Rachel Caine - Glass House, The Dead Girl's Dance, Midnight Alley

Kuva
Yritin kirjastossa (taas) metsästää itselleni P. C. Castin kirjoja (sitä ensimmäistä osaa ei ole siellä ikinä) kun silmäni osuivat tähän kirjaan.
Se paljastuikin sitten yhteisniteeksi, jossa oli kolme ensimmäistä kirjaa Rachel Cainen The Morganville Vampires-sarjasta. Olen tähän sarjaan joskus ennenkin törmännyt internessä ja koska tästä genrestä tykkään, niin päätyi tämä lainattavien pinoon.

Kirjojen päähenkilö on Claire Danvers, 16-vuotias ns. lapsinero, joka on juuri muuttanut Morganvilleen aloittaakseen yliopiston. Koulu sujuu hyvin, mutta elämä asuntolassa takkuaa. Suositun pääilkimys tytön otettua Clairen silmätikukseen. Jouduttuaan pelkäämään henkensä puolesta asuntolassa, Claire lähtee mustelmineen etsimään asuntoa kaupungista. Päätyen vanhalle talolle, jossa asustaa kolme nuorta Michael, Eve ja Shane. He vastentahtoisesti ottavat Clairen kämppikseen, onhan hän alaikäinen ja siten saattaa heidät muut vaaraan. Pikkuhiljaa Clairen uudet ystävät paljastavat kaupungin tarkoin varjellun salaisuuden; vampyyrit johtavat kaupunkia.

Ihan mielenkiintoinen tuttavuus nuorille suunnatussa vampyyri/urbaani fantasiassa, vampyyrit ovat erilaisia eikä ihan niitä perinteisimpiä. Sarjassa on myös hauskaa se ettei kaikkea vampyyreistä paljasteta heti, vaan heistä selviää koko ajan jotain lisää. Alun varsin musta-valkoinen asetelma "ihmiset vs. vampyyrit" saakin harmaan sävyjä mukaan tarinan edetessä.

Tyypilliseen nuorten kirjan mukaan tässä Clairen vanhemmat ovat ylihuolehtivia, jopa typeryyteen saakka. Vaikkakin he asuvat eri paikkakunnalla ja yhteyden pito tapahtuu pääasiassa kännykan sähköpostin välityksellä. Mutta muuten hahmojen kehitystä on kyllä ollut kiva seurata ja heistä löytyi uusiakin puolia tarinan edetestä, tämä kun ei aina ole niin taattua nuorille suunnatuissa kirjoissa.
Samoin tälle genrelle tuntuu olevan tyypillistä lopettaa kirjat gliffhangeriin (vrt. The Vampire Diaries -kirjat), siksi olikin kiva lukea tälläinen yhteinide kolmesta ensimmäisestä. Ensimmäinen kirja nimittäin loppui sellaisessa kohdassa että olisi ollut kirjastoon/kirjakauppaan murtautuminen, silloin yöllä aika lähellä, jos ei toista osaa olisi ollut saatavilla..

Mielestäni nämä (kuten TVD:t) on turhaan jaettu näin moneen osaan, tuntuu vähän turhalta rahastukselta.
Tosin tälläisinä yhteiniteinä nämä menevät erittäin hyvin, onneksi seuraavasta kolmesta osastakin onkin tulossa vielä tämän vuoden puolella samanlainen yhteisnide. Aion kyllä lukea loputkin osat tästä sarjasta, olivat nämä sen verran lupaavia. Tosin eivät niin hyviä että olisin suoraan klikkaillut adlibrikseen ja tilannut seuraavat osat. Plussaa myös kirjan ulkonäöstä, kiva lisä että sivujen reunat oli värjätty punaisiksi (katso kuva) ja kannen perusteella tämän bongasinkin kirjastosta.

Tässä vielä listattuna koko sarja.

