The Originals -sarjan neloskautta odotellessa

Kuten olen jo aiemmin kertonut jäi sarja keväällä sellaiseen kohtaan että odotan erittäin innolla uusia jaksoja. Mutta valitettavasti sarja palaa ruutuihin vasta ensi vuoden puolella (toivottavasti heti tammikuussa). Vaikka ymmärränkin tekijöiden halun erottautua tällä tavoin alkuperäissarja The Vampire Diaries:sta, varsinkin kun tuo sarja saa päätöksensä tällä kaudella kahdeksan. Puhumattakaan että aikalinjat ovat muuttuneet TVD:ssa oli vain kolmen vuoden aikahyppy kun taas TO:ssa tulee olemaan viiden vuoden.

BTW hokasin juurikin että jos TVD:n viimeinen kausi on 16 jaksoa pitkä, ja se alkoi viime yönä 21.10.2016, niin sarja pakostakin jatkuu ensi vuodelle eli tapahtuukohan siinäkin pieni aika hyppy että pääsevät TO:n kanssa samalle aikajanalle vai alkaakohan TO vasta TVD:n päättymisen jälkeen..? Toivottavasta TVD:ssäkin on uusi aikahyppy, vaikka veikkaankin että jälkimmäinen on todennäköisempi, koska TO kaudelle neljä on tilattu 13 jaksoa ja että sarja loppuisi normaalisti toukokuussa pitää sen alkaa myöhemmin kevät-talvella.

Mutta takaisin asiaan olen jo ennemminkin kertonut että Klausin ja Hayleyn tytärtä Hopea on valittu näyttelemään Summer Fontana. Hänen urakkansa sarjan kuvauksissa muiden mukana onkin jo alkanut ja mikä parasta ovat hänen kanssa tähtensä ottaneet hänet hyvin huomioon myös somessa. Varsinkin Instagrammissa, erityisesti Joseph Morgan (Klaus) on tehnyt hauskoja videoita hänen kanssaan. Viimeisin aiheuttikin itselleni totaali repeämisen ja siitä tuli mieleeni että voisin jakaa ne täälläkin.

Kaikki alkoi näistä Phoebe Tonkinin (Hayley) jakamista kuvista






Sitten uutisvirtaan popsahti Daniel Gilliesin (Elijah) jakamana (jo täällä blogissakin nähty) perhekuva:





Sitten Joseph Morgan (Klaus) alkoi julkaista näitä humoristisia videoita yhdessä Summerin kanssa :D


Video, jonka Joseph Morgan (@therealjosephmorgan) julkaisi


Video, jonka Joseph Morgan (@therealjosephmorgan) julkaisi



Viimeisin joka aiheutti naurukohtauksen :D

Video, jonka Joseph Morgan (@therealjosephmorgan) julkaisi



Summer Fontanalla on myös oma Instagram tili (varmaankin kyllä jonkun muun hallinnoima) ja sieltä löytyy mm. tälläinen kuva:





Jään kyllä jännityksellä odottamaan Summerin taitoja sarjassa, ainakin näiden perusteella on lupa odottaa paljon ja laadukasta.


Lähteet:

Joseph Morganin Instagram
Phoebe Tonkin Instagram
Daniel Gillies Instagram
Summer Fontana Instagram

TV Thursday #35 - Kesätunnelmiin

Kevään viimeisessä TV Thursdayssa kysytään mikä tv-sarja saa sinut aina kesäfiiliksille? Tai kuuluuko kesääsi jokin perinne, että katsot tietyn sarjan läpi?

Hiukan hymyilyttää tehtävänanto tässä keskellä syksyä, mutta silti aion tähän vastata numero järjestyksessä.


Tämä sarja saa kesäfiilikselle, olisin lisännyt tähän myös Melukylän lapset ja Eemelin mutta ne ovatkin elokuvia. Ilmeisesti kyllä tämäkin tv-sarja on koottu elokuvista? Muistelisin silti joskus katselleeni alkuperäisesti tämän juurikin tv:stä.

Kuva netistä. Kuvassa DVD kansi 

Gilmore Girls - Uusia kuvia

Koittakaa kestää, näitä tulee vain lisää mitä lähemmäs julkaisupäivä tulee. Mutta blogi on juuri minun paikkani intoilla asioista joista haluan intoilla. Pian enään 37 päivää..



Mrs Kim, Lane ja Rory.

Jess ja Luke, Luken kahvilassa.

Lorelai, Rory, Emily ja Luke. Perjantai illallinen? Miksi Luke seisoo, onko pöydän päässä paikka?


Rory lähikuvassa samasta kohtauksesta kuin edellinen kuva.

