TV Thursday #4 - Hauskin tv-sarja

Tämä on vaikea, koska mielestäni hyvässä tv-sarjassa on aina jossain määrin huumoria mukana.


Ihan pelkistä komedia sarjoista pidän mm. Friends, New Girl, Orange is New Black-sarjoista

Suosikki hauskuuttaja tittelin taisto on silti kahden tv-sarjan kamppailu joista

Shameless (suom. Hävyttömät) hiuksen hienosti hävisi tämän Hauskimman tv-sarjan tittelin

Big Bang Theorylle (suom. Rillit huurussa).

Ihan sille perusteella että Shamelessin ensimmäiset kaudet olivat hulvattomia, mutta sarjan taso ei ole pysynyt viime kausina niin kovana. Toisin kuin Big Bang Theoryssa, joka jaksaa naurattaa vielä yhdeksännellä kaudellaankin minua.


Kuva

Viiden kirjan haaste

Kiitos haasteesta Mustemaailmani-blogille :)


1. Kirja, jota luen parhaillaan

Itse asiassa tällähetkellä on niin hassu tilanne ettei minulla ole mitään kirjaa kesken. Eikä minulla ole edes tiedossa mitä aion lukea seuraavaksi. Outoa, myönnän...
Se nyt tässä alkuvuodesta onkin tuntunut vaivaavan, lukemisen puute nimittäin. 


2. Kirja, josta pidin lapsena

Näitä on paljon, varsinkin sarjoja; Neiti Etsivät, heppa-kirjat, Viisikot ja useat ns tyttökirjat. Aika aikaisin siirryin myös aikauisten puolelle kirjastossa.


3. Kirja, joka jäi kesken

Kuuluisimpiä näistä lienee Sinuhe ja Tuntematon sotilas. Jätän kyllä helposti kesken jos kirja on mielestäni huono tai tylsä.


4. Kirja, joka teki vaikutuksen

Eddingsin Belgarionin tarun myötä löysin fantasia-kirjallisuuden, joka on lempi genrejäni vieläkin.





5. Kirja, johon palaan uudelleen

Melkeimpä kaikki hyvät kirjat, sanoisin että melkeimpä puolet lukemista kirjoista ovat uudelleen lukuja. Hieman olen viime aikoina silmäillut R. A. Salvatoren kirjoja hyllyssäni sillä silmällä josko niitä lukisi  uudelleen.. 

Helen Harper - Gifted Thief (Highland Magic 1)

Kuva

Tämän kirjan olen jo maininnut ennemmin, koska tämän perusteella löysin Harperin muut teokset (Bo Blackman ja Bloodfire). Kirjan kansi ja nimi saivat minut kiinnostumaan, kun bongasin tämän Amazonissa, mutta tämä ilmestyi vasta 29.1.2016. Varkaat ovat aina olleet "laji", josta olen pitänyt kirjallisuudeessa, syytänkin tästä Eddingsin Silkkiä. Lisäksi lila/pinkki ovat lempivärejäni.

Joten kun huomasin että tämä on julkaistu latailin tämän samplen ja sen luettuani ostin tämän kindlelle. Yhdessä illassa tämä tulikin luettua.

Harper on kyllä mielenkiintoinen tuttavuus ja varmasti luen hänen kirjojaan jatkossakin. Tämäkin on urbaania fantasiaa, kuten nuo muutkin.

Mutta itse kirjaan. Goodreadsissa kirjasta kerrotaan seuravaasti;

"Orphan. Runaway. Thief.

Since the moment I was ripped from my mother's womb, I've been an outcast amongst my own kind. The Sidhe might possess magical Gifts, unbelievable wealth and unfathomable power but I don't want a thing to do with them. I ran away from their lands in the Highlands of Scotland when I was eleven years old and I've never looked back. I don't need a Clan. I've got my own family of highly skilled thieves who mean more to me than any Sidhe ever could.

Unfortunately for me, the playboy heir to the Moncrieffe Clan has something I desperately need. To get it back, I'm going to have to plunge myself back into that world, no matter what the consequences may be. I suppose it's just as well I have sense of humour. I think I'm going to need it."


Pidin tästä kirjasta kovasti, kuka voi olla pitämättä päähenkilöstä jonka silmät ovat violetit, hiukset valkoiset ja lempiväri pinkki. Integrityssä on myös tarpeeksi epävarmutta olematta silti nynny. Lisäksi tässä pohditaan hieman syvällisemmin maailmaa (rotueroja etc.).  Lisätään vielä hieman mysteeriä ja huumoria niin hyvä kirja on minun osaltani siinä. Ainiin romantiikka unohtui tuosta, ja sitä tästäkin löytyy hieman mutta kivasti sen annetaan kasvaa rauhassa eikä heti umpipähkää rakastuta..

