Kirjahyllyn siivous: osa 1

 Saimpas tässä eräänä vapaapäivänä hyvältä kuullostavan idean eli kirjojeni järjestelyn.. 


Kaaoksesta aloitetaan..


Alun innostus kesti tälläkin kertaa siihen saakka että sain kaikki kirjat otettua hyllyiltä pois. Mutta eihän niitä tietenkään voinut jättää  lattialle pinoihin. Sinnillä sitten järjestelin ne uudelleen ja otimpa siinä sitten samalla teille iloksi kuvia kirjoistani. Vain toinen kirja intoilija voi ymmärtää tätä hulluuden lajia eli kirjojen omistamisen riemua.

Samalla sain tarkastettua tuplat pois ja tarkempaa listaa puuttuvista kirjoista, jotka haluan vielä lisätä kokoelmiini. Saatoimpa korjata kirjoja ns. poisto pinoonkin. Lisäksi innostusta vielä riitti parin excel-taulukon tekoon kirjoista.

Ensin ajattelin tehdä tästä siivouksesta yhden yli pitkän postauksen mutta sitten tulin järkiini ja ajattelin jakaa tätä useampaan postaukseen. Tässä osassa esittelen kaksi kirjailijaa, joiden kirjoja minulla on eniten. Eli suosikkini Tuija Lehtinen ja Nora Roberts.


Tässä tämä hetken Tuija Lehtiseni, suurimmat puutteet huomasin Laura-kirjoissa. Mirkka, Sara ja Rebekka sarjojen kaikki osat minulla onkin hyllyssäni. Aikuisten puolelta minulla on aika monta pokkareina, joissa on useampia kirjoja samassa. Uusin Lehtinen onkin lainassa tällä hetkellä eli se puuttuu tuolta. Samoin kuvista puuttuu pari nuorten/lasten kirjaa.  ajattelimpa ilahduttaa teitä postauksen lopussa listauksella omistamistamini Lehtisen kirjoista. (puuttuvia saa tarjota ostettaviksi)

Rebekka, Saimi&Selma, Laura, Sara ja Mirkka kirjat.


Muut nuortenkirjat ja aikuisten. 
 Näitä tuntuukin tarttuvan helposti kirpparilta mukaan, vähän liiankin helposti. Siksi näitä oli useampiakin tuplia hyllyssäni..

Tuplana omistamani Lehtisen kirjat.



Sitten toinen ikuinen suosikkini eli Nora Roberts, häneltä omistan kirjoja sekä suomeksi että enkuksi.
Voisinkin tehdä näistä joskun kunnon postauksen, koska näitä on suomennettu niin hassusti eri nimillä että niistä menee vähemmästäkin sekaisin. Näitä julkaisee suomeksi sekä ns. harlekiinikustantajat ja Gummerus. Nyt näinkin kaupassa juuri "uusia" suomennoksia, jotka oli julkaistu kovakantisina vaikkakin ei siitä ole montaa vuotta kun ne viimeksi julkaistiin erinimisenä pokkareina.. Sekavaa mielestäni, kannattaa olla tarkkana ostoksilla. Tein näistäkin kyllä taulokon mutta sen kokoaminen on vaikeampaa joten säästän teidät listaukselta.

Nämä kuvat jaksoinkin asetella kollaasimuotoon.

Suomeksi omistamani Robertsit, osa tuplana kuvissa. 

Tajusin juuri että näistä kuvista puuttuvat suomeksi omistamani J. D. Robb aliaksella kirjoitetut Eve Dallas romaanit, niitä minulla on viisi (tai kuusi) ensimmäistä osaa. Noista enkuksi olevistakin taitaa puuttua parit viimeisimmät osat. Lisäksi minulla on pari kirjaa sekä suomeksi että enkuksi. Kerkesin pari ostamaan ennenkuin enkuksi lukeminen tuli enemmän tavaksi ja totesin suomennoksen oston turhaksi (eli enemmän rahaa uusiin kirjoihin). Kuvista puuttuu myös pari e-kirjana omistamaani Robertsia.

