Näytetään tekstit, joissa on tunniste e-kirja. Näytä kaikki tekstit

Uusi kirja (Kindle paperwhite)

Tablettini (Samsung tab2, ehkä jos muistan oikein)  on alkanut tulla hieman tiensä päähän, onhan se jo pian kolmisen vuotta vanha. Muutenkin ihan oikean eKirjojen lukulaitteen on käynyt jälleen mielessä, lähinnä näytön vuoksi.
Niin tein päätöksen tilata itselleni sellaisen, hieman mietin myös uuden tabletin ostoa mutta pääasiassa käytän kuitenkin tablettiani lukemiseen. Ja jos jossan vaiheessa kaipaankin tablettia niin voin ostaa sen jälkikäteen ja sitten asentaa siihen kindlen soveluksen. Selvää kuitenkin on että eKirjoja luen ja paljon, varsinkin enkuksi lukemista ne helpottavat kovasti.

Lukulaitteen merkki oli selvä valinta eli kindle, valitettavasti Amazon vain markkinoiden johtaja näillä saroilla eli englannin kielisillä eKirjoilla. iBook on melkein yhtä hyvä mutta itse en halunnut ostaa omena tablettia ja siinä ei ole tuota eInk näyttöä.

Tilauksen tein Amazoniin toissa viikolla, laitteen lisäksi tilasin suojakotelon ja suojakalvoja. Laitteen mallia mietin mutta lopullinen valinta oli uusi paperwhite, en halunnut kuitenkaan ihan kalleinta ja halvimmassa ei ollut taustavaloa, jonka halusin.

  Paketti löytyi perjantaina postilaatikosta, yhdessä suojakuoren paketin kanssa. Eli Amazon lähetti nämä kaikki erikseen vaikkakin tilasin ne samalla kertaa. Suojakalvot eivät ole vielä tulleet, mutta ne olivatkin ne vähiten odotetut.

Ennen ja jälkeen omaan tiliin kirjautumista.


Kindlen käyttöönotto oli helppoa, alkuoppaassa oli jopa ohjeet suomeksikin, tosin vain aukeama ja varsinainen käyttöopas on kindlessä sahköisenä kirjana enkuksi. Hyvin kyllä kindle itsekin opasti ja tähän olisi saanut mm. facebookin yhdistettyä (samoin goodreadsin). Ensin piti kirjautua langattomaan nettiin (itselläni on tässä vain wifi, koska koin 3G ominaisuuden turhaksi, aina voi jakaa kännykän).

Sitten pääsikin laittamaan amazon tilin tietoja, tämän jälkeen paljastuikin karu totuus (joka näkyy kuvassakin) pilvessä on yhteensä 1034 kappaletta kirjoja ja sampleja. Itse veikkaan että sampleja on noin 50-100kpl. Ihan kaikkia en ole lukenut, suurimman osan silti ja tuossa on kuukautta vaille 3 vuoden ostokset/latailut. (seliseli..)

Tämän jälkeen maltoin jopa asentaa suojakuoren paikoilleen, ainut mikä hieman aiheutti pettymystä oli kindlen koko. Se on/oli aika pienen oloinen tuon tabletin jälkeen. Nyt parin päivän totuttelun jälkeen alan jo tottua siihen ja onhan se ihan normi pokkarin kokoinen kuitenkin. Kivan kevyt se on, ja sivun käännöt on tehty niin että tätä on helppo lukea yhden käden varassa, ihan kummalla kädellä vain.
Vanha ja uusi kirja. Hieman on koko eroa mutta kirjoittajan lempiväri taitaa olla selvä juttu.

Seuraava isompi ero on näyttö, tabletissa on värillinen ja kindlessä on tuo e-ink-näyttö. Sen vuoksi juurikin halusin yksinomaan lukulaitteen. Tosin nättien kansikuvien menetys hieman kirpaisee mutta vastapainoksi saa huomattavasti muita parempia ominaisuuksi.

Home-näkymä, tabletissa normaalisti on tuossa alhaalla vielä amazonin suosittelemia kirjoja.
Niin kuin tuossa kindlessä on.


Kindle

 Yritin saada näitäki kuvia samaan kollaasiin mutta eipä tekniikka halunnut olla yhtämieltä kanssani. Kuvissa teksin muokkaus valikot, tabletissa on samassa valikossa myös kirkkauden säätö. Samoin taustan väriksi tabletissa voi valita, joko valkoisen, seepian, vihreän tai mustan.

Itselläni onkin ollut tabletissa seepia tausta, se on tuntunut mukavemmalta silmille.








Tabletti



















Seuraavaksi pari huonoa kuvaa kollaasissa, yritin noiden avulla esittää kuinka paljon himmeämpi ja silmille ystävällisempi on kindlen näyttö, Ensin vasemmalla ylhäällä on molempien näytöt himmeimmällä mahdollisella, sitten keskiasetuksella. Vasemmalla alhaalla kirkkaimmalla mahdollisella ja lopuksi sillä jolla ne minulla ovat lukiessani.


Näyttöjen kirkkausasetuksia.
Nyt parin viikon käyttökokemuksen perusteella ei ole vielä kaduttanut ostos yhtään. Pienempään kokoon tottui helposti ja tämä painaa puolet vähemmän käsilaukussa, joka on ehdottomasti plussaa. Kerran olen sen vasta ladannutkin alkulatauksen jälkeen, joten akun kesto on huomattavasti parempi. Samoin kirjojen latauslaittelle on mielestäni nopeampi. Ainut miinus tulee kauppa-osuudesta, sieltä on hirveän hankala etsiä kirjoja. Mutta kuten ennenkin olen niitä mielummin etsiskellyt varsinaisella tietokoneella.

Löytöjä postilaatikosta

Tälläisen löysin postilaatkosta, tai tarkemmin sanottuna tuo oli vielä ruskeassa pahvilaatikossa.