Morganville Vampires
1. Glass Houses (2006)
2. Dead Girl's Dance (2007)
3. Midnight Alley (2007)
4. Feast of Fools (2008)
5. Lord of Misrule (2008)
6. Carpe Corpus (2009)
7. Fade Out (2009)
8. Kiss of Death (2010)
9. Ghost Town (2010)
10. Bite Club (2011)
11. Last Breath (Marraskuussa 2011)
12. Black Dawn (Toukokuussa 2012)

Rachel Caineelta on ilmestynyt myös pari muutakin sarjaa; Weather Warden, Outcast Season ja Red Letter Days. Hän on kirjoittanut myös nimellä Julie Fortune ja hänen oikea nimensä on Roxanne Longstreet Conrad.

Tässä myös www.lovevampires.com arvostelu ensimmäisestä osasta (enkuksi)

Maggie Stiefvater - Väristys

Risingshadows
 Olen lukenut tästä kirjasta paljon ja tämä on ollut luettavien listalla pitkään. Niimpä kun kesällä bongasin tämän kirjastosta lähti se mukaani, valitettavasti se vain olikin sarjan seuraava osa Häivähdus. Virhe selvisi vasta kotona, ja seuraavalla kirjastoreissulla tätä ei ollut ollenkaan hyllyssä, ei enkuksikaan. Onni potkaisikin tuossa taannoisella reissulla tämän suhteen ja nyt tämä onki luettu.

Niin, olenkin yrittänyt tuolle yläpuoliselle tektille kirjoittaa jatkoa jo viikon verran, mutta ei tunnu millään onnistuvan. Kun toisaalta pidin tietyistä jutuista tässä kirjassa mutta kumminkaan en pitänyt tästä niin paljoa että olisin lukenut minulla jo olleen seuraavan osan Häivähdyksen.

Tai lähinnä tuo toinen osa tuntui aika kalastelulta ensimmäisen osan yllättävän suosion johdosta.. Siis sen perusteella mitä sitä selailin ja kuinka siinä päähenkilöiden osat on  käännetty ympäri.

Jollain tapaa pidin kirjan surumielisestä tunnelmasta, mutta toisaalta myös vihasin sitä. Yleensäkkin pidän enemmän ns hauskoista kirjoista. Pidin myös kirjan ihmissusista, kivaa vaihtelua täysikuuhun, hopealuoteihin etc.  Päähenkilöt olivat onnistuneita ja periaatteessa tämä oli hyvä kirja, mutta jokin silti tökki. Päällimmäisenä tästä jäikin mieleen tämä ristiriitainen tunne, kun en osaa sanoa onko tämä hyvä vai ei. Toisaalta kyllä, mutta..

anteeksi tuo sekava teksti, mutta siinä nyt päällimmäiset tunteet tähän kirjaan. Pitääpä varmaan joskus kokeilla lukaista enkuksi, joskos sitten saisin tästä kunnon mielipiteen muodostettua.


Muita kirjan lukeneita;
Humisevanlla harjulla; Cathy
Kirjamielellä; marjis
Saraseeenin maailma; Saraseeni
(nämä nopean googlettelun tuloksena)

TV-sarja vinkkejä

Takuu varmojen suosikkieni (The Vampire Diaries ja The Big Bang Theoryn)  lisäksi olen löytänyt pari muutakin sarjaa seurattavikseni tänä syksynä.

Lupaavimmalta vaikuttaa yllättäjä nimi Revenge, jota tähdittää mm. Everwoodista tuttu näyttelijätär Emily VanCamp.