Lorelai, Rory ja Luke. Miksi Lorelailla on takki vaikka Rorylla ei? Tämä kuva on saanut raskaus huhut valloilleen.

Lorelai, ilmiselvästi talvi jaksosta.

Kuvien lähde;

E-News /E Online: GILMORE GIRLS REVIVAL PHOTOS: RETURN TO STARS HOLLOW

Gilmore Girls - Viralliset juliste kuvat julkaistu

Otsikko on aika itsestään selventävä, joten ihan ppikaisesti vain jaan uudet kuvat kanssanne. 
Uutisen bongasin twitteristä ja kuvien lähde tuolla alhaalla. 


Talvi, kevät, kesä ja syksy.



38 päivää pitää vielä odottaa.. Mikä joulu ja koska..? 


Lähde:
TVLine; Gilmore Girls: A Year in the Life: Netflix Unveils Official (Seasonal) Posters

Top 3 Bookish Monday - All-Time Favorite Books

Otin viime viikon lomaa haasteista, ei vain riittänyt energia ajattelemaankaan näitä.. Mutta palailen linjoille tässä pikku hiljaa, vaikkakin aika työputkea on seuraavat kolme viikkoa luvassa..


Tämä on se kohta mihin toivon että saisin valita enemmän kuin kolme kohtaa. Pitää lisäksi muistaa että nämä vaihtelevat paljon mielialan mukaan.

Tällä hetkellä kolme kaikkien aikojen suosikkiani ovat.

J. K. Rowling - Harry Potterit

Tämä ei mielestäni edes kaipaa sen enempää selitystä ja enkä tosiaankaan pysty valitsemaan vain yhtä (tai kolmeakaan) kirjaa sarjasta ylitse muiden.


Goodreads
Kuvassa sarjan suosikki kanteni, muistaakseni tämä on kirjakerho-version kansi ja minulta löytyy itseltäni tämä versio hyllystä. Tosin kansipaperi, jossa tämä kuva on kadonnut aikoja sitten jo..

Helsingin kirjamessut


Itse jouduin tänä vuonna tekemään valinnan kummille messuille mieluummin menisin, työt eivät antaneet periksi sovittaa molempia aikatauluun. Joten seuralaiseni kanssa päädyimme Helsingin messuihin. Tänä vuonna olen myös ensimmäisen kerran mukana virallisena bloggaajana, kiitos järjestäjille. Messuilta minut voi bongata lauantaina, saa nykäistä hihasta tai jos joku haluaa muuten hölistä niin somen kautta minut saa ainakin reaaliajassakin kiinni.

Ohjelma lehden tilasin suoraan kotiini ja sitä olen hieman jo selaillut. Voi olla teen vielä erikseen postauksen aiheesta. Sen verran sanon että tuo lehti on kätevä, varsinkin kun suunnittelee omaa aikataulua messuille, siitä on helppo alleviivata ja tehdä muitakin merkintöjä kiinnostaviin kohtiin.





P.S. Minulla olisi yksi ylimääräinen lippu messuille, sen saa ensimmäinen tätä postausta kommentoinut. Mielellään jo tällä viikolla että saan lipun ajoissa postiin.

Lisäystä kirjahyllyyn

Kirjahyllyn siivouksessa tulikin ilmi useampia puutteita parista suosikki sarjastani. Joten sainkin pitkästä aikaa aikaiseksi tiilattua niihin täydennystä. Aikomus on useinkin ollut tilata mutta nyt sattui hyvä tarjous vastaan niin sain klikkailtua loppuun saakka tilauksen.

Tilasin kolme puuttuvaa osaa Tuija Lehtisen Laura-sarjaa; Rakas, Laura (osa 2), Laura menopäällä (osa 3) ja Laura kielikurssilla (osa 5). Lisäksi tilasin Lehtisen Tanja Tavis - Jäkälärinteeen 9 D (2004) kirjan.

Näiden lisäksi ostoskoriin päätyi yksi Merri Vikin Lotta-kirja; Vintti pimeänä, Lotta. Pitäisi ryhdistäytyä näiden suhteen jos aion ne kaikki vielä joskus saada hyllyyni. Joitain  osia on vaikea löytää jo nyt. 


Kuva omani, kännykällä otettu.
Kuva omani, kännykällä otettu.


Nyt minulta puuttuu enään kolme Laura kirjaa: Laura, kultatukka (osa 1), Laura kesätöissä (osa 9 ja Laura pitää pintansa (osa 10). Muista nuorten kirjoista minulta puuttuu 7 kpl (yhteensä niitä on julkaistu 28 kpl, 11.10.2016).

Lotta sarjaa taasen puuttuu enemmän, sarjaan kuuluu 47 osaa, joista minulla on 10 kpl.