Kuva oma

Aiheesta on tulossa tarkempikin postaus, mutta tänään aion vain lukea ja ehkä katsella pari jaksoa tv-sarjoja. 

Aileen Erin - Alpha Girl - serie (Freebie vinkki kindlen omistajille)

Ensin hieman hehkutusta sarjasta ja tietoa mistä nuo saa ilmaiseksi (nyt syyskuun ajan) ladattua luettaviksi jos omistat kindlen (myös ilmeisesti ovat tarjouksessa muissa näissä e-kirja kaupoissa, linkit löytyvät ainakin kirjailijan kotisivuilta tai hakua toiminnon avulla kyseisistä kirjakaupoista.)

Lopussa varsinainen arvostelu näistä.

Eli yksi suosikki kirjasarjani saa lokakuussa viidennen osansa ja sen kunniaksi sarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat ilmaiseksi Amazonissa ja loputkin ilmestyneet osat ovat alennuksessa syyskuun ajan.

Suosittelen kaikille YA fantasia kategoriasta pitäville.

Kaksi sanaa; ihmissudet ja sisäoppilaitos (hieman ehkä myös noitia/velhoja)

Kyseessä on siis Aileen Erinin sarja Alpha Girl.

Sarjaan kuuluu tällä hetkellä neljä julkaistua osaa ja viides osa tosiaan julkaistaa lokakuussa. Viides osa on itselläni jo ennakotilattuna kindleen.

Alpha Girl

1. Becoming Alpha (17.12.2013)
2. Avoiding Alpha (13.05.2014)
3. Alpha Divided (14.10.2014)
4. Bruja (12.05.2015)
5. Alpha Unleashed (ilm. 13.10.2015)



Sarjan esimmäinen osa Becoming Alpha Amazonissa täällä

Goodreads
Näin kirjasta kerrotaan siellä:

"One stupid party. One stupid boy. One stupid kiss. And my life was virtually over.
Tessa McCaide has a unique talent for getting into trouble. Then again, it isn’t easy for a girl with visions to ignore what she sees. Luckily Tessa and her family are leaving California and moving halfway across the country, giving her the perfect opportunity to leave her reputation as “Freaky Tessa” behind.
But Tessa doesn’t realize that kissing the wrong guy in her new Texas town could land her in far more trouble than she ever imagined. Like being forced to attend St. Ailbe’s Academy, a secret boarding school for werewolves.
Even if the wrong guy did accidentally turn her into one of “them” and doom her to attending the weirdest high school ever, Tessa can’t help her growing attraction to the mysterious Dastien Laurent.
When vampires attack St. Alibe’s and her visions pinpoint an enemy in their midst, Tessa realizes that boy drama and her newfound canine tendencies might just be the least of her problems."


Sarjan toinen osa Avoiding Alpha löytyy Amazonista täällä
Goodreads

Loput osat löytyvät myös helposti sieltä tai Goodreadsin kautta kiertäen.

Ja teille joilla ei ole kindleä niin se on helppo ladata sovelluksena tabletille tai puhelimeen. (suora linkki sovelluksiin) Itsellänihän kindle on sovelluksena tabletilla (Samsung). Myös PC:lle sen voi ladata. Tarvitaan vain kyseinen sovellus ja amazon tili että voit alkaa ladata ja lukea kirjoja sieltä, helppoa.


Seuraava saatta osin spoilata kirjoja


Kirjat kertovat pääosin Tessasta, joka vahingossa päätyy ihmisusdeksi. Hän tosin on jo tietämättää äidin puolelta myös noita. Lisäksi vielä varsin vahva sellainen kun hänellä on aina ollut kyky nähdä asioita ja nyt sen lisäksi hänen pitää oppia hallitsemaan susi-puoltaankin. Tessan sopeutumista uuteen elämäänsä seurataan kolmessa ensimmäisessä osassa, mutta neljännessä osassa onkin eri päähenkilö. Sama juonikuvio kylläkin jatkuu mutta hieman eri näkökulmasta, hahmo on myös tuttu aiemmista osista Tessan serkku Claudia.

Hahmona pidän Tessasta kovinkin, sopivan agstaava ja rajoja rikkova, ehkä jopa hieman liikaakin. Mutta tyttöenergiaa näissä ainakin on. Claudia on hahmona erilaisempi, sorretumpi ja kärsineempi mutta siti erittäin vahva oman tiesä kulkija, hieman marttyyriksi taipuva ehkä. Muut hahmot taas ovay aika tyypillisiä lajinsa edustajia, hyvä-paha-poika etc. Kolmi draamaa näissä ei kyllä vielä ole hirveästi näkynyt, ihan hiaman vaan valitettavasti allekirjoittaneen mielestä.

Maailma on fantasiaa lukeneelle tutuhko, mutta on sinne twistiäkin saatu. Varsinkin noita ja magia puoli ovat kiehtovia. Erityisesti pidin neljännen osan Peruun matkustamisesta ja siellä asuvista muinaisista maageista. Samoin juoni kuviot ovat aika peruskauraa, jos tätä genreä lukee hyvä vs. paha asetelmaa. Pari yllätystäkin toki mahtuo mukaan.

Omia suosikkejani näistä ovat ensimmäinen osa ja neljäs. Itse säästelenkin näiden uudelleen lukua lähemmäs tuota uuden osan julkaisua. Mutta olen toki nämäkin jo ehtinyt kaikki lukea ainakin kahteen kertaan. Suosittelen lämpimästi.

P.S. Tulipa sekava postaus mutta innostuin hirveästi kun näin tämän tarjouksen facebookissa kirjailijan sivuilla ja kirjoitin tämän yhdeltä istumalta..

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/2538337/?claim=warauvndc4y">Follow my blog with Bloglovin</a>

Valintoja, valintoja.. (Kirja arkea 4)

Huomasimpa äsken kun katsastin amazonista tilauksiani että kaksi hyväksi tietämääni kirjaa ilmestyy samana päivänä ja minulla on molemmista ennakkotilaukset eli ne latautuvat automaattisesti kindleen..






