Näytetään tekstit, joissa on tunniste äänikirja. Näytä kaikki tekstit

Äänikirjat ja radio (vinkkejä Yle Areenasta)


Kuva kaappaus tämän päivän etusivusta Yle Areenassa. Kuva omani.

Olen joskus kertonutkin että pidän mm. autoa ajaessani enemmän puhe-ohjelman kuuntelusta kuin musiikista. Nyt kun olen pyöräillyt töihin niin olenkin saanut eräänlaisen ahaa-elämyksen huomatessani että puhelin+kuulokkeet combolla voi kuunnella Yle Areenan-sovelluksen kautta vaikka mitä. Lisäksi kun olen kirjautuneena tuolla Areenassa niin se muistaa mitä kuuntelin viimeksi ja mihin kohtaan se jäi. Erittäin kätevää, varsinkin kun pyöräilty matka kestää pisimmillään 20min.

Pari viikkoa sitten vielä investoin bluetooth-kuulokkeisiin niin kokemus senkun vain parani kun ei enään tarvinnut miettiä mihin sen kaiken johdon tunkisi ja mihin taskuu puhelin yltää johdonpäässä.

Täytyy tunnustaa että toissa viikonloppuna kun yksin ajelin sellaiset yli 500km niin sen sijaan että olisin kuunnellut auton radiota niin kuunelin kuulokkeilla puhelimesta ohjemia. Onneksi nuo bluetooth kuulokkeet toimivat myösn handsfreena. Ennen olen lataillut usb-tikulle ohjelmia Areenasta automatkan ajaksi. Yle Areenassa on mielettömän paljon mielenkiintoista kuunneltavaa, suosittelen.

Mutta niihin vinkkeihin


Yle Areena: Television tiiliskivet

- Itse olen kuunnellut ohjemat vain niistä sarjoista joita olen katsellutkin. Eli mm. Breaking Bad, Friends, Dowton Abbey, Game of Thrones etc. Ohjelman kuvauksessa lukee ytimekkäästi vain "Ohjelmasarja 2000-luvun TV-sarjoista. Toimittajana J.P. Pulkkinen.". Pulkkisen lisäksi ohjelmassa on vieras joka jetenkin liittyyy tv-sarjaan. Esimerkiksi Game of Thrones-jaksossa vieraana on Jussi Ahlroth, hänhän kirjoitta NYT-liitteeseen jaksoarviot sarjasta ja hän on haastatellut Martiniakin pari kertaa. Erittäin mielenkiintoinen sarja, harmi että tauolla/loppunut. Kesto 40-55min


Yle Areena; Tuija Pehkonen

- Ohjelman kuvaus "Tuija Pehkonen keskustelee vieraidensa kanssa mistäpä muusta kuin heistä itsestään. Nyt on aika kurkistaa pintaa syvemmälle ja otsikoiden taakse ja tarkastella, millaisia tarinoita löytyy kulissien takaa. Omakuva, radion selfie, sitä tämä ohjelma on."
Tästäkin olen vain kuunnellut niitä haastattelu, jotka ovat kiinnostaneet mm. Arman Alizad, Antti Tuisku, Kiira Korpi, Anssi Kela, Katri Niskanen.. Nämä kestävät n.56min ja ovat mielenkiintoisia, hieman erilaista haastattelua kuin normaalisti t:ssä nähdyt nopeat palat. Lisäksi pidän erityisesti että ohjelmassa on myös pikaisesti puhelimen välityksellä haastateltu jotakuta vieraan läheistä.


Yle Areena; Ali Show

- Ohjelman kuvaus "Kesän kuumin talk-show on Ali Show! Stand-up koomikko Ali Jahangiri paahtaa vieraitaan kilpaa auringon kanssa Yle Puheen kesässä. Kesävieraina ovat valtakunnan ykkösnimet, joista Ali saa selville sen, mitä me emme osanneet edes odottaa."
Tämä on vähän samantyylinen kuin edellinenkin mutta Alin persoonan vuoksi silti erilainen, hulluttelevampi -sanoisin ettei ihan yhtä käsikirjoitettu. Tästä olen kuunnellut mm. Juha Vuorisen, Susanna Laineen, Shirly Karvinen, Jussi Heikelä, Rakel Liekki. Näitä onkin paljon kun tämä tulee joka arkipäivä kesä-heinäkuun ajan. Kesto n.50min.


Sitten näitä yksittäisiä löytöjä, joiden nimikin oikeastaan kertoo jo kaiken.

Yle Areena; Erehdysekspertti; Vaiettu historia! Ihmisusia, vampirismia ja suisidaalimurhia.

