Gilmore Girls- Jes, Jes.. Jess is back...

Usean eri uutislähteen mukaan Milo Ventimiglia olisi nyt varmasti mukana uusissa GG jaksoissa.


Twiitti



Vielä ei tiedetä monessako jaksossa hän on mukana, mutta pääasia että edes yhdessä..

Ventimiglian esittämä Jess, on Luken sisaren poika ja ns. paha poika. Hän oli on-off poikakaveri Rorylle, kausilla 2-3, kaudella neljä hän esiintyi parisen kertaa ja viimeisen kerran hänet nähtiin kaudella kuusi.

Kuva


Odotus tuskat senkun pahenevat..

Seuraava kysymys onkin sitten onko Dean mukana näissä..?


Lähteet;
EOnline; Jess Is Back! Milo Ventimiglia Set to Appear in Gilmore Girls Revival as Rory's Bad Boy Ex EW; Milo Ventimiglia to reprise his role as Jess in the Gilmore Girls revival

Alkuvuoden luettuja

Vaikka blogissa ja itselläni on ollut sellainen olo että en lue, niin se välttämättä pidä paikkaansa. Kyse on lähinnä siitä etten ole lukenut mitään erikoisen hyvää, niistä parhaimmista olenkin tänne kyllä kirjoitellut. 

Hömppävaihe menossa, olen aika paljon yrittänyt löytää jotain hyvää uutta luettavaa, mutta aika kehnolla menestyksellä. Mutta kun lukemattakaan en osaa olla, eikä mikää vanha hyvä kirja/kirja sarja houkuta.

Tammikussa olen lukenut 19 kirjaa, (hieman riippuu laskutavasta niin se voisi olla myös 22kpl). 
Kaikki englanniksi. 
Tämä tosin ei pakosti ole täydellinen lista, en ole minnekkään kirjoitellut ylös lukemiani kirjoja, nämä on poimittu kindlen ja Amazonin avulla. 
(Pitää tarkistaa vielä erään kirjaston kirjan lainauspäivä, joten se voi myös päätyä tälle listalle, kyseessä Tuija Lehtisen Välivuosi)

Näistä olenkin kirjoitellut tänne jo, kirjailijan nimi toimii linkkinä arvosteluihin blogissani.

Ella Summers;

1. Mercenary Magic (Dragon Born Serafina, Book 1)
2. Magic Edge (Dragon Born Alexandria, Book 1)
3. Magic Games (Dragon Born Serafina, Book 2)
4. Magic Nights (Dragon Born Serafina, Book 3)


Vi Keeland

The Baller
Throb (Life on Stage 1)
Beat (Life on Stage 1)


Helen Harper

Gifted Thief (Highland Magic 1)




Nyt ajattelinkin listata tänne nuo loputkin luetut nyt alkuvuoden osalta, joistain voin jopa pari sanaa kirjoitella. Kirjan nimi toimii linkkinä Goodreadsiin kirjan sivulle.



Tammikuu

Colleen Hoover, Tarryn Fisher - Never, Never  (parts 1, 2 and 3) 

 ~ Hooverin kirjoja olen ennenkin lukneut ja näitä on hirveästi hypetetty netissä. Alku koukutti ideana, mutta loppua kohden lässähti. Ideana hyvä mutta toteutus ja loppu olisi voinut olla huomattavasti paremmat. Enkä ymmärrä miksi tämä on pilkottu kolmeen osaan, olisi ennemin tehty yksi hyvä kirja kuin kolme minikirjaa. 

Philip Siegel - The Break-Up Artist

~ "
Some sixteen-year-olds babysit for extra cash. Some work at the mall. Becca Williamson breaks up couples." 
Kivaa teinihömppää, voisin jopa lukea toistekkin. Pitäisikin tsekata jatko-osa.



Christine Pope - Chosen (The Djinn Wars, book 1)

~ Alku ja idea olivat hyviä, vähän monotominen kerronta ja lopun outo cliffhanger seuraavaa osaa varten aiheuttivat inhoa. Ihan ok. Tuskin luen jatkoa.

Marquita Valentine - Love So Hot (The Lawson Brothers, book 1)

~Perushömppä, harlekiini. Ihan ok. Mutta minun piti tarkistaa mistä kertoi eli isoa muistijälkeä ei jättänyt

Elle Kennedy - The Score (Off-Campus, book 3)
~ Ellen Kennedyn kirjoista olen pitänyt, hyvää perushömppää ja tämä jatkoi samalla linjalla. Suosittelen.


Sarina Bowen - Coming In From the Cold (Gravity, book 1)

~ Olen lukenut muitakin hänen kirjojaan ja tämäkin on kivaa hömppää, voisin lukea lisääkin. Hieman miinusta kliseisestä juonesta.


Liz Braswell - The Nime Lives of Chloe King - The Fallen, The Stolen The Chosen

~ Tässä on kirjassa on trilogia yksissä kansissa. Aikoinaan olenkin katsellut tästä tehtyä tv-sarjaa ja yllätyinkin kun selvisi hiljattain sen perustavan kirjoihin. Joten pitihän ne katsastaa, tämä jäi toiseen osaan kesken. Jokin vain tökki.