Kuva oma, oma nimi sutattu piiloon.





Siitäpä syntyykin kiva dilemma; kumman luen ensin? Onneksi olen lomalla tuolloin 25. elokuuta kun nuo ilmestyvät...


Tuossa samalla kurkistus ennakkotilauksiini, tosin tuosta puuttuu lokakuussa ilmestyvä Alpha Unleashed (Alpha Girl 5) - Aileen Erin.  Tuo usemman kirjannide on tuolla yhden tietyn kirjailijan vuoksi, joka itse vinkkasi sivullaan että tuon niteen ennakkoon tilaamalla saa hänen uutuus kirjansa halvemmalla, yksittäin se tulee maksamaan 3-5$ Lisäksi tuo yksittäinen ilmestyy vasta syyskuun ensimmäinen päivä. Tiedä vaikka tuosta löytää muutakin hyvää luettavaa.

Lista vielä tässä jos joku ei jaksa tihrustaa

Elokuun 18 päivä ilmestyy:
Daring Hearts-kokoelma, itse tilasin sen Juli Alexanderin uusimman kirjan vuoksi

Elokuun 25 päivä ilmestyvät:
Tijan - Fallen Crest University (Fallen Crest 5), joka on sarjan viimeinen osa.
C. L. Stone - Accessory (The Scarab Beetle Series 4)

Lokakuun 13 päivä
Aileen Erin - Alpha Unleashed (Alpha Girl 5)

Lokakuun 27 päivä
Karen Lynch - Rogue (Relentless 3)

Koska tiedät että kindlellä on aika monta kirjaa..

Silloin kun tutkit aamulla tietokoneella Amazonista, miksei illalla kirja, jota yritit ostaa tabletilla Kindle storesta suostunut näkymään itse kindlessä..

Syyksi löytyi se että olet ostanut sen jo joulukuussa.. eli se on jossain sielä alempan kirjoissa kun viimeksi käytetyt tai ostetut näkyvät siinä ylempänä..

Tuo toinen osa oli ollut Amazonissa freebienä joulukuussa ja olin sen silloin ladannut kindleen ja saman sarjan ensimmäisen osan olen tammikuussa ladannut ilmaisena.

Luin ensimmäisen osan eilen ja olisin halunnut ostaa jatko-osa huimaan 1,90$ hintaan mutten onnistunut..

No, onneksi tietsikalla näkyy aina kyseisen kirjan kohdalla Amazonissa, koska olet ostanut tuotteen eikä vain se että olet ostanut sen kuten kindle storessa..

Säästimpä tuonkin eurosen parin tässä tapuksessa eli sinänsä positiivinen lopputulos :D




Tuon kuvan mukainen tunne on välillä kun innostuu selailemaan noita ilmaisia kirjoja Amazonissa, juuri viime viikolla meni kindle hieman tukkoon kun latailin siihen 18 kirjaa kerralla.


Kidlelläni, tai tabletillani olevalla kindlen sovelluksella ei ole oikeastaan enään mitään huonoja puolia nyt kun erään päivityksen yhteydessä tuli ihanan kokoelma-ominaisuus eli pystyn viimeinkin jaoittelemaan kirjoja kokoelmiin kuten luettuihin ja lukemattomiin.

Sarjat ja suosikit-kokoelmatkin löytyvät samoin kun "helmikuun luetut". Aluksi tosin meni hieman aikaa kun kävin nuo useamman sata kirjaa läpi lisäten ne oikeisiin kokoelmiin, mutta nyt on helppoa heti lisäillä ne oikeisiin kokoelmiin.

Tarkistin äsken tämän PC:n kindleltä että tällä hetkellä siellä on 394 kirjaa, ihan hyvin ottaen huomioon että ensimmäinen tabletti on ostettu joulukuussa 2012. Eli tuo on vuoden ja kahden kuukauden kirja saldo. aika iso osa on toki noita freebieitäkin mutta on niitä ostettujakin..

Kindlen sovellushan minulla on ladattuna sekä miehen että omalle tabletilleni ja minitabillekkin. Sekä vielä omalle kannettavalleni. Puhelimeen en ole vielä innostunut kun aika usein minulla on joko oma tabi tai tuo mini mukana lukemista varten.

Tammikuun hömppä arviot

Nopeat arviot noista hömpistä, joille en halua omaa postaustaan omistaa. Osa kindlen freebieitä eli ilmaisia, ja osasta olen jopa dollarin pari maksanut.

Adrienne Torrisi - Accidental Crush
~ söpö tarina tytöstä, joka ihastuu isoveljen parhaaseen ystävään. Sopvasti draamaa ja muuta. Sopi mielentilaan ja alle dollarin kirja kindlelle.

S. Eva Necks - White is for Virgins
~ Teinihömppää alkoi kivan vahvasti, mutta lässähti loppua kohden paljon.. Potentiaalia oli, mutta jotain unohdettiin. Halpa kindle kirja.

J. S. Abilene - Kiss List
~ Sama vika kuin edellisessä, hyvä idea ja alku oli lupaava, mutta loppu osa.. Poitsit silti kohtuu itsenäisestä päähenkilöstä, joka oli mm. tyttöjen jalkapallojoukkueen kapteeni/tähti. Muttei silti poikamainen, eli ei sorruttu tuohon kliseeseen.

Mercy Amare - Char
~ Ihan huti, idea ok, kerronta liian hätäistä makuuni.. syytän valvottua tilaa tämän ostosta..

Cecilia Gray - Fall For You (Jane Austen Academy novel)
~Kindle freebie, olen jo aiemmin lukenut yhden osan tätä sarjaa, se sijoittuu tämän osan jälkeen. Siksi olinkin jo spoilaantunut osasta tapahtumista. Ihan kiva tarina, PG niin sanotusti.