 VanCamp esittää Emily Thornea, oikealta nimeltään Amanda Clarkea. Sarjan alussa hän muuttaa takaisin Hamptoniin valenimen alla kostaakseen vääryydet, joiden vuoksi hänen isänsä joutui vankilaan ja hän itse nuorisolaitokseen. Täytettyään 18-vuotta Amanda/Emily vapautui laitoksesta, kuuli isänsä kuolleen ja samalla perineensä tämän omaisuuden. Hän myös saa tietää isänsä olleen syytön ja hänessä herää hirveä kostonhimo.
Tätä olen katsonut vasta ensimmäisen jakson (itseasiassa vasta äsken hokasin että toinen jakso on tullut eilen ulos USAssa) ja jo tuon jakson perusteella olen koukussa, ihanan moni ulotteisen oloinen sarja. Ja salaisuuksia tuntuu olevan hirveästi pinnan alla, mielenkiinnolla odotan kyllä kuinka tämä etenee. En halua juonesta paljastaa enempää, vaikka mieli tekisikin..

Toinen sarja, jonka ensimmäisen tuotantokauden jaksot katsoin parissa päivässä, on nimeltä Awkward.
Tähän sarjaan törmäsin vahingossa, mutta silti tämä yllätti. "Ihan-kiva-perus-teinisarja", joka tulee MTV:ltä. Sopimukset on tehty myös toisesta tuotantokaudesta vuodelle 2012.


Sarjan päähenkilö on 15-16-vuotias Jenna Hamilton, joka sarjan alussa on ns. näkymätön. Tässä on perinteistä teini-draamaa, poikiä, juhlia, nolostuttavi vanhempia ym. Mutta varsinki loppua kohden tahti kiihtyy ja aikaan saadaan (minun niin kovasti pitämäni) ns. kolmiodraama..

Mikä sinänsä hassua kun kiinnostuin sarjastakin juuri seuraavan kommentin takia
"Sorry Damon, Elena and Stefan!  Move over Bill, Eric and Sookie! A group of Awkward. teenagers just stole the best TV love triangle crown right off of your heads." (kommentti täältä)
Sanoisin että tämä sarja on sekoitus Glee-tä (ilman musiikkia), Gilmore Girlsiä ja My So Called Life:a.

Kaksi muuta TV-sarjaa ovatkin tutulta ja turvalliselta CWTV:ltä, joka esittää mm. myös The Vampire Diaries, Gossip Girl, 90210 ja Supernatural sarjoja.

The Secret Circle ja Hart of Dixie

The Secret Circle:ä on nyt tullut kolme jaksoa ulos, tämä sarja myös perustuu L. J. Smithin kirjoihin kuten myös The Vampire Diaries-sarjakin..

Cassie Blake on ihan tavallinen teinityttö kunnes hänen äitinsä kuolee epäilyttävässä tulipalossa ja hän joutuu muuttamaan isoäitinsä luokse Chance Harboriin. Siellä hän tutustuu paikallisiin nuoriin jotka ovat innoissaan hänen "takaisin" muutostaan. Cassie on nimittäin kuudes, ja tähän saakka puuttunut, jäsen heidän kehässään. Nyt he voisivat sitoa itsensä kuuden kehäksi ja täten "kesyttää/sitoa" ja kasvattaa taikavoimiaan..
Mukaan soppaan heitetään tietysti salaisuuksia menneisyydestä, pahuutta ja teinien kuohuvat tunteet. Ihan mielenkiintoiselta tämä on toistaiseksi vaikuttanut. Cassien näyttelijä (Britt Robertson) on muuten esittänyt pääosaa myös toisessa CWTV:n sarjassa Life Unexpected. Mukana on myös toinen tuttu naama eräästä CWTV:n toisesta sarjasta Hellcats, joka loppui yhteen tuotantokauteen viime vuonna. Eli Gale Harold, joka tässä esittää yhden kehän noidan isää. Hänellä on myös näppinsä mukana Cassien äidin kuolemassa.

Hart of Dixie taas kertoo New Yorkkilaisesta vasta valmistuneesta lääkäristä Zoe Hartista, joka yllättävien käänteiden takia päätyy pieneen alabamalaiseen Bluebellin kaupunkiin lääkäriksi. Tätä on tullut vasta yksi jakso mutta silti sarja vaikutti sen verran kiinnostavalta että aion katsella pari seuraavaakin jaksoa, vaikken yleensä lääkärisarjoista pidäkkään.