Vi Keeland - Belong to You (Cole serie, book 1)

~ Ei yhtähyvä kuin Keelandilta aikaisemmin lukemani kirjat.


Lisa Helen Gray - Malik (Carte Brothers, book 1)

~ Ok, paikkoitellen epäuskottava juoni. Teinihömppää.

Regan Ure - Archaic

~Tässä oli aineksia hyväksi kirjaksi. Hahmot olivat ok, juoni ok ja idea hyvä. Mutta kerronta tökki, useampi kierros editointia ja uudelleen kirjoitusta niin tästä saisi hyvän. Harmitti siinä mielessä, koska tälläisenään oli melkein surkea, hyvä idea kantoi silti niin että jaksoin lukea. 

Sara Hubbard - The Last Shot


Helmikuu


Jillian Dodd - Money (The Keatyn Chronicles, book 10)

~ Tämän sarjan muotoa on muuteltu, koska alun perin tämän piti olla kuusi osainen ja ns. jatko-sarja oli nimetty erilailla. Miinuksia tuosta sekavuudesta. Mutta itse kirja-sarja ja kirjat ovat hyviä, osa jopa erinomaisia. Suosittelen latailemaan sarjan ensimmäisen osan (Stalk Me) se on ilmaisena Amazonissa. 

Jane Washington - Charcoal Tears (Seraph Black, book 1)

Nikki Bolvair - Love Is Not Lost (Faith series, book 1)

Gilmore Girls - Is Christopher back..?

Aloitetaampa ensin varmoilla uutisilla, nyt Liza Weil eli Paris Geller on itsekkin ilmoittanut olevansa  mukana uusissa GG jaksoissa. Samalla selvisi ettei hän ole kuitenkaan kaikissa neljässä vaan vain kahdessa. Luultavimmin ainakin tässä ensimmäisessä, koska hänen osaltaan kuvaukset ovat jo alkaneet.



Paris onkin suosikki hahmojani, joten tämä uutinen otettiin ilolla vastaan.


Tämä seuraava paluu uutinen ei ole ihan varmaa mutta pikkuasioista voisi päätellä että se tulee olemaan totta eli David Sutcliffe eli Christopher (Roryn isä) olisi palaamassa.

Twitterissä hän on kommeintoinut asiaa ja lisäksi joku innokas fani oli bongannut studiolla ollessaan vierailulla rekvisiittaa joka viitta hänen paluuseensa.




Itse en ole suurin Christopher-fani, johtuen pitkälti seiskakaudesta, saakin nähdä mikä on tilanne uusissa jaksoissa. Ovatko Christopher ja Lorelai vielä naimisissa tai edes puheväleissä.






Lähteet;

E!Online; Liza Weil Confirms She's Returning For Gilmore Girls' Netflix Revival: "It's a Really Magical Time Machine"
TVLine; Gilmore Girls: Liza Weil Set to Return as Paris in Netflix Revival
Hellogiggless; We have new evidence that Christopher is returning to "Gilmore Girls"

Tuttu tilanne (kirja huumoria)

Ompa joskus tai useamman kerran käynyt vastaavasti..

Tämä on samalla ensimmäinen kokeilu julkaista postaus kännykällä (blogger sovellus)

Gilmoren tytöt - kuvaukset ovat oikeasti alkaneet


Sisäinen fanityttöni kiljuu aina näistä uusista varmistus jutuista, muuten tuntuu että näkisin unta.

Ainakin Dragonfly Inn on toiminnassa vielä ja en malta odottaa onko se pysynyt saman vai kasvanut, onko heillä jo toinenkin hotelli etc..


Tweetti
  

Viimeksi olen näin paljon tainnut odottaa Harry Pottereita.

Gilmore Girls: Logan is back

Lisää Gilmoren tytöistä, ensimmäinen Roryn ex:stä on varmistunut mukaan tulonsa uusiin jaksoihin. Vielä ei toki tiedetä, onko hän kaikissa neljässä osassa vai vain monessako.

Matt Crunchry esitti Logan Huntzbergeriä eli Roryn poikaystävää kausilla 5-7.

Itse pidin hänestä alussa mutta lopussa en ihan niin paljoa. Kuka muistaa raketin, jonka hän jätti Rorylle muuttaessaan Lontooseen...?

Kuva Eonlinen jutusta

Matt on parhaillaan vakinäyttelijänä Good Wifes-sarjassa, joten saa nähdä kuinka aikataulut onnistuvat. Sitä kun kuvataan toisella rannikolla kuin GGn uudet jaksot..