Caroline Hansen - Beitching the Werewolf
~ Kindle freebie, enemmänkin novelli, ihan ok. Tuskin luen uudelleen, hieman kliseinen aikuisten novelli noidasta, jonka tarkoitus on taikuuden avulla löytää ihmissusi alphalle puoliso..

Sara Wolf - Lovely Vicius
~ Jäi mieleen, mutta silti piti varmistaa juoni netistä.. Alku hyvä, loppu outo. Loppun clifthanger, jäi kaivelemaan, mutta tälle on tulossa jatko-osa. Ihan heti se ei kyllä lukulistalle mennyt, mutta katsotaan.

Lacy Yager - Rival (an Unholy Alliance novel)
~ Kindle feebie, kiva pikku rakkaustarina, höystettynä vampyyrinmetsästäjillä ja vampyyreillä. Voisin ehkä jopa harkita seuraavan osan ostoa. 

V. J. Chambers - Breathles (Book one, Jason and Azazel)
~ Saatananpalvontaa, raikasta kaikkien paranormaalien sekaan. Ihan ok, poika pelastaa tytön etc. Kindle freebie. Saatan harkita jatko-osan ostoa.

Jenn Cooksey - Grap Your Pole Serie

Goodreads
Ajattelimpa esitellä pari jumitus kirjailijaani tältä vuodelta. Ohi mennen olen näistä rakkaan teini-hömppäni uusimmista löydöistä tainnut täällä mainita.
Minua kiinnostaa myös josko joku muukin on löytänyt näitä kirjoja, vai olenko ihan yksin löydösteni kanssa. Joten huikkailkaa kommenteissa josko olette näitä lukeneet.

Ensimmäisenä saa vuoron Jenn Cooksey, joka kirjoitta Grap Your Pole sarjaa. Jenn ei ole ihan tyypillisin indie kirjailija siinä mielessä että tietoa tulevista ja jo julkaistuista kirjoista saa tosissaan etsiä. Yleisesti ottaen nämä indiet mainostavat kirjojaan enemmän.

Muistaisin jostain lukeneeni että sarjaan tulee ainakin viisi osaa, tosin nyt kun yritin etsiä tuota tietoa en löytänyt sitä. (Edit 2; onnituin löytämään tiedon että sarja olisi kuusiosainen)Sarjaan kuuluu tällä hetkellä kolme osaa, joista viimeisin julkaistaan ensi viikolla.

1. Shark Bait (6/2012)
2. The Other Fish in the Sea (4/2013)
3. Shark Out of Water (30.7.2013)

Sarjassa tulee olemaan, kirjailijan mukaan, useampi päähenkilö (ns jengi) mutta toistaiseksi ollaan aika alkutekijöissä näiden suhteen. Ensimmäine osa on kirjoitettu Cammien näkökulmasta, mutta toisessa osassa onkin sitten jo useampi kertoja. Veikkaisin tämän useamman kertojan tyylin jatkuvan seuraavissakin osissa.

Kaikki alkaa siitä kun Cammie (Cameron) perheineen muuttaa takaisin vanhempiensa kotiseuduille. Syynä muuttoon on perheen äidin syöpä, jonka vuoksi he haluavat muutta lähemmän sukulaisiaan. Äidin sairaus tuo mukanaan muitakin muutoksia, hän ei pysty enään pitämään tyttärillen kotikoulua. Joten Cammie ja Jillian joutuvat normaanliin kouluun. Cammie on, nimestään huolimatta, kohtuu normaali 15 vuotia tyttö ja Jillian on 12 vuotias hieman pikkuvanha nero ja mestarivakooja.

Hirveästi en halua juonta paljastaa mutta kirjat ovat aika normaaleja, teini-ikäisten draamaa, rakkautta, kavereita, juhlia etc. Mutta jotenkin nämä kirjoitettu sen verran loistavasti ja todentuntuisesti huumorilla höystettynä että ihastuin ekaan osaan. Näissä on kuitenkin kaiken keveän lisäksi myös vakavempia pohja sävyjä, avioeroja, syöpää niissä ei kuitenkaan ryvetä pohjamutia myöten. Kirjoissa myös vilisee paljon pop kulttuuri viitteitä mm. 80-luvun klassikko teini elokuviin, Buffy the Vampire Slayer tv-sarjaan, musiikkiin ym.
Goodreads
Hahmotkin onnistuvat olemaan moniulotteisia vaikakin ovat ns normaaleja.

Jos vertaisin tätä tv-sarjaan niin Gilmoren tytöt olisi oiva valinta. Pidän siitä kun nämä eivät myöskään tunnu tuputtavan mitää pakollista opetusta tai kirjailijan mielipidettä. Nimet näillä kirjoilla ovat mitä osuvimmat ja kirjoihin sopivat. Kansi kuvat taasen, no on niitä parempiakin nähty.

Itse bongasin ensimmäisen osan vahingossa Amazonista, eli omistan nämä e-kirjoina kindlelläni. Kolmatta osaa odottelen innolla sen verran jännään kohtaan tuo kakkososa jäi.

Jos sarja kiinnostaa niin voisimpa melkein lyödä pääni pantiksi että sarjan ensimmäinen osa tulee tarjoukseen piakkoin. Yksi tapa nimittäin, markkinoida sarjaa, indie kirjailijoilla on laittaa ensimmäinen osa tarjoukseen tai jopa ilmaiseksi Amazoniin ostettavaksi kun uusi osa sarjaan ilmestyy. Suosittelen muillekkin teinihömpän ystäville.

Edit; pari linkkiä kirjailijan kotisivut/blogi ja sarja Goodreadsissa
Edit 2; onnituin löytämään tiedon että sarja olisi kuusiosainen

End of the Era (Sookie Stackhouse)

Goodreads

Noniin, siihen se sitten loppui..