Enkuksi omistamani. 

Tässä vieläpä se listafriikin lista omistamistaan Tuija Lehtisen kirjoista:

Mirkka ja riparikesä
Mirkka, lukiolainen
Mirkka ja Amerikan reissu
Mirkka ja ratkaisujen kesä
Mirkka ja Masan metkut
Mirkka ja Masan tempaukset:
Mirkka, Masa ja Miss USA
Mirkka, Masa ja suuri rakkaus
Mirkka, Masa ja uudet tuulet
Sara@crazymail.com
Nottingham kesällä kello 6
Sara ja levottomat jalat
Missä olet, Sara?
Rebekka ja kesäprissi
Rebekka tarttuu toimeen
Rebekka ja talven taikaa
Rebekka Konnankoukkuja ja koiruuksia
Rebekka Tähtityttö
Rebekka Mansikoita ja morsiusneitoja
Rebekka Yllätysten ysi
Rebekka Tuulimyllyjä ja tulppaaneja
Saimi ja Selma - Salainen ihailija
Saimi ja Selma - Kostikas kätkö
Saimi ja Selma - Kamera käy
Laura ystäväni
Laura kielikurssilla
Laura ja Akun tehdas
Laura sydän syrjällään
Laura, sua kaipaan
Kartingtean vintiöt
Hanaa vintiöt
Vauhdin huumaa vintiöt
Piitkä jäähy
Kolma mies vasemmalta
Futismestarit
Janne ja sammakkoklaanin kosto
Minun veljeni Jon
Joka kimma sen tietää
Siivet varpaiden välissä
Ikkunaprinsessa
Siskokullat
Traktori
www.liisanblogi.fi
Pesää!
Mun ystäväni Rufus
R.I.P.
Mopo
Enkelin kuvia hiekassa
Roskisprissi
Blondi jyrsijä
Tuhansien aamujen talo
Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta
Kolme miestä netissä
Suklaapolkuja
Miss Seinäruusu
Morsiuskamari
Nappikaupan naiset
Armon aika
Ruutukuningatar
Ruusumadonna
Franseska
Pirunsaaren veljekset
Viiden tähden tuhkimo
Rafaelin enkeli
Enkelien salaisuudet: Rafaelin enkeli/Milaelan enkeli
Kaunotar etsii kulkuria: Samppanjataivas/Nukkemorsian
Vastustajia ja valloituksia: Ruusumadonna/Ruutukuningatar
Rakasta minua:Kulkurilinnut/Mies vailla sydäntä/Viiden tähden tuhkimo
Rakkautta ja glamouria: Mallitoimisto Pandora/Lumiruusu
Miehiä ja menestystä: Ruusunnuppu/Onnentyttö/Maria

TV Thursday #30: Paras reality-tv show?

Aiemmin on kyselty jo sen hirveimmän reality-teeveen perään, mutta joskus poikkeus vahvistaa säännön: tiedätkö sinä kenties jonkin hyvän reality-sarjan?


Hyvääkin reality-tv:tä on mutta omasta mielestäni paljon riippuu ns. tähdistä. Toisia jaksaa katsella ja toiset saavat automaattisesti niskavillat pystyyn ja käden hapuilemaan kaukosäädintä. Eli minun kohdallani saattaa olla että jaksan jonkun tuotantokauden katsella, jotakin sarjaa ja sitten seuraava kausi onkin ihan floppi.

Kuten kaikki varmaan muistavatkin etten yleisesti pidän suomalaisesta tv-tarjonnosta niin voisinkin tässä yhteydessä mainita pari posittiivista yllätystä. Ihan joka jaksoa en nauhoita mutta jos satun samaan aikaan sohvalle niin takuulla katselen.

Nämä kaksi ovat Huutokauppakeisari ja Jetro.

Huