tarvitsee suojelua. Tähän tehtävään tarjoutuu lunastajasusien joukosta vastentahtoisesti Brody, hän ei haluaisi hommaa muttei pysty antamaan muiden susien hoitaa Michaelan suojelua.
Tuolta Risingshadowsin puolelta voi lukea takakannen tekstin, joka tosin mielestäni on hieman harhaan johtava.

Mielestäni kirja ei yltänyt ensimmäisen osan tasolle, varsinkin kirjan loppu tuntui täyteen ahdetulta ja pikakelatulta. Tosin arvasin oikein neuvostossa olevan toisen luopion, tämän motiivi kylläkin yllätti. Toisaalta kyllä harmi ettei sarjassa ole enempää osia, parin suden kohtalo nimittäin jäi kiinnostamaan. Eli sinänsä ihan kelpo sarja ja susien maailma oli kiinnostava ja hyvin kuvattu. Kaikkia ihmissusi-kliseitä ei oltu käytetty ja mukaan oli keksitty uuttakin.

Ei kommentteja