Olo on vähän kuin Harry Pottereiden jälkeen aikoinaan, tosin niitä taisin silti enemmän fanittaa loppuun asti.

Tätä viimeistä Sookie kirjaa odottelin kauhun sekaisin tunnelmin, jäi se edellinen osa sen verran selvään kohtaan. Hirveästi yritinkin tällä kertaa olla spoilaantumatta, silti en onnistunut siinä täysin. Ostinkin tämän kindlelle/tabletille niin ei tarvinnut postin kanssa jännitellä koska tulee, tänään kun sattui sopivasti vielä vapaapäiväkin. Varmaan hommaan hyllyynkin jossain vaiheessa että sarja tulee täydelliseksi sinne.

Ihan hirveästi tästä ei voikkaan kertoa spoilaamatta, mutta sanotaanko nyt näin että tietyllä tapaa petyin loppuun..

(tästä eteenpäin saattaa spoilata..)


Kerran kirjan aikana heräsikin jo toivo josko Harris ei olisikaan tehnyt sitä mitä pelkäsin mutta turha olis sekin toivon hiven.

Toisaalta sitä loppua kyllä pedattiin alusta saakka, sinänsä poitsit Harrisille ettei lähtenyt sitä muuttamaan fanien toiveista huolimatta. Silti jotenkin odotin enemmän sitä jotain viimeistä yllätystä..

Nyt en lukenut edellisiä osia etukäteen, ja sen kyllä huomasi kun osa nimistä oli outoja. Aika paljon esiin marsitettiin sarjan edellisistä osista hahmoja, kaikki "kosijatkin" kävivät näytillä.

Sarjassa on paljon parempiakin osia kuin tämä viimeisin, olisiko ideat käytetty jo edellisissä osissa. Ihan helposti tästä olisi voinut tehdä kymmen osaisen sarjan menettämättä mitään.

Viihdyttäviä silti ja hieman haikea olokin kun ei ole näitä enään odotettavissa. Pitää varmaan yrittää koukuttua tv-sarjaan, tai löytää jokin uusi sarja tämän tilalle.

Edit (7.5.13) Katselin just Amazonin arvosteluja, en ole näköjään ainut joka pettyi. Tämä on toistaiseksi saanut murska arviot siellä.. Auts.. (linkki amazoniin.)

Ylistys e-kirjoille

Niimpä, nyt yli kuukauden käyttökokemuksen jälkeen pakko tunnustaa että allekirjoittanut on aivan hulluna näihin.. Kuten varmaan tuosta otsikostakin voi päätellä..

Suosittelen varsinkin englanniksi paljon lukeville. Itselläni on tosiaan Samsungin tabletti, johon latailin Kindlen sovelluksen. Mutta tuolla tabletilla onnistuu myös muidenkin kuin Amazonin e-kirjojen luku, vielä en ole kobosta tai muualtakaan kirjoja ostanut tai niin joo lulu.com-sta ostin yhden Tijanin kirjan.. Mutta se tuli sieltä pdf.tiedostona joten en tiedä lasketaanko sitä..
Toinen tablettia puoltava juttu on tietysti muutenkin sen monipuolisuus, enään ei tarvitse raahata kirjakassia ja kannettavaa reissuun mukaan. Vaan voit tabletilta myös tarkistaa facebookin päivitykset ja sähköpostisi.

Suomenkielisiin e-kirjoihin en ole (vielä) tutustunut, mielikuvani on että ne ovat aika kalliita. Tosin täytyy myöntää että ne suomalaiset kirjat/kirjailijat, joita luen niin ostan kyllä uutuutenakin suoraan omaksi hyllyyni.. Enkunkielisissä uutuus ja normi kirjoissa on aina se lähetyksen odottaminen ja netissä päivystäminen..

Lukeminen tabletilta ei mielestäni ole sen epämukavempaa kuin varsinaisen kirjan, sivut vaihtuvat näyttöä pyyhkäisemällä tai napauttamalla jompaa kumpaa näytön reunaa.. Näytön kirkkautta saa helposti säädettyä silmille mukavaksi, tekstin pohjaksi voi myös valita seepian tai mustan. Samoin tekstin kokoa on helppo säätää. Varmaan fonttiakin voisi säätää, en tosin ole varma kun tarvetta ei ole vielä ollut. Kirja myös "aukeaa"  automaattisesti siitä kohtaa, johon se on viimeksi jäänyt vaikka olisinkin lukenut toista kirjaa välillä.

Isoin ero varmaan lukulaitteisiin onkin se että näissä on taustavalo, kun taas lukulaitteissa on ns paperinäyttö. Itselläni ei ainakaan vielä ole silmät rasittuneet, tosin näytön kirkkautta säädin aloittaessani himmeämmäksi. Pimeässä kuitenkin pystyn lukemaan ilma lisävaloa, eikä sekään tunnu rasittavan silmiäni. Vielä en ole kokeillu kuinka näyttö toimii auringon valossa, siihenkin varmaan on olemassa kalvo jos tuntuu haittavan lukemista (niin arvelisin, koska tietsikoille on noita).

Sitten siihen kohtaan e-kirjoissa joka pyyhkäisi jalat altani.

Kuinka ihanan helppoa onkaan ostaa kirjoja..

Yksi klikkaus ja parin minuutin kuluttua voit jo lukea kyseistä kirjaa.. Ei tarvitse odottaa useita päiviä postipakettia, eikä maksaa erikseen postikuluja.. Niin ja yleisesti ottaen kindle kirjat ovat halvempia kuin paperiset.

Itseasiassa kirjoja ei tarvitse edes ostaa itse tabletilla vaan voi omalla koneellani rauhassa selailla ja sitten ostaa sillä ne jotka haluan. Ne sitten latautuvat sekä tabletin kindleen ja nyt viikon verran myös kannettavani kindleen. Jo ostamani kirjat näkyivät heti tuolla kannettavankin kindlessä kun sen viime viikolla koneella latailin.