Tämä sijoittuu nykyaikaan, maagiset jutut ovat jokapäiväisiä eikä tässä tarvitse salata olemassa oloan normaalailta ihmisiltä. Itse pidin kirjan maailmasta tai tavasta jolla se esitettiin eli sitä ei selitetty liikaa vaan kirjaa piti lukea eteenpäin että asiat selkeytyvät. Vieläkin maailmasta ja varsinkin Sidhejen (eräänlainen haltija) maailmasta jäi paljon pimentoon. Silti tiedon puute ei haitannut lukemista, pikemminkin päinvastoin se lisäsi lukemisintoa.

Päähahmo oli tarpeeksi samaistuttava, pidän näistä Harperin naishahmoista, vaikkakin he hiukan muistuttavat toisiaan. Tyypillisiä vastentahtoisia sankareita eli he joutuvat tarinan sankereiksi tahtomattaan. He haluisivat vain elää rauhassa, mutta eivät voi antaa muiden/maailman kärsiä jos he voivat jotenkin auttaa. 

Hahmo muutenkin olivat oikein oivia, erityisesti pidin Bobista, joka oli  Integrityn vahingissa varastaman kirjeveitsen (Bob kyllä väitti sen olevan miekka) henki. Aivan kuin taikalampunkin henki Bob myöntää kolme toivetta omistajalleen. Tosin kaikkihan tietävät että henkien toiveissa on aina joku juju, tyyliin toivot rikastuvasi ja se tapahtuukin mutta niin että jäät auton alle ja saat hyvät korvakset kun menetit kävelykykysi. Bobin rooli kirjassa oli lähinnä mukana huumoria tuomassa, tämä peukaloisen kokoinen henki kun yritti joka käänteessä Integrityä saada käyttämään toiveitaan.  Muut Intergrityn ystävät/perhe olivat aika tyypillisiä, vanha viisas oppi-isä, kömpelö velho, kujeileva keihu ja perinteinen hyvä normaali merimies, joka on selvästi ihastunut päähenkilöön.  Uudet tuttavuudet olivat sopivan outoja vielä tässä osassa, ja päähenkilö ei ollut sokean luottavainen. 

Hieman juonessa on sellaisia käänteitä, jotka tuntuvat tutuilta mutta maailma ja hahmot ovat kuitenkin sen verran erilaisia ja hyvin kirjoitettuja että tämä toimii ja lukeminen oli nautinnollista. Juoni on aika tyypillinen; yhteisö, joka on hylännyt sankarin tarvitsee hänen apuaan selviytyäkseen ja niimpä Integrity joutuu kohtaamaan lapsuutensa möröt ja tutustumaan paremmin perimäänsä. Tässä kirjassa pelastetaan taikuttaa ja kirjan edetessä alkaa selvitä ettei menneisyys ehkä mennytkään niin kuin on luultu ja Integrityä alkaa kiinnostaa yhä enemmän vanhempiensa kohtalo. Hyvin tässä pohjustetaankin toista osaa, joka onneksi tulee jo helmikuussa. Aika varmasti tulen sen lukemaan. 


Goodreads

Highland Magic

1. Gifted Thief (29.1.2016)
2. Honour Bound (29.2.2016)

Se on virallista - Gilmoren tytöt palaavat

Kerroin jo ennemmin että syksyllä on netissä kuhistu tästä GGn paluusta ja kuhina jatkui tänä vuonnakin kun tammikuun alussa joku twiittasi kuvia studiolta ja niissä oli osasia Gilmoren tyttöjen lavasteista. mm. Miss Pattyn tanssikoulu oli saanut uuden kerroksen maalia pintaansa..



Twiitti täältä



Mutta eilen se varmistui kun Netflix julkisti itse asian Twitterissä, josta useat uutissivustot poimivat uutisen. Eli se on nyt virallista ja kaikkien aikojen yksi lempisarjoistani saa viimeinkin sen oikean lopun.

Alkuperäinen twiitti täällä

Lauren Graham julkaisi heti perään oman twiittinsä aiheesta;

"I CAN NOW CONFIRM: it's time for me, and this jacket I stole in 2007 to return to work netflix #GilmoreGirls"

Twiitti täällä



Mukana ovat varmasti alkuperäisestä näyttelijä kaartista;

Lauren Graham - Lorelai (Sarjan päähahmo, Roryn äiti)
Alexis Bledel - Rory (Toinen sarjan päähahmoista, tytär)
Kelly Bishop - Emily ( Lorelain äiti ja Roryn isoäiti)
Scott Patterson - Luke (Luken kahvilan omistaja ja paljon muuta)
Keiko Agena - Lane (Roryn paras ystävä)
Sean Gunn - Kirk (Star Hollowsin, outo ja omalaatuinen asukas aka kylähullu)

Lisäksi tosiaan tässä jatkossa on mukana tietysti sarjan alkuperäinen luoja Amy Sherman-Palladino, joka siis on käsikirjoittaja ja tulee ohjaamaan yhdessä miehensä (Daniel Palladinon) kanssa nämä uudet osat. Ilmeisesti he ovat myös tuottajina mukana projektissa.

