Salme Mujunen - Pennun polku puolivuotiaaksi


 
Koirataito SM
Tästä pyydettiin arviota, kirjan lukemistä onki jo aikaa. Koirankoulutus on ehkä hieman sellainen aihe että arastelen siitä hirveästi puhua näin "julkisesti", koska se on aika tunteita helposti nostattava aihe.

Joten jospa siis pohjustan hieman.

Itse en usko että on vain yksi oikea tapa kouluttaa koiria, vaan uskon että myös koirat niin kuin ihmisetkin ovat yksilöitä. Koiran rotu ja luonne vaikuttavat yllättävän paljon koulutukseen. Perusperiaatteet toki ovat samoja. Eli maalaisjärjellä pääsee pitkälle, tärkeintä on olla looginen koiralle ja tärkeintä ei koiralta voi vaatia sellaista mitä sille ei ole opetettu. Mikään pentu ei ole heti sisäsiisti, osaa olla purematta, järsimättä etc.

Itselläni on siis kaksi koiraa; paperiton saksanpaimenkoira Taru, joka muutti meille olessaan 3,5 vuotias eli jo aikuinen. Toisena meille tuli helmikuussa Sakke, joka on siis nyt 12 viikkoa vanha saksanpaimenkoiran pentu.

Saken tulon myötä onkin nyt tullu tämä aiheisia kirjoja lueskeltua ja selailtua. Viimeksi tänään lähti kirjastosta lainaan surullisen kuuluisan Cesar Milanin pentukirja. Mujuselta minulla on ollut luvun alla myös toinen teos Saalisvietti koiraharrastuksessa.

Mitään kauhean syvää luotaavaa analyysiä en tästä tee. Mutta tämä on hyvä peruskirja, pennun ostajalle/pennun ostamista suunnittelevalle. Itse koin tosin mm ruokinta osuudet turhiksi ja siihen liittyvät taulokot ym. Mutta taatusti niistä on apua jollekkin muulle. Pidin mm. koulutusosuuksista ja siitä että tämä on ns. perusjärkevä kirja. Koiraa ei paapota muttei myöskään kovistella liikaa. Itse en tästä hirveästi mitään uutta oppinut, mutta kuten sanoinkin minulla on koirista jo kokemusta ja olen muutenkin lukenut tämän aiheisia kirjoja viime aikoina.

Tosin pennun ostoa suunnitteleville suosittelen tutustamaan aiheeseen laajasti ja tutustumaan erirotuisiin koiriin. Ja silti miettimään vielä kerran, koiran eliniän odote on kuitenkin sen +10v.

Sakke eilen (27.2.2012) metsälenkillä poseeramassa. Kuvaaja kaverini JV. 
Mutta on ne kyllä niin ihania, vaikka tänään taas kerran pesin lattiat (peevelin parketti) ja totesin lattianpesuaineen olevan melkein loppu vaikka edellisen pullon ostosta on alle kuukausi. Ja minut herätettiin, taas kerran, ennen yhdeksää vaikka olisin saanut nukkua ja olin valvonut aamuyöntunneille..

6 kommenttia

  1. Mitä?? Missä kaikki lumet tuosta kuvasta on?? Epäreilua.

    Mutta siis joo, koiraa voi kouluttaa ja kasvattaa niin monella tavalla ja asiasta on niin montaa koulukuntaa, että... Itse uskon ihan perusjärkeen tällaisissa asioissa.

    VastaaPoista
  2. Täällä on lunta enään oikeastaan varjoissa ja isojen kinosten jäänteet ym. (Samaa muuten ihmetteli Oulussa asuva veljen avovaimo kun julkaisin näitä kuvioa faces :D) mutta eikös ne nyt viikolopulle luvanneet takatalvea.. :/

    Itse useamman vuoden aktiivisesti ns koirakoulussa käyneenä ja paljon erilaisia koiria siellä nähneenä, totean tuon että kaikki riippuu koirasta, rotukin antaa vain suuntaviivoja. Mutta koulukuntia on monia, itse yritän poimia kaikista ne omilla koirillani toimivat jutut. Maalaisjärjellä tosiaan pääsee pitkälle ja omistajan hyvillä hermoilla.

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa itärajalle. Täällä on lunta vaikka muille jakaa, mutta ainakaan tänne ei ole luvassa mitään paukkupakkasia eikä älyttömästi luntakaan täsmäsään mukaan.. toistaikseksi.. : D

    Paljon kyllä riipuu koirasta ja sen luonteesta. Eihän kaikkia lapsiakaan voi kasvattaa samalla tavalla. Eri "otukset" reagoi erilaisiin asioihin eri tavalla ja sen takia vaikuttavuutta on vaikea lähteä arvioimaan, jos ei tunne tapausta. : ) Eli oman koiran tunteminen on tärkeintä.

    VastaaPoista
  4. Pitipä oikein katsoa tarkempi ennuste :) joo lunta olisi sen mukaan tulossa vkl-na ja alkuviikosta :/ länsirajalla puolestaa asustelen, merenrantaakin on kymmenkunta kilometriä..

    Niin, totta :) ja mielestäni pitää olla avarakatseinen noissa koulutusjutuissakin, tosin väkivällä ja pelolla kouluttamista en hyväksy (mutta harva onneksi enään nykyään niin tekeekään). Koirissa on tosiaankin eroja :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä siinä Millanin pentukirjassakin ihan järkeä on. Sitäkin pitää vaan lukea suodattimen kanssa, ihan niinkuin kaikkia muitakin koirakirjoja. Otat ne parhaiten teille sopivat jutut ja ohitat muut.

    Osanottoni muuten parketin pesun suhteen. Meillä cockeripoika on puolivuotias ja meillä on parkettia ja laminaattia lattiat. Koirien huone on muovimattoinen, mutta se on isompien koirien valtakuntaa vielä toistaiseksi :p
    Mutta hyvä vinkki, jos en vielä ole kertonut sulle, on semmoinen turkoosi sumutinpullo, niitä myydään mustissa ja mirrissä, Extreme stain + odore remover- merkkistä tököttiä. Lähtee tosi hyvin pissa- ja kakkatahrat lattiasta!

    Ja Sakke on hurjan suloinen pieni penneli, pusipusi sille :D

    VastaaPoista
  6. Milanin tv-sarjaa olen useammin seurannut ja hänellä on ainakin siinä hyviä pointteja (mm. koiran liikunnasta ja aktivoinnista, kuinka omistajan mieliala vaikuttaa koiraan etc). Sanoin surullisen kuuluisa sillä mielialalla että kauheata boikottia tuntuu nostavan tietyissä piireissä (kuten mm Vilanderkin). Mutta koirapiirit on nyt mitä on, onneksi sinne mahtuu niitä tervejärkisiäkin ihmisiä paljon. Ne muutamat vain tuntuvat pilaavan muiden ilot niin helposti.

    Kiitos vinkinstä, pitääkin katsoa kun seuraavan kerran Mustissa ja Mirrissä käyn :)

    VastaaPoista