Toinen kiva asia tuossa on sisäänrakennettu sanakirja, vain sanaa napauttamalla aukeaa pieni ruutu, jossa sana selitetään enkuksi. Jos lyhyt selitys ei riitä, niin sitä pikku ruutua napauttamalla aukeaa koko selitys tai siis pidempi selitys. En minä noissa normi kirjoissa yleensä jaksanut alkaa sanakirjasta katselemaan mitä joku sana varsinaisesti tarkoittaa, kunhan suurin piirtein kontekstista päätteli mitä se tarkoittaa.

Ainut pieni miinus tulee siitä että tietyn tekstin kohdan etsiminen jälkeenpäin on hieman hankalampaa kuinnormi kirjassa, mutta toisaalta en ole vielä tutustunut kirjamerkki ja muistiinpano toimiin..

Tällä hetkellä minulta löytyy 37 kindlen e-kirjaa ja 3 pdf-tiedostona olevaa. Noista 37 kirjasta olen maksanut 16 kappaleesta loput 15 ovat olleet ilmaisia. Kallein kirjoista on maksanut reilun 11 dollaria eli 8-8,5 euroa, tosin se oli kolmen kirjan yhteisnide. Muuten kallein yksittäinen kirja on ollut jotain 8 dollarin luokkaa eli kuutisen euroa (toistaiseksi). Suurin osa on kuitenkin ollut siinä 2-5 dollarin tietämillä.

Amazonissa pitää ottaa myös huomioon se että noiden kirjojen hinnat saattavat vaihdella päivittäin, pari kertaa olenkin bongannut jonkun jo aiemmin vilkuilemani kirjan parin päivän päästä jopa ilmaiseksi tai alempaan hintaa. Ilmaiset kirjat myös vaihtelevat, onneksi olenkin löytänyt pari paikkaa mistä noita on helpompi bongailla. Eräässä USA:ssa blogissa listataan ilmaisia kirjoja joka perjantai, blogin pitäjällä on vieläpä saman tyylinen lukumaku kuin minulla joten sieltä olen noita löytänyt useampia.

Saa muuten vinkata lisää noita ilmaisten kirjojen bongailu paikkoja ;)

Toinen juttu mistä Amazonissa myös pidän että kirjoista on saatavilla näytteitä (yleensä ensimmäinen luku kokonaan tai osin), nuo ovat ilmaisia ja ne kyllä ovat helpottaneet ostopäätöksiä tai ostamatta olemista..

Kuten jo totesinkin itse olen e-kirjoihin ihastunut ja suosittelen kyllä kokeilemaan.. Ja kysyäkkin saa jos on jotain kysyttävää, vastaan parhaan taitoni mukaan..

P.S. Kerrankin näyttää siltä että saan uusimman ja samalla viimeisen Sookien heti sen ilmestyttyä luettavaksi :D

(Tulipas pitkä vuodatus enkä löydä sopivia kuvia tähän piristämään tekstiä..)

Paljon hömppää, osa 2

Lisää hömppää ja pika arvosteluja..
Goodreads
Sharlay - Pretend (Amazon, Goodreads)

Jälleen yksi itsejulkaiseva kirjailija. Perus; Ero - maailma kaatuu - yritetään tehdä ex mustasukkaiseksi - rakastuukin tekopoikaystävään -tarinaa.

Alku oli lupaavaa mutta lopuksi ei niinkään, liikaa tapahtumia ja juonikuvioita. Muistutti hirveästi mielestäni Tiina Lehtinevan tyyliä. Ennalta arvattava..

Arvosana 7+










Lacey Weatherford - Crush (Amazon, Goodreads)

Paha poika rakastuu (vasten tahtoaan) luokan ns täydelliseen tyttöön.. Salaisuuksia ja vastakohtien vetovoimaako? Kirjan suuren salaisuuden arvasin noin puolessa välissä, mutta silti kohtuu viihdyttävä. Arvosanaksi antaisin -8
Cheryl McIntyre - Sometimes Never (Amazon, Goodreads)

Kivan angstaava, rakkaustarina. Ei ihan tyypillisintä rakkausdraamaa. Vakavia asioitakin käsiteltiin sopivalla keveydellä lajityypille. Päähenkilön nimi on Hope Love, pointsit huumorista..
Arvosana 8½


Tijan - FALLEN CREST HIGH (Amazon, Goodreads)



Yksi uusista löydöistä. Erittäin lupaava omakustannekirjoittaja.

En osaa selittää mikä tässä vetää puoleensa, vaikka teksti on mielestäni välillä hieman liiankin raakaa niin pitää se lumoissaan. Tämänkin kirjan olen jo uusintalukenut pariin otteeseen, enkä malta odottaa seuraavaa osaa Fallen Crest Public:a..

Kirjan päähenkilö on Sam (Samantha) , jonka elämä tuntu hajoavan yhden viikonlopun aikna. Äiti ilmoittaa erostaan ja siitä että he muuttavat James Kaden luo. Samaan aikaan Sam saa pitkäaikaisen poikaystävänsä pettämisestä kiinni. Selviää myös että tämä pettäminen tapahtui Samin parhaan ystävän kanssa..

Näiden lisäksi sekaan heitetään vielä komeat pahat pojat aka Kaden veljekset Mason ja Logan.. Hieman kolmiodraamaa ja paljon muutakin draamaa..

Suosittelen kokeilemaan.. Tämän ekat luvut löytyvät mm. Tijanin Livejournalista. Sieltä löytyy muutkin kivaa mm Whole New Crowd -tarina kokonaisuudessaan ilmaiseksi, aivan mahtava. Osaan teksteistä pitää olla hyväksyttynä Tijanin ystäväksi että ne pystyy lukemaan. Häneltä löytyy myös muutakin luettavaa Amazonista ja lulusta ostettavaksi..