Zoeta muuten näyttelee Rachel Bilson, joka on tuttu mm. O.C-sarjan Summerina. Sarjan ilkeätä eteläistä kaunotarta Lemonia näyttelee niin ikään tuttu naama eli Jaime King.

P.S. anteeksi jälleeen kerran suomennokset, mutta kun mitään näistä ei vielä esitetä Suomessa niin, suomensin sitten itse termejä..

One for the Money - Traileri

Ajattelimpa jakaa tämän teidän kanssanne, tammikuuta odotellessa..



Morelli on ainakin tämän perusteella huomattavasti parempi kuin odotin, eikä Stephiä näyttelevä Heigl vaikuta pahalta.. Rangerista en tiedä, hän taitaa säilyä mysteerinä loppuun saakka, eikä hänen roolinsa tässä ensimmäisessä osassa olekkaan niin suuri kuin myöhemmissä..

Myös 18:sta Plum kirjan, takakansi on julkaistu, sehän ilmestyy nyt jo marraskuussa (22.11.2011). Tosin perinteistä ensimmäistä kappaletta tästä ei tulla julkaisemaan (valitettavasti). Explosive Eighteen: takakansi luettavissa Evanovichn kotisivuilla täällä.

kuva
Vieläkään en ole onnistunut löytämään tietoa siitä tuleeko tämä elokuvateattereihin myös Suomessa, pahalle kyllä näyttää..

Twilight jumitusta

Millä se lukujumitus sitten lähti? (ainakin osittain)

Vaihtamalla se Twilight jumitukseen..


Olen varmaankin joskus kertonut kuinka itse asiassa olen ensimmäisen kerran huomannut että suomennos voi olla surkea juurikin tämän sarjan ansiosta..
En muista mistä ja miksi olen aikoinaan tämän hypersuositun sarjan bongannut ja päättänyt haluta sen lukea. Muistan kuitenkin etten kirjastosta löytänyt ensimmäistä osaa suomeksi, joten lainasin sen enkuksi. Sitten kävikin perinteiset ja ensimmäisen osan luettuani halusin heti tarttua seuraavaan osaan. No, sitä ei kuitenkaan löytynyt kirjastosta joten marssin kirjakauppaan, paikalliseen jo paljon parjattuun suomalaiseen. Sieltä yritin löytää New Moon:a enkuksi, kysyin jopa sitä kun löysin vain suomennoksen Uusikuun. Muistan että minulle vastattiin suunnilleen niin ettei sitä ole enään enkuksi saatavilla kun suomennos on jo ilmestynyt ja tuskin tuleekaan olemaan ikinä enään heidän kaupassaan. Ehkäpä muistini hieman kärjistää tätä koska, ainakin viimeisen vuoden ajan on myös tämä kirja, kuten muutkin sarjaan kuuluneet siellä olleet nätisti hyllyssä myös enkuksi.. ja kuinka niin katkera tuosta silloisesta vastauksesta.

Mutta ostin sen sitten suomeksi ja kolmannen osan Eclipsen enkuksi (sitä ei oltu vielä silloin suomennettu ja Breaking Dawn ei ollut edes ilmestynyt). Epäilyksen olen myöhemmin ostanut myös suomeksi, Breaking Dawn minulla on vain enkuksi.
Houkutuksen ostin omaksi pokkarina elokuvan julkaisun aikoihin. Enkuksi sain sen kasassa muitakin kirjoja, jotka vaihdoin kahteen suklaalevyyn. Muuttamassa ollut kaveri halusi ylimääräisistä kirjoista eroon. Breaking Dawnin olen ostanut sen ilmestyttyä.