Yle Areena; Kirjakerho: Kirjasto aavistaa missä asut ja mitä luet

Yle Areena; Viikon kirja: Anni Polva 100 vuotta (julkaistu 2015, mutta uusinta vuodelta 2000)

Yle Areena; Jenny ja läskimyytinmurtajat (useampi osainen sarja)

Yle Areena; Tiedeykkönen; Mistä niitä psykopaatteja tulee ja kenestä tulee

Yle Areenan äänikirjat (linkki bongattu facen uutisvirrasta mutten ole vielä ehtinyt kuuntelemaan)

Arthut Conan Doyle - Sherlock Holmesin seikkailut, osat 1 ja 2 (äänikirja)

WSOY

Nämä kuuntelinkin jo toukokuun puolella, mutta vasta nyt ehdin kirjoittaa näistä paremmin. Olen joskus lukenutkin (tai kuunnellut, en muista tarkalleen) muitakin Holmesin seikkailuja, ainakin kuuluisia Baskervillen koira on tuttu.

Ajan välillä pitempää matkaa töihin (työmaa vaihtelee) ja sellaiseen aikaan ettei radiosta pakosti tule mitään järkevää niin silloin tulee usein turvauduttua äänikirjoihin. Pääasiassa kuuntelenkin näitä autossa. Tosin joskus se on ärsyttävää kun kirja on ihan loppumetreillä ja oletkin jo perillä.. Toisinaan onkin tullut kierrettyä jokin kiertoreitti tämän vuoksi, että saa kirjan loppuun.
Mutta takaisin näihin, Sherlock Holmes on jollain tapaa klassikon asemassa salapoliisitarinoissa ja kyllähän sen näitä kuunnellessa ymmärtää. Kirjoissa on jännitystä, muttei liian kuvailevaa väkivaltaa ja tietysti löytyy se arvoitus. Toisaalta hahmona Sherlock on liian täydellinen, ollakseen nykymaailman kuvaan sopiva. Jokin silti näissä viehättää, ehkäpä se on se rikoksen ratkaisu aivoilla, tekniikan ja tieteen sijaan. (teki mieleni kirjoittaa pienillä harmailla aivosoluilla, mutta ehkäpä se olisi ollut sekoittavaa jossain mielessä)
En tosiaan muista olenko kuullut näitä tarinoita ennemmin vai en mutta silti arvasin kahden tapauksen ratkaisut etukäteen; Kirjavan nauhan ja Halkihuulisen kerjäläisen. Toiset kaksi tarinaa olivatkin mielestäni epämääräisempiä ratkaisuineen; Kuningas pulassa ja Kreikkalainen tulkki.
Oikein viihdyttäviä olivat, voisin kuunnella lisääkin jos onnistun vain näitä löytämään. Samoin voisin katsellakkin hiljakkoin tehdyt elokuvat, jossa Robert Downey Jr. esittää Holmesia. Ensimmäinen niistä odottakin hyllyssä kun bongasin sen alelaarista, jokin aika sitten.


WSOY

Osa 1
Julkaisija - WSOY (2006)
Lukija - Lars Svedberg
tarinat Kuningas pulassa ja Halkihuulinen kerjäläinen
Alkuperäinen teos The Adventures of Sherlock Holmes

Osa 2
Julkaisija - WSOY (2007)
Lukija - Lars Svedberg
tarinat - Kirjava nauha ja Kreikkalainen tulkki

Myös Sara P. S. Rakastan kirjoja -blogista on kuunnellut ensimmäisen osa.

Agatha Christie-tä lukuvuorossa

Agatha Cristie jäikin hieman lautasalle tuon äänikirjan jälkeen, kuuntelin erään toisenkin äänikirjan häneltä ja lueskelin pari kirjaakin joulupyhinä..



Äänikirjana, tällä kertaa englanniksi kuuntelin At Bertram's Hotel, (suom Bertramin hotellissa WSOY 1967)
Tämänkin muistelisin sekä lukeneeni että kuunnelleeni joskus ennen, tosin koko jutun ydintä en kyllä muistanut.   Ihan kiva Marple tarina sinänsä kuunnella, varsinkin viime viikon keskiviikkona kipeänä ja yksikseni ajelin parinsadan kilometrin matkaa vanhemmilleni (mies ja koira menivät jo päivällä, mutta joku onneton oli vielä iltavuoron töissä). Itseasiassa autossa odottaa taas uusi äänikirja, tälläkin kertaa Christie-tä.

Luettuna (ties monennenko kerran) on myös, kirjastosta mukaan tarttuneet; Hänet täytyy tappaa, Neiti Marple koston jumalattarena ja Neiti Marplea ei petetä. 


Nyt täytyy myötää että nuo Marplet upposivat paremmin kuin Poirot. Tiedän kyllä olevani mielialalukija, menihän tuossa useampi vuosi edellisistä Marpleista ja sinä aikana Poirot rokkasi. Ehkäpä silloin aiemmin luin liikaa Marpleja, kuka tietää..