Niin arvosana -10

Leigh Talbert Moore - The Truth About Faking (Amazon, Goodreads)

Lyhyesti;

The Truth About FakingJason just wants a date with Harley.
Harley just wants a date with Trent.
Trent's still getting over Stephanie.

Jep, suloisen kiva ja ennalta arvattava rakkaustarina.. Feikkipoikaystäviä jne. Arvosana 7½.


Jillian Dodd - Stalk me  ja  Kiss Me (The Keatyn Chronicles) (Amazon, Goodreads)

Nonii, en voi tätä oikeastaa väittää uudeksi löydöksi koska olen lukenut saman kirjailijan That Boy-kirjan joskus viime vuonna. Ja sen perusteella en kiinnostunut tästä, se oli ihan ok kirja. Mutta tuossa kuun vaihteessa kun tuli tämän sarjan ensimmäinen osa hetkellisesti ilmaiseksi amazoniin (kirjailijan syntymäpäivän kunniaksi) niin latailin sen luettavaksi (vai olisiko oikea termi ostin, vaikkakin se oli hintaan 0$)..

Vieläkin hieman typertynyt tästä, tämä nimittäin tyrmäsi niin lujasti että ekan osan luettuani klikkailin itseni samantien Kindle storeen ja ostin seuraavan osan ja luin senkin heti vaikkakin kello kävi silloin jo aamuyöntunteja.. Nyt sitten odottelen huhtikuuta, jolloin seuraava osa Date me ilmestyy.. Sen teaseritkin olen jo lukenut useampaan otteeseen samoin kuin nämä kirjatkin..

Kuten näitä kuvaillaankin niin näissä Hollywood kohtaa Gossip Girl:n. Kirjan päähenkilö Keatyn on kuuluisan amerikkalaisen näyttelijän tytär. Ekassa osassa Keatyn on vihdoinkin päässyt osaksi normaalia High Scool arkea, mutta kaikki ei menekkään ihan niinkuin hän on unelmoinut.. Kirjan nimestä saa hieman osviittaa ongelmista ja tietty mukana on poikadraamaakin..

Toisesta osasta minulla on vain kaksi sanaa; sisäoppilaitos ja kolmiodraamaa.. Muuta ei mielestäni kirjaan tarvitakkaan ;D
Vaikkakin juonikuvioita tuntuu olevan niin silti näissä selvästi näki hahmon kasvun, ja näissä ei ollut raha pääosassa vaikkakin kaikki henkilöt selvästikin kuuluivat ns rahapiireihin..

Kauheasti en noista halua paljastaa, mutta suosittelen..

ekan osan arvosana 9+ ja toisen -10.

Paljon hömppää, osa 1

On aivan liian helppoa ostaa kirjoja tuolle tabletille..

Tässä pari pika-arviota luetuista hömppäkirjoista..

(Kirjan nimen perässä olevaa linkkiä klikkaamalla pääsee Amazoniin kyseisen kirjan sivulle..)

T. J. Dell - Her Best Friend's Brother (Amazon, Goodreads)

Ruma kansi, Abbi Glinesin suositusten perusteella ostin koska nimen ja muun tiedon perusteella vaikutti kivalle..
Kuten nimestä voi päätellä kertoo tytöstä joka on rakastanut parhaan ystävänsä isoveljeen.. Eipä ollut mitään uutta tai erinomaista tässä, ihan ok. arvosanaksi antaisin 7+.


Piper Shelley - Play With Me (Amazon, Goodreads)

En muista miksi tämä päätyi ostettavaksi, muttei ollut kyllä hinnallakaan tätä (tai muitakaan näistä).

Varmaan päätyi luettavaksi selostuksen ja hinnan vuoksi..

Pakko laittaa tähän tuo selostus (yritin itse selittää tuota mutta en onnistunut..)

Ryan Hunter's parties are legend. And tonight she's going to be there.

Liza Matthews anticipates the return of her best friend and only love since kindergarten from soccer camp. But when Tony finally shows up, his mind is more focused on another girl. And worse, she's a soccer player. Fighting for the attention Liza craves, she's just a hairbreadth away from making a very stupid decision. But when extraordinary times call for extraordinary measures, she's prepared to play ball to get her man.

The tryouts are hell, the first match ends bloody, and the morning after the selection party she wakes up in the worst place possible—in the arms of the captain of the soccer team. The hottest guy in school. Ryan Hunter


Jep, tämä oli hyvä ottaen huomioon tosiaan että on ns. itsenäinen julkaisu (vai mikälie termi suomeksi). Suloinen, mahanpohjaa kutkuttava. Ainut miinus lyhkäisyydestä ja siitä ettei kirjoittajalta ole muita tarinoita/kirjoja..
Arvosana 9½

Kody Keplinger - Shut Out(Amazon, Goodreads)

Kirja kertoo Lissasta, joka on kyllästynyt siihen että koulun poikien väliseen kilpailuun kumpi on parempi Amerikkalainen vai eurooppalainen jalkapallo. Varsinkin kun hänen pikaystävänsä autoa on heitelty kananmunilla heidän siellä ollessaan -kolmesti. Joten Lissan johdolla tytöt aloittavat lakon, seksilakon. Sekä tunteet että hormonit hyrräävät tässä kirjassa..

Jep, ihan ok koko ajan silti tuntui että se viimeinen sysäys hyväksi kirjaksi puuttui.. Arvosanaksi antaisin -8.


 

Abbi Glines - Fallen Too Far (Amazon, Goodreads)

Suosikkini Abbi Glinesin uusin, tämä oli pakko osts tuossa vuodenvaihteessa kun tämä oli kaiken lisäksi tarjouksessakin.

