 |
| Kuva Inno kustannus |
Kuten nimestä voi päätellä kertoo tämä kirja Maria Ameliesta, joka pakeni vanhempiensa kanssa Ossetiasta, ensin Moskovaan ja sieltä Suomen kautta Norjaan. Heidän turvapaikkahakemuksensa kuitenkin hylättiin ja perhe joutui maan alle. Maria eli kahdeksan vuotta merkillistä kaksoiselämää. Kuitenkin hän mm. oppi norjan kielen, sai ystäviä ja suorittipa yliopisto tutkinnonkin tuona aikana.
Ihan - kiva - välipala - kirja.
Vaikkakin aihe on toki mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, kuten tämän tarkoitus onkin. Varsinkin herättää ihmisten ajatuksia paperittomista siirtolaisista ja turvapaikanhakijoista yleensäkkin. Norjassa tämä on ilmeisesti nostanut aika kohun ja kun googlettelin kirjaa niin pääosa hakutuloksista olikin yllättäen suomalaisten lehtien artikkeleita kuinka Maria Amelie on karkoitettu Norjasta takaisin Venäjälle viime tammikuussa ja kuinka hän sai työviisumin myöhemmin ja palasi Norjaan.
Niin kun sanoin tämä oli ihan kiva, nopea lukuinen ja helppo. Tuntuu että kirjailija on aika paljon jättänyt poiskin kokemuksiaan ja siksi tämä tuntuikin varmaan hieman pinnalliselta. Vaikkakin tämä perustuu Marian omiin päiväkirjamerkintöihin, mutta niitä on taidettu editoida aina tavalla ennenkuin ovat tähän kirjaan päätyneet. Esim. Marian avoliitosta/avomiehestö ei ollut oikeastaan mitään puhetta koko kirjassa, sekin selvisi vasta tuolla googlettelu kierroksella kun lukaisin hesarin juttua hänestä.
Mutta pidin varsinkin tämän viimeisestä kappaleesta missä Maria pohti enemmänkin pakolaisuutta, turvapaikan hakua ja omaa itseään. Mieleen jäi erityisesti lause;
"Ajattelin niin tiiviisti olevani norjalainen, että unohdin kokonaan toisen ongelman, sen ettei minua ollut olemassakaan."
Ihan kivasti tämä antoi ajattelemisen aihetta ja on niitä kirjoja joita on hyvä lukea että tajuaa kuinka onnekas sitä itse onkaan, vaikka aina ei siltä tunnukkaan.
Niin Maria Amelie on valittu vuoden norjalaiseksi 2010 ja hän on vieraillut Suomessakin ainakin Turun kirjamessuilla tänä syksynä.
Ei kommentteja