Jännityksellä odotan kyllä ketä muita vanhoja naamoja näemme, puhumattakaan uusista..


Myös Scott Patterson twiittasi aiheesta:

Luke's Diner open for business! #Luke Danes

Twiitti täältä






Mitä muuta sitten tiedetään?

~ Kyseessä on siis minisarja eli tulossa on neljä 90minuuti mittaista osaa (se tekee yhteensä 360 minuutti eli 6 tuntia!)

~ Huhujen mukaan tämän nimi tulee olemaan Gilmore Gilrs: Seasons (eli Winter, Spring, Summer and Fall) ja että Winter olisi ensimmäinen osa.

~ Kuvaukset alkavat helmikuun 2 päivä, Los Angelissa (eli ensi viikolla!!)

~ Lisäksi Grahamin haastettelusta käy ilmi että harjoitusluvut ovat jo alkaneet ja hänellä on käsissään kaikkien osien käsikirjoitukset..


Netflix ei ole vahvistanut mitään noista yllä olevista. mutta kohtuu varmoja huhuja ovat kun useasta suunnasta noita samoja juttuja tulee. Itse epäilisin että täm voitaisiin nähdä jo ehkä tämän vuoden puolella, jos kerran kuvaukset aloitetaan ensi viikolla..



Lopuksi vielä pari kivaa ajatusta ja faktaa aiheesta..

Tiesittekö että GG on ollut yksi harvoja sarjoja aikanaan, joka pystyi pitämään katsojansa huolimatta kilpailevalla kanavalla esitetystä suursuosikki sarjaa Friendsiä vastaan eli niitä esitettiin yhtäaikaa.

Näytää pahasti siltä että joudun tutustumaan Twitterin maailmaan paremmin, kun siellä nämä uutiset tuntuvat liikkuvan. Tähän asti olen käyttänyt tätä some-kanavaa vähinten kaikista vaikkakin minulla on tili sinne...

Itse kuulun Team Jess:n, Team Logan kylläkin tuli vain hiuksen hienosti toiseksi..

Sarjassa viitataan 339 eri kirjaan.

Te tulette kuulemaan tästä vielä lisää, halusitte tai ette.. Loin näille oman tunnisteenkin. 

Lähteet; 
EW; Netflix finally confirms Gilmore Girls revival

TV Thursday #3 - Ärsyttävin reality-tv show

Reality TV koki räjähdysmäisen kasvun 2000-luvun alussa - joillekin tämä oli hirvein painajainen, jotkut taas kenties pitivät asiasta. Nyt kysytäänkin, mikä on sinusta verenpainetta nostattavin, turhin, raivostuttavin ja se vain kaikkein ärsyttävin reality-tv show? Turhauttaako sinua kenties samaan taloon sullottuja ihmisiä vakoileva Big Brother, vai kenties jo niin useasti toistettu Idols? Vai ärsyttääkö sinua kenties sarjat joissa rakkaus löytyy parin viikon tuntemisella ja kilpakosijoiden karsinnalla?


Tämä oli vaikeat, mutta sarja jota en jaksa katsoa yhtään on Deadliest Catsh (Vaarallisilla vesillä/Hengenvaarallinen saalis) eli nämä jäämeren (se olikin Berenginmeri, hups..) ravustajat mitkä lienevät. 

Yhden kauden ehkä vielä ymmärrän mutta useampia.. Tulen jo merisairaaksi kun katsonkin sen laivan keinuntaa saati että niitä rapuja (tai hummereita mitälienevät..).  

Joku valittaa (Kylmä, märkä, työkaveri on..etc), joku melkein tippuu mereen, joku loukkaantuu.. Merrat ovat tyhjiä, eli kapteenin vika kaikki. Siinä onkin tiivistetty kauden jaksot eli ei tarvitse katsoa..

Kuva

P.S. Tätä on jo 11 kautta tehty (2015)... ja näköjään videopelikin.. minun pitää lakata lukemasta tuota wikipediaa ennenkuin joku verisuoni ratkeaa.. 

Vi Keeland - Hyvää hömppää parin kirjan verran.