Taattu Glinesiä, tosin uskon tämän olevan tarkoitettu hieman vanhemmille kuin edelliset kirjat tältä kirjailijalta. Aika roisia tekstiä välillä. Silti malttaisi odottaa tämän kuun 26 päivää (26.2.13) kun seuraava osa tätä sarjaa ilmestyy.. Plussaa Glinesille nopeasta kirjoittamisesta, toisaalta hän oli voinut laittaa kaikki nämä kolme osaa yksiin kansiinkin.. Kolmas osa tulossa huhtikuussa (onneksi jo silloin)

Arvosana 9½






Jennifer Echols  - The Ex Games (Amazon, Goodreads)

Echolsilta olenkin lukenut muitakin kirjoja, ja tämä vaikutti mielenkiintoiselta.

Brace yourself for the battle of the exes...

Hayden and Nick used to be a hot item, but their brief affair ended with a highly publicized breakup. Now the two are "just friends," excluding the occasional flirtation.

When Hayden wins the girls' division of a local snowboarding competition, Nick is unimpressed, claiming that Hayden wouldn't have a chance against a guy. Hayden calls Nick's bluff and challenges him to a head-to-head boarding contest. Their mutual friends quickly take sides, the girls on Hayden's and the boys on Nick's, making for an all-out battle of the sexes. This friendly competition is bound to get heated—and they might end up igniting some old flames.


Perus kiva tarina siitä kuinka vanha suola janottaa, lisäksi pidän Echolsin tyylistä kirjoittaa. Arvosanaksi antasin 8½.



Elizabeth Reyes - Forever Mine / Always Been Mine / Sweet Sofie  (The Moreno Brothers ) (Amazon, Goodreads)


Latino veljeksistä kertova sarja, lisäksi heidän pikkusiskonsa Sofie ja ystävänsä Romero ovat saaneet omat kirjansa.

Ensimmäinen osa osa kertoi Angelin ja Sarahin tarinan, tämä osa taisi olla eräänä päivänä ilmaiseksi ladattavissa.. Tämä on myös paras näistä kirjoista.

Toisessa osassa on pääosassa Alex ja Valerie (joka on myös Sarahin serkku), tylsempi, exiä ja vainoajia tässä osassa.. 

Kolmannessa osassa pääosissa pikkusisko Sofie ja Angeleon hyväystävä Eric, rakkautta lapsesta asti tarina..

Keskiarvosana näille olisi -8, eka osa oli tosiaan paras..






Elizabeth Reyes - Noah (5th Street #1) (Amazon, Goodreads)

Hokasin vasta tätä tehdessä että tämähän on saman kirjailijan kirjoittama kuin nuo edelliset. Tämä popsahteli molemmissa sekä Amzonissa että Goodreadsissa noihin suosituksiin koko ajan niin..

Kertoo rankkoja vuosia kokeneesta Veronicasta, jonka ystävä raahaa salille kyllästyttyä tämän valituksii ylipainosta ja sosiaalisenelämän puutteesta. Noah taas saa salin omistajalta haasteen ja ryhtyy Ronin personal traineriksi.. Kipinöidä alkaa molemmin puolin mutta esteenä tuntuu olevan heidän ikäeronsa..

Mielenkiintoinen, ylläti, jopa tietyllä tasolla, arvosanaksi antaisin tasan 8.




Osasta olikin enmmän kerrottavaa kuin toisista, toinen osa tulossa lähiaikoina.. ;)

Joululahjat itselle

Eikös itsensäkkin lahjominen ole jouluna tärkeää..

Perinteinen joulu-kirja-tilauskin lähti alkuviikosta, mutta sen lisäksi päätimme eilen miehen kanssa myös yhteisesti lahjoa itseämme..

Itsehän olen varmaan reilun vuoden verran haaveillut e-kirjojen lukulaitteesta, ihan vakavissaankin tuossa syyskuussa jo niitä kuikuilin ja juttelinkin miehen kanssa sellaisen ostamisesta.. Ainut oli vain että minkä? Itse olin kindlen kannalla ja miehen mielestä tabletti olisi käytännöllisempi..

Niin siinä sitten kävi että eilen kotiutimme Samsungin tabletin.. Ei sitä uusinta Note-mallia vaan sen edellisen, kuitenkin 3G-version. (Tästä tekstistä oikein siis huokuu tietämykseni tekniikasta ja sen gargon kielestä :D) Totesimme etteiköhän sekin kumminkin riitä tarpeisiimme ihan hyvin kun ei varsinaista tarvetta laitteelle ollut..



Hieman jo harmittelin että mistä oikein ostan siihen kirjoja etc, ja sitä että Amazonissa on niitä ilmaisiakin niin paljon etc. Kindlessä taasen minua mietitytti juurikin se ettei siihen saa kirjoja muualta ilman kikkailuja..

Eilen tosiaan tutkin jo hieman Koboa ja rauhoituin, ainakin siellä myytiin Abbi Glinesin kirjoja kohtuu hinnoin, eli varmaan muutakin löytyisi.

Mutta tänään sitten pikkuveljen kanssa jutellessa aiheesta aukeni ns jackpot. Kun selitin hänelle kuinka siihen on ilmeisesti olemassa ilmaisohjelma jolla saisin kindlet muutettua luettavaan muotoon tabletilleni niin pikkuveli vain totesi että "Mikset voi käyttää sitä Samsungin omaa sovellusta kindlelle..?"

Niimpä niin eli pystyin latamaan tuolle tabletille ilmaiseksi kindlen, jolla siis pystyn ostamaan ja lukemaan amazonin e-kirjoja.. Lisäksi pystyn muualtakin noita ostamaan ja lukemaan erimuotoisia e-kirjoja. (Minä jo mietinkin että kuinka tyhmän bisnesratkaisu on amazonilta myydä vain omalle laitteelle soveltuvia kirjoja.. Mutta ilmeisesti sielläkin on joku viisas johtamassa firmaa)

Saa nähdä kuinka käy noitten e-kirjojen kanssa hitti vai huti..

Aiheesta lisää kun mies kyllästyy uuteen leikkikaluun ja pääsen paremmin siihen tutustuman..