Karen Lynch - Relentless serie

Tämä sarja on Amazonin freebie löytöjä, juuri tarkistin niin olen ladannut ensimmäisen osan tammikuussa 2014 luettavaksi kindleen. Viimeisin osa taasen latautui automaattisesti (kiitos pre-orderin) viime tiistaina 25.10.2016 kindleeni.

Olenkin vähän yllättänyt ette ole tästä sarjasta ollenkaan kirjoittanut täällä, ehkä olen maininnut jossain ohi mennen..? Mutta sarja ansaitsee ehdottomasti oman postauksensa. Hyvä sarja, pieniä moittittavuuksia löytyy mutta idea on tarpeeksi erilainen, juoni toimii, henkilöt ovat hyviä ja maailma on kiehtova.

Sarjaan kuuluu tällä hetkellä neljä osaa

1. Relentless (23.12.2013)
2. Refuge (9.12.2014)
3. Rogue  (27.10.2015)
4. Warrior (25.10.2016)


"Be Relentless in the pursuit of your dreams. Seek Refuge with the ones you love. And when all else fails... go Rogue."

- Karen


Kuvat kollasiin, Goodreads


Näistä kolmessa ensimmäisessä on pääosassa Sara ja neljännessä osassa on kolme ensimmäistä osaa Nikolaksen näkökulmasta kerrottuna. Vaikka nämä ovat sarja nimellä niin nuo kolme ensimmäistä osaa ovat päätrilogia ja siitä seuraavat kumppanikirjoja. Tulossa on myös parin muun sarjassa esiintyvän henkilön omat kirjat, tällä hetkellä Karenin kotisivujen mukaan tulossa olisi Rolandin (ihmissusi) ja Chrisin  (Mohiri-soturi) tarinat. Itse toivoisin myös Jordanin (Mohiri-soturi) tarinaa luettavaksi joskus. 

Ensimmäisestä osasta eli Relentless-kirjasta kerrotaan seuraavasti;

"Sara Grey’s world shattered ten years ago when her father was brutally murdered. Now at seventeen, she is still haunted by memories of that day and driven by the need to understand why it happened. She lives a life full of secrets and her family and friends have no idea of the supernatural world she is immersed in or of Sara’s own very powerful gift.

In her quest for answers about her father’s death, Sara takes risks that expose her and her friends to danger and puts herself into the sights of a sadistic vampire. On the same fateful night she meets Nikolas, a warrior who turns Sara’s world upside down and is determined to protect her even if it’s the last thing she wants.

Sara’s life starts to spin out of control as she is hunted by an obsessed vampire, learns that her friends have secrets of their own and reels from the truth about her own ancestry. Sara has always been fiercely independent but in order to survive now she must open herself to others, to reveal her deepest secrets. And she must learn to trust the one person capable of breaking down the walls around her."


Sarjan ensimmäinen osa on vieläkin ilmaiseksi ladattavissa Amzonista täältä (linkki tehty 26.10.2016).

Muistelisin ettei ensimmäinen lukukokenus ollut mikään maata mullistava vaan enemminkin sellainen ok ehkä hyvä. Itse kaipasin ensimmäiseen osaan enemmän romantiikkaa. Mutta tämä "ongelma" tasoittui seuraavien osien aikana. Relentless jäi silti mieleen, ja se on jo yleensä hyvän kirjan merkki jos muistat vielä kuukausien päästä päähenkilön nimen ja kirjan juonen.

Kirjojen parasta antia on hyvin kirjoitettu ja luotu maailma. Vaikka siinä onkin tuttuja piirteitä fantasiasta on niihin keksitty uuttakin. Itse pidin juurikin siitä ettei maailma ollut liian mustavalkoinen, hyvien ja pahojen raja oli häilyvä. Kaikki demonit eivät automaattisesti ole pahoja vaan jotkut niistä haluavat olla rauhassa. Kirjoissa tutustutaankin uuteen rotuun eli Mohireihin. Mohiri on nimitys ihmisille, joiden sisällä on mohir-demoni. Rodun syntyhistoriakin selitettiin kirjassa. mutta ei siitä sen enempää. Mohirien päätehtävä on suojella ihmisia tosimaailman vaaroilla, erityisesti vampyyreilta. He elävät demonisa kanssa symbioosissa saaden siltä lisäävoimaa, nopeutta ja tarkempia aisteja. He myös elävät pitkään. Lisäksi kirjoissa on perinteisempiä ihmissusia, keijuja, peikkoja, demoneita ym.

Juonellisesti kirjat ovat hyviä vaikkaki sortuvat pari kertaa olemaan ennalta-arvattavia. Juoni myös kulkee eteenpäin sujuvasti mutta kertaakaan se ei päässyt yllätämään totaalisesti. Hahmot ovat mielenkiintoisia, ehkä hieman kliseisiä mutteivät kuitenkään ärsyttävyyteen saakka. Päähenkilö Sara on aika tyypillinen genren sankaritar, hieman itsepäinen ja erikoinen (en halua enempää paljastaa etten spoilaa liikaa) genrelle tyypillisesti hän on jotain harvinaista ja uutta. Luonteenpiirteiltään hän toi minulle mieleen Harry Potterien Hermionnen paikoitellen, hän oli aina heikkojen puolestapuhuja.

Kolme ensimmäistä osaa eli päätrilogia on hyviä (arvosanat 7½-8½), neljäskirja on samat kolme osaa kerrottuna Nikolaksen näkökulmasta ja olen erittäin iloinen että tämä on yhdistetty yhteen kirjaan eikä kolmeen erilliseen kirjaan. Näin tämä osa toimii paremmin ja silti se oli tietyllä tapaan pettymys eli ei yllä ihan päätrilogian tasolle. Mutta ihan kiva luettava kuitenkin. Toinen ilahduttava asia näissä kirjoissa on kannet, vaikkakaan ne eivät ole mielestäni mitenkään erityiset niin ne ovat silti valtavirrasta poikkeavia, niissä on samat teemat ja niissä ei ole käytetty ns. tusinakuvia (joita näkee paljon näiden indie kirjailijoiden kirjojen kansissa.).

Suosittelen ja itse taatusti luen Lynchin seuraavatkin kirjat. 

Ei kommentteja