Hassu juttu muuten että molemmissa omistamissani Houkutus- ja Twilight-kirjoissa on täsmälleen sama kansikuva, tuo mikä on tuossa vasemmalla. Eli pari viikkoa sitten kun lukeminen ei oikein maistunut, tutkailin kirjahyllyäni ja katseeni osuikin tähän "saatuun" Twilight kirjaan.

Se olikin sitten menoa, luin tämän illassa/yössä. Luin Meyerin sivuilta löytyneen Midnigh Sun - pätkä. Käänsin asunnon ylösalaisin etsiessäni Uusikuuta, sitä löytämättä. En löytänyt myöskään Eclipseä,   Epäilyn ja Breaking Dawnin löysin.
Joten luin sitten tuskissani Twiligtin myös suomeksi eli Houkutuksen. Koska eihän sarjaa voi lukea epäjärjestyksessä vaikka tiedätkin mitä siinä tulee tapahtumaan..

Kävin kirjastossa seuraavana päivänä hakemassa Uusikuun, New Moonin ja Aamunkoin. (myös Maggie Stiefvaterin Väristyksiä löytyi samalla reissulla) Pohdin kylläkin myöskin jos olisin ostanut Uusikuun uudelleen mutta rahatilanne ei (onneksi) sallinut tätä vaihtoehtoa.

Luin Uusikuun ja kaiki muutkin osat, myös viimeisimmän ensimmäistä kertaa suomeksi.

Sitten iski hirveä hinku nähdä elokuvat..

Ongelma yksi: minulla oli vain ensimmäinen elokuva omanani.
Ongelma kaksi; se on blu ray-na ja meidän PS3 on lainassa miehen veljellä.

Molemmat ongelmat toki ratkaistiin, PS3 haettiin kotiin (ja minulle naurettiin koska minä kaipasin ennen miestäni kyseistä laitosta) ja metsästin kaksi muutakin elokuvaa omakseni. Vaikka sekin oli hieman tuskien takana, mutta ainakin ne sai kohtuu hintaa vaikkakin ostin ne myös blu rayna.. Sitten vapaa päivät kuluivatkin leffa maratonissa ja ekstra materiaalejen parissa..
Melkein kyllä sain hermoromahduksen kun uusi, juuri ostettu Epäilys-elokuva alkoi pätkiä juurikin loppukohtausten (eli Bellan ja Jacobin suudelman ja vastasyntyneiden taistelujen kohdilla), mutta onneksi kyseessä oli vain ilmeisesti sormenjälki väärässä kohtaa kun levyn putsaus auttoi..

Nyt sitten odottelen uusinta elokuvaa malttamattona, sen trailerinkin olen useaan kertaan katsellut.. New Moonin ja Eclipsen olenkin ollut molemmat katselemassa ensi-illassa, kuten varmaan myöskin tämän..

Mutta edelleen kaksi asiaa pätevät näissä;
Yksi: näiden suomennokset ovat hirveitä
Kaksi; Eclipse on suosikkini sekä kirjana että elokuvana.

P.S. Vieläkin ihmettelen missä nuo kaksi kirjaa ovat, olenko lainannut ne kenties jollekulle vai ovatko ne vain jossain.. Mutta se epätoivo kun tiedät että omistat kyseisen kirjan ja haluat lukea sen "Nyt-heti-ja-mielummin-jo-tunti-sitten", etkä löydä sitä mistään.. Nyt jo hieman naurattaa mutta silloin ei naurattanut, soitin jopa äidilleni ja kysyin olisiko se vahingossa jäänyt heille :D

Pari hauskaa tietoa minusta ja kyseisestä sarjasta;

~ Olen eräänä juhannuksena lähtenyt Rauman Meren Juhannuksesta kotiin (taksilla), jättäen muun seurueen sinne kaatosateeseen. Kotona sitten juonut minttukaakaota ja katsellut Twiligtin
~ Lempisuteni (elokuvissa) on Embryn Call
~ Nämä ovat ensimmäisiä vampyyri kirjoja joita olen lukenut
~ Kirjat (tietysti) ovat parempia kuin elokuvat.

