Anna Carey - Eve and Once (Eve-trilogy parts 1 & 2)

Goodreads
Noniin, katsotaampas mitä näistä on jäänyt mieleen. Kirjat olen siis lukenut syyskuun alussa.

Nämä tulivatkin minulle Adlibriksestä syyskuun alussa, samassa tilauksessa "lomalukemisteni" kanssa. Nämä tulikin lukaistua jo ennen lomaa, eikä näitä ollut kylläkään tarkoitus sinne säästelläkkään. En tarkalleen muista mistä nämä bongasin, mutta ainakin ilmeisesti vaikutuin koska uskalsin tilata molemmat osat. Normaalistihan tuntemattomalta kirjailijalta tilaan ensin yhden kirjan tai lainaan sitten kirjastosta.

Nämä ovat siis (yllättäen) Anna Careyn kirjoittanan Eve - trilogian kaksi ensimmäistä osaa. Kolmas osa Rise on tulossa huhtikuussa 2013.


Kirjat siis sijoittuvat tulevaisuuteen (dystopia jee!!). Tarkkaa vuotta ei ole mutta 16 vuotta ennen kirjan tapahtumia maapallolla riuhui virus joka tuhosi valtaosan väestöstä. Kirjan päähenkilö Eve on 18-vuotias tyttö joka asuu 200 muun tytön kanssa tarkkaan vartioudussa koulussa. Heitä koulutetaan tulevaisuuden opettajiksi ja taiteilijoiksi tähän "uuteen Amerikkaan". Mutta päivää ennen valmistujaisiaan luokkansa priimus Eve erilaisten sattumusten kauttaa törmääkin kauheaan totuuteen tulavaisuudestaa ja päätää paeta.

Goodreads
Pako onkin vaikeaa tytölle jolle kaikki on tuotu eteen ja selvitymistaidot ovat nollassa. Varsinkin  kun entinen Clifornian alue on pääosia autioitunut ja pitää varoa kulkureita, jotka ovat pääosin miehiä. Miehiä siis, jotka ilokseen raiskaavat ja harrastavat väkivaltaa, tai ainakin niin koulussa opetettiin. Even uskomukset miehistäkin joutuvat koetukselle kun tämä törmää Calebiin, joka samalla pelastaa hänen henkensä...

Tilanne vaikeutuu vielä entisestään kun itse kuningas etsintäkuuluttaa Even ja sotilaat etsivät häntä armotta.

Toisessa osassa Eve on päässyt naisien turvapaikkaan mutta joutuu pian lähtemään sieltä ettei vaaranna muita, koska kuningas ei ole luovuttamassa hänen etsinnästään ja uhkana on että sotilaat tulevat repimään turvapaikan.

Lopulta Eve saadaankin kiinni ja hän päätyy kuninkaan hoviin, jossa hän oppii salaisuuksia menneisyydestään. Mutta onneksi Caleb on seurannut häntä ja he yhdessä alkavatkin punoa akosuunnitelmaa..



Siinä hieman juonen tynkää, toivottavasti en kuitenkaan ihan liikoja spoilannut. Ainakin yritin paljastaa vähemmän kuin takakannet.

Juoni itsessään on ennalta arvattava kyseiselle lajityypille, ja välillä Eve tuntuu erittäin naiiviilta, liiankin vaikka ottaa huomioon että hän kasvoi tarkkaan varjellussa ympäristössä. Näissä on paljon näitä lajityypille tyypillisä juttuja ja juonenkäänteitä. Mutta silti tosin luin nämä yhteenputkeen eräänä ilta/yönä. Varmaan pitää tuo kolmas osakin lukaista kun se joskus ilmestyy.. varmaan olisi tullut hieman ylistävämpi arvostelu jos olisin heti lukemisen jälkeen kirjoitellut. Nyt onkin päällimmäisenä mielessä nuo lajityypinkliseet..

Lopputuomio; ei mitenkään erityisiä mutta ihan viihdyttäviä. seiskan pintaa jos kouluarvosanan antaisin. Ja iso kysymys; Miksi aina punahiuksinen päähenkilö..?


7 kommenttia

  1. Todella kauniit kannet kirjoilla!

    Pitää vilkuilla, jos tulisivat jostain vastaan, niin voisin napata lukemistoon. Kovin montaa euroa kyllä en olisi ehkä valmis näihin pistämään kuvauksen perusteella. : )

    VastaaPoista
  2. Harmi etten asu lähempänä, olisit saanu lainata :) Nätit kannet kylläkin ja ihan mukiinmenevä sisältökin. Mutta en minä siitä kolmannesta osasta myöskään ihan mahdottomia aio maksaa..

    VastaaPoista
  3. Kannattaiskohan postitse lainaus..? meinaan vain että tuliskohan noi normi kirjeenä, sitten ei ihan tuhottomasti maksa.. Tuskin kaipailen noita ennen kuin kolmas osa on hyppysissäni..

    VastaaPoista
  4. Kirjeenä kyllä saattaisi tulla, mutta vaatisi ehkä pari postimerkkiä? Itse olen juuri postitellut vähän paksumpia kirjeitä ja ykkösluokassa on kustinki ollut vähän alle pari euroa. Kriteerinä kirjeeksi taitaa olla se, että mahtuu postiluukusta sisälle!

    Todella ystävällinen tarjous enive! : )

    VastaaPoista
  5. Voin kyllä kipaista nuo postiin jos haluat.. (tosin vasta aikaisintaan maanantaina, töitä taas koko vkl..)

    VastaaPoista
  6. Miullakin on tässä sellainen opiskelusuma, että huh heijaa.. Jos jossain vaiheessa laitat vaikka sen ensimmäisen, niin kokeilen, kiinnostaako? : )

    Olet kyllä huippukiltti ja vaikka mitä!! Mie voin neuloa siulle vaikka villasukat kiitokseksi. : D

    VastaaPoista
  7. Mä laitan sen tuleen joskus ens viikolla :)

    En mä mitää kyllä tarvi :)

    VastaaPoista