Ihan aina en edes viitsi näitä kaikkia hömppiä tänne blogiin esitellä, saatan vain ohimennen mainita jonkun lukeneeni. Mutta nämä ansaitsevat kyllä oman postauksensa. Erittäin miellyttävää löytää hyvää perushömppää, kivaa aivojen nollausta kaikkien maagien ja vampyyrien välissä.

Näihin törmäsin puolivahingossa kun Amazon aina ehdottaa kirjoja "joista saatat pitää" ja ilmeisesti ensin lukemani Keelandin kirja oli juuri julkaistu viime viikolla eli siksi se oli pompsahtanut tuolle Amazonin listalle.

Ensin tosiaan törmäsin The Baller: The Down and Dirty Football Novel. Kirjassa, kuten nimestä voi päätellä, on suuressa osassa jalkapallo (amerikkalainen). Delilah on urheilutoimittaja ja hän törmää Brodyyn haastatellessaan tätä pelin jälkeen pukuhuoneessa. Juoni on aika tyypillinen tälle lajille, kohtuu macho-mies ja vähän itsepäinen menestynyt nainen, molemmilla menneisyydessään haamuja, jotka vaikuttavat suhteen syntyyn. Tätä oli miellyttävä lukea ja teksti oli sujuvaa, juoni ei ollut liian traaginen tai kliseinen ja osaset toimivat.

Goodreads

Mutta se mikä tämän minulla nosti hyväksi oli se että tämä oli kirjoitettu molempien näkökulmasta eli ns. dual pov. Hieman olisi ehkä miesnäkökulma kaivannut hiomista, mutta se toimi kuitenkin hyvin. Yllättäen tästä löytyi pari lukua vielä kolmannestakin näkökulmasta, mikä toi kivaa lisää kirjaan ja raotti hyvin paria kohtaa. Voisin jopa laittaa tuon takia pari lanttia likoon että tälle olisi tulossa jatko-osa. Tämä kolmas näkökulma yllätti siinä mielesssäkin positiivisesti että sen perusteella aloin jo epäilemään että päättykö kirja niin kuin oletin.

Ihan erinomainen tämän ei ollut mutta erittäin hyvä lajinsa edustaja kuitenkin. Eli suosittelen jos tarvitset aivot narikkaan kirjaa tai muuta harlekiinikirjallisuuutta.






Tietysti tämän jälkeen piti tutkia onko Keelandilla lisää kirjoja ja olihan niitä. Seuraavaksi tartuin Life on Stage-sarjaan, jonka osat voi myös lukean erikseen tarvittaessa. Sarjassa on kaksi osaa Throb ja  Beat.

  
Goodreads

Nämä ovat myös molempien näkökulmista kerrottu, tosin näissä ei ole kolmansia kertojia. Ekan osan ns rannalle jäänyt toimi toisen osan toisena päähenkilönä.

Ensimmäisessä osassa (Throb) ollaan reality ohjelmien parissa ja toisessa osassa (Beat) rockareiden matkassa kiertueella. Perus settiä silti juonen osalta molemmat - menneisyydessä on haamuja, ulkopuoliset tekijät erottavat ja on väärinymmärryksiä. Kaikki on silti sopivasti tarinaan kirjoitettu ja liiallisuuksilta vältytään. Hyviä sivuhahmoja, jotka avaavat päähahmoja enemmän. Erittäin miellyttäviä luettavia.

Itse pidin toisesta osasta enemmän, vaikkakin siinä oli pari elementtiä joista en normaalisti piittaa (esim. pettäminen) mikä vain todistaa että tarpeeksi hyvin kun kirjoitetaan niin kaikki menee. Hyviä nämäkin silti olivat ja jatkan kyllä Keelandin kirjojen tutkimista.

TV Thursday #2 - Paras tv-hahmo

"Meillä kaikilla on varmasti ne ihanat suosikkimme, joiden lauseita ehkä jopa lainailemme arkielämässä tai jonka elämänasennetta yritämme kovasti omaksua. Jonka auto tai vaatekaappi kelpaisi meillekin, tai kenties hänen ammatti? Tai ehkäpä hahmo on sellainen joka et itse missään nimessä haluaisi olla, mutta hän on muuten vain se paras. Kuka on sinun suosikkisi?"

Tätä ei loppujen lopuksi tarvinnutkaan miettiä niin kauaa kuin pelkäsin vaan vastaus tuli melkeimpä heti mieleeni. 

Eli paras tv-hahmo minun mielestäni on:
Lorelai Gilmore

Gilmoren tyttöjen toinen päähahmo (Gilmore Girls).


Hahmo jonka elämää ja juttuja voisin katsella vaikka kuinka kauan.  Hänen asenteen elämään toivoisin omaavani. (en tosin kyllä kieltäytyisi hänen aineenvaihdunnastakaan..) 




Kuva





Kuva
Kuva