Rhyannon Byrd - Suden arvet

Kuva Risingshadows
Veren viemät- sarjan kolmas ja viimeinen osa ilmestyi kauppoihin tällä viikolla. Itse ostin sen viiem viikon tiistaina ja luinkin sen saman tien. Samalla ostin myös Rachel Vincentin Kaappaus-kirjan, joka on neljäs osa Kissojen keskellä sarjaa. Tuosta sarjasta olen vasta lukenut ensimmäisen osan mutta jo ilmestyneet olen hankkinut hyllyyni valmiiksi.

Täältä voi lukea kahdesta ensimmäisestä osasta lisää.

Kirja kertoo jo ensimmäisestä osasta tuttujen sisarusten Michaela ja Max Doucet:sta. Max on saanut ihmissuden pureman ja on pakotettu liittymään laumaan ja osallistumaan lunastajakoulutukseen. Maxin purema ei ole mikään sattuma vaan tarkka hyökkäys luopiosusien puolelta, joten myös tämän sisko Michaela on vaarassa ja tarvitsee suojelua. Tähän tehtävään tarjoutuu lunastajasusien joukosta vastentahtoisesti Brody, hän ei haluaisi hommaa muttei pysty antamaan muiden susien hoitaa Michaelan suojelua.
Tuolta Risingshadowsin puolelta voi lukea takakannen tekstin, joka tosin mielestäni on hieman harhaan johtava.

Mielestäni kirja ei yltänyt ensimmäisen osan tasolle, varsinkin kirjan loppu tuntui täyteen ahdetulta ja pikakelatulta. Tosin arvasin oikein neuvostossa olevan toisen luopion, tämän motiivi kylläkin yllätti. Toisaalta kyllä harmi ettei sarjassa ole enempää osia, parin suden kohtalo nimittäin jäi kiinnostamaan. Eli sinänsä ihan kelpo sarja ja susien maailma oli kiinnostava ja hyvin kuvattu. Kaikkia ihmissusi-kliseitä ei oltu käytetty ja mukaan oli keksitty uuttakin.

Paikoillaan junnausta

Tiedättekö sen tunteen kun tuntuu että kaikki (=koko elämä) junnaa paikoillaan..

Tiedä johtuuko tämä syksystä vai mistä, mikään ei ole oikein viime aikoina innostanut ja aikani onkin aika hyvin kulunut tuijottelemalla ensin The Big Bang Theoryn neljä tuotantokautta ja sen jälkeen olen jatkanut Gilmoren tyttöillä, vaikka kaikkea muuta pitäisi tehdä..


Kirjojakaan ei ole oikein innostanut lukea, vaikkakin eilen kävinkin kirjastossa pitkästä aikaa. Puolipakko kun oli en saanut kaikkia lainoja uusittua, kun yhteen kirjaan oli varaus, niin kävin sitten ne palauttamassa. Mitään ihmeellistä lukemistakaan en löytänyt, mukan tosin tarttui L. M. Montgomeryn "uusia" suomennoksia eli Sara/Tarinatyttö kirjoja. Lukemisinnostus tosin niitä kohtaan on lähes nollassa..

Palailen kirja aiheisten postausten kanssa kun tämä olotila hellittää..

P. S. Huominen jännittää, huomenna alkaisí kansalaisopistossa englannin kielen puhekurssi, jolle olen ajatellut meneväni.. jos en siis jänistä..tosin vaihdoin työvuoroakin tuon vuoksi ja siksi tänään onkin tuplatyövuorot (jee!).
P.S. tilasin sitten ensimmäisen ja kolmannen tuotantokauden The Big Bang Theorya play.comista, kun niitä ei löytynyt mistäänm paikallisista kaupoista.. Luultavasti kylläkin säästin tässä kun yhteensä niille tuli hintaa 26e..