Elina Rouhiainen - Kesytön (Susiraja osa 1)

Tammi
No to readers.. tämä kuten moni muukin kirja on ollut luettuna jo useamman viikon, kirjoitusinto on ollut ihan teillä tietämättömillä. Vaikkakin tietokone ongelmat selvisivät toissa viikonloppuna, kun loppujen lopuksi ostin kannettavan itselleni..


Nyt voidaankin vetää tervaristi seinään, niinsanotusti, koska en muista milloin viimeksi olisin lukenut kokonaan suomalaisen kirjoittaman kirjan, joka siis ei ole Tuija Lehtisen tai Kaari Utrion. Kyllä siitä varmaan useampi vuosi on... keskenjääneitä kyllä on useampia.. Kirjasta ensimmäisenä kuulin Saraseeenilta joka kirjoitti siitä blogissaan, kiinnostuinkin sen verran että laitoin kirjan varaukseen kirjastoon. Pääsinkin vasta kolmanneksi varausjonoon mutta onneksi silti sain kirjan kohtuu nopsasti käsiini.
Myös Q+Black ehti kirjoittaa tästä blogissaan, tosin molemmat tekstit luin hieman harppoen läpi.

Kirja kertoo 17-vuotiaasta Raisasta joka äitinsä kuoltua joutuu muuttamaan enonsa luo Hukkavaaraan -keskelle ei mitään.. Pienellä paikkakunnalla on omat koukeronsa ja Raisa stadin asukkina ei ihan kaikkia niistä tajua. Varsinkaan kun kaikki lopulta ei olekkaan sitä miltä näyttää. Soppaan tietty heitetään vielä ns. suosittu poika, johon Raisa rakastuu..

Tosiaa  totean tähän alkuun jälleen kerra monesti todetun faktan että suomalaisen kirjoittamaksi tämä oli loistava, tosin tässäkin leikittiin alkoholilla ja masennuksella. Eikä tässä muutenkaan hirveästi ilonaiheita ollut, lähinnä draamaa ja masentelua. Mutta kuten todettua ihan liiallisuuksiin ei menty.

Mutta kun tätä vertaa muuten samaan genreen, jota on tullut luettua aika paljon niin ei tämä siitä ihan huippupäästä ole. Muttei myöskään surkeimpia mitä olen lukenut, itse antaisin tälle tasaisen tappavan -8 kouluarvosanan. Ajattelin ensin vähän alempaa arvosanaa mutta kirjan loppupuolen tapahtumat yllättyvyydellään saivat sen nousemaan tuohon. 


Plussaa myös siitä että tämän sijoittuminen Suomeen oli toteutettu hyvin ja uskottavasti, paikannimenä Hukkavaara on suorastaan loistava ja jopa realistinenkin. Miinuksena sanottakoon että minulta paloi hermot ihan täysin Mikaeliin, jotenkin en saanut otetta koko tyypistä. Samoin kaikki muut Raisaa lukuunottamatta jäivät jotenkin etäisiksi ja mielestäni romanssi tuntui hyvin päälle liimatulta.

Juoni taas no, se meni hyvin tuttua raidetta tällä genrelle, tosin loppu onnistui yllättämään. Tuon lopun tapahtuat olisin voinut paremmin kuvitella vaikkapa toisen osan alkupuolelle mutten tämän loppuun.

Niin, kyllä minä silti aioin sen seuraavankin osan lukea. Sen verran jäi kiinnostamaan tulevat tapahtumat.

Kirjan on
Kustantanut - Tammi (2012)

Elina Rauhiaisen kotisivut ja Susirajalla-sivut


5 kommenttia

  1. Agreed monen mielipiteesi suhteen. : ) Mutta itsellä arvosteluun vaikutti tämän sijoittuminen suomalaiseen tähän genreen ja juurikin erilainen loppu. : ) Tuli mieleen Cassandra Claren kirjat hiukan. Jotain muutakin piti todeta, mutta miulla alkoi loma, niin ajatus pätkii ; )

    VastaaPoista
  2. Jeps. Istekkin sain juuri tämän luettua. Täytyy kyllä sanoa että aika hämmentävältä tuntui lukea suomalaista tekstiä. Yleensä kun pyrin välttämään suomalaisia kirjoja. Tosin tässä tuota suomalaisuutta ei muuten kuin nimissä huomannut. Kirja oli kokonaisuudessaan hyvä ja myös nuo jatko-osat meinasin lukea :).

    VastaaPoista
  3. Hyvää lomaa :) itse olen jo ekat kaksi viikkoani lusinut ja seuraavat ovat vasta syyskuussa..

    Suomalaiset harvoin kuuluvat minunkaan lukulistalleni..

    VastaaPoista
  4. Itse pidin tästä kyllä suuresti vaikka aluksi epäilinkin tätä. Musta tää nyt ei ollut mitenkään normaalia masentavampi kuin muutkaan genren kirjat :D Raikasta uutta luettavaa!

    VastaaPoista
  5. Totta, ei ihan niin masentava kuin suomalaiset yleensä :) (mitenkä niin ennakkoluuloinen suomalaisia kirjailijoita kohtaan..)

    Mielenkiinnolla kyllä odotan mitä seuraavassa osassa tapahtuu, jäi siitä mielenkiintoiseen kohtaan tämä osa. Normaalisti nuo lopun taphtumat olisivat tapahtuneet vasta seuraavan osan alussa, monella muussa saman genren kirjassa siis..
    (tulikohan päätä tai häntää tuohon, mutta syytän 5h unia ja eilistä 13h työpäivää, nyt taas pirteänä töihin..)

    VastaaPoista