Juonia en tässä ala sen enempää ruotimaan, oletan että suurin osa on joskus lukenut Christietä, vaikkei saisi yleistää, sen verran klassikoiksi itse nämä lasken. Ja enkä toki halua liikoja pilata uusienkaan lukijoiden lukunautintoja. Sen verran toki ettei ihan näistä teoksista kannata Christien lukemista aloittaa vaan ehkäpä hieman sieltä varhaisemmasta päästä tuotantoa.

Mielestäni myös Neiti Marple koston jumallaterena oli ainut kunnon kirja näistä, muuta kaksi vaikuttivat enemmän näytelmiltä. Marple kirjoissa murhaajan olisi myös pystynyt päättelemään kun taas tuossa Poiroit kirjassa ei ,tai ei ainakaan minun pienillä harmailla älynystyröilläni.
Nämä olivat myös erittäin aivoja lepuuttavia joululoma kirjoja, itse miellän nämä sen luokan kirjoiksi että näitä voi lukea missä vain ilman että tarvitsee pelätä puhkeavansa kyyneliin tai nauramaan ääneen. Mutta silti kirjat ovat tarpeeksi koukuttavia.

Lisäksi ostin itselleni "joululahjaksi" Neiti Marplen TV-sarjan pari tuotantokautta, tässä Marple huumassani. Pari jaksoa jo katselinkin, ihanan leppoisalta vaikuttavat. Yksi jakso kestääkin n, puolitoista tuntia ja Neiti Marplea esittää (monien mielestä se ainut ja oikea Neiti Marple) Joan Hickson (IMDb) ja nämä ovat BBC:n tuottamia.

P.S: tekstin sekavuudesta ym päättömyydestä syytän vieläkin päällä olevaa flunssaa, siis sairastin koko joulun ja vieläkin limaa ym mukavaa erittyy ei toivotusti.. 

Agatha Christie - Ruumis kirjastossa (äänikirja)

Päivitystä hiljaisuuden keskelle.. Toki luettua on tullut, lähinnä kylläkin Evanovichia, siitä lisää joskus.. Eli ns turvakirjallisuudella ollaan menty pari viikkoa (tuttua ja turrvallista siis, vaikka hyllyssä vuoroaan odottaa monta uutta kirjaa)

Viime viikolla, kun tiesin että edessä on pitkä ajomatka, päädyin kirjastossa tuijottelmaan äänikirjojen osastoa. Tykkään siis autoa ajaessani kuunnella puhetta, yleensä minulla onkin radiosta valittuna Yle Puhe tai Radio Suomi, mutta valitettavasti ajoni osuivat sellaiseen aikaan että meno- ja tulomatkalla olisi tullut samoja ohjelmia. Ihan kivaa vaihteluakin äänikirja näin välillä tuo, aikoinaan olen niitä enemmänkin kuunnellut mutta koska ne ovat kalliita ja kirjastossa ei ole näitä hirveän suurta valikoimaan niin se on jäänyt..

Valikoima koostui nytkin lähinnä Lehväslaihosta ja muusta ei niin omaa sydäntä lähellä olevasta kirjallisuudesta, joten kun bongasin tutun ja turvallisen Christien sieltä seasta lähti se mukaani. Vaikkakin olen tämän toki joskus kirjana lukenut. Murhaajaa en kyllä muistanut, vaikkakin eräs tärkeä juonipaljastus ruumiisiin liittyen olikin jäänyt mieleeni.

Tässä kirjassa on päähenkilönä neiti Marple, joka onkin ihastuttava hahmo. Nuorempana olenkin lukenut vain Christien Marplesta kertovat kirjat ja vasta myöhemmin sitten nekin missä Poirot on pääosassa.
Taattua Agatha Christietä tämä kyllä on, eli  ns. cozy mystery (kodikas mysteeri) eli ei liian hyytävän jännittävä. Tämä termin cozy mystery olen muuten oppinut Dekkarimania blogista täältä. Tämän tyyliset kirjat kuuluvatkin suosikkeihini, ei saa olla liian jännitävää muuten menee yöunet.

Kirjan juoni kyllä vei mennessään ja loppuratkaisua yritinkin pohtia ja vaikka tiesin tuon ns. spoilerin silti murhaaja hieman yllätti. Kirjan viimeiset minuutit muuten kuuntelin viime yönä tuossa parkkipaikalla kun "lisä-kieppinä" ajamani pitempi kotireitti ei ollutkaan tarpeeksi pitkä enkä malttanut olla kuuntelematta.. Itseasiassa oli lähellä etten myöhästynyt töistäkin tuon takia, en olisi malttamut lopettaa kuuntelua silloinkaan..
 
Pitääkin hakea tällä viikolla uusi äänikirja lainaan kun joulun vuoksi on taas ajelua luvassa.