Lähteet;
TVLine; Matt Czuchry Sets Gilmore Girls Return
EONLINE: Gilmore Girls Welcomes Back Matt Czuchry As the First of Rory's Ex-Boyfriends to Sign On

Uutisia Gilmoren tyttöjen paluusta

Kuten arvata saattaa tästä tämän vuoden parhaasta uutisesta tippuu koko ajan lisää infoa. (no, okei myönnettäköön että tv uutisten saralla tämä GGn paluu menee kyllä oman henkilökohtaisen viimeisen kahden vuoden parhaimpia uutisisa-listan kärkeen heittämällä)

Tärkeimpänä tämä uutinen Instagramista eli sarja nähtäisiin jo tänä vuonna Netflixsissä


"From Stars Hollow to Hartford to New Haven to Netflix. Welcome back, girls. An all new season of Gilmore Girls coming to Netflix in 2016."Instagram




Näyttelijä valintoja/paluita on uutisoitu ahkeraan.

Eniten faneja on kummastuttanut Melissa McCarthyn eli Sookien puuttuminen listalta ja nyt hän on itse kommentoinut tätä Twitterissä (kuten sanoin, nyt minun vain pitää jaksaa opetella käyttämään twitteriä..)


Twitter
ASP (Amy Sherman-Palladino) taas on sanonut että he rakastaisivat jos Sookie voisi olla mukana, jos Melissalla vain on aikaa.. Tämä tweetti taasen esittää asian niin ettei kukaan oli edes ehdottanut asiaa näyttelijälle.. Tiedä sitten onko totuus mikäkin, itse veikkaan kyseessä olevan budjetti-ongelma, karu totuus kuitenkin on että rahalla saa mitä haluaa ja Melissalla on mennyt viime vuodet kovaa ja hän on niin sanotusti A-listalla..
ASP kuitenkin vakuutta että Sookien poissaolo on sarjassa selitetty, silti tämä fani ainakin toivoo että Sookieta nähtäisiin edes vilaus ja kyseessä olisi vain joku tiedonkatkos/tahallinen huijaus...
Paluustaan ovat kertoneet myös Yanic Truesdale eli Michael, hän tweettasi kuvan lukuharjoituksista

Tweetti
Samoin Tanc Sade eli Finn, on kertonut paluustaan Twitterissä (eivätkö nämä tiedä muista some-kanavista..?). Vaikka pidinkin tästä omalaatuisesta hahmosta, niin tämä uutinen sai minut ensimmäisenä ajattelemaan että tarkoittaako tämä nyt Loganin paluuta.. Finnhän oli Loganin parhaimpia ystäviä sarjassa, 

Muita varmoja palaajia ovat Liza Weil/Paris ja Rose Abloo/Gypsy. (Jei, Paris on palaamassa..)

Lisäksi casting call on lähtenyt uusien hahmojen etsimiseen. Haussa on mm. Lane kaksosten näyttelijät, he olisivat 9 vuotiaita, lisäksi etsitään kolmea neljää muuta alle 14 vuotiasta lasta. Haussa on perulainen pariskunta Berta ja Alejandro sekä mies joka ei hymyile, Myös hippi kommuuniin etsitään osallisia (Mielenkiintoista) 

Viimeisenä etsitään (olettettavasti Roryn elämään liittyviä miehiä) suora lainaus lehti jutusta, linkki siihen alla lähteissä. 

"a magazine editor named Jim, an “eager 20-something” named Damon, a 30-something named Paul, and Dwayne, who’s simply described as being blue collar"

ASP on myös kertonut tuovansa Roryn ex:ä takaisin, mutta budjetin vuoksi näyttää siltä etteivät kaikki heistä ole palaamassa. Ja on varmistettu että Rory on sinkku, mutta iälleen tyypilliseen tapailee miehiä. Palaajia ei ole vielä varmistettu, sehän sulkisi heti pois yhde fani tiimin ja aiheuttaisi närää faneissa eli ymmärrän kyllä miksi tätä pitkitetään... (Tähän kohtaan toivomus että se joku tippujista olisi Dean eli Jared Padalecki)

Lisäksi ASP on kertonut sarjan palaavan sellaiseen aikaan että kaikki Gilmoren tytöt ovat muutoksen edessä. Emilystä on sen verran paljastettu että ilmeisesti leskeksi jääminen olisi tämä muutos (Richardin näyttelijä Edward Herman menehtyi  2014). Lorelaista on paljastettu vähiten tähän mennessä. Tosin tiedetään että Dragonflyn lavasteet on pystytetty, samoin kuin hänen talonsa lavasteet.. Gilmoren (Emilyn ja Richardin) taloa vasta kasataan. 

Lisäksi on varmistettu että vaikka ASP ei itse osallistunutkaan 7 kauden tekoon sitä ei ohiteta, juonessa. Samoin on paljasettu että nuo kuulaisat neljä viimeistä sanaa eivät tule yhden henkilön suusta tai yhteisesti sanottuna eli se olisi sananvaihto.. Nyt voidaankin jännittää onko se sanailu Lorelain ja Roryn välillä vai ei..

Lähteet;
EW Entertaiment; Everything we know about Netflix's Gilmore Girls revival
TVLine; Gilmore Girls: Amy Sherman-Palladino Reveals How the Improbable Netflix Revival Came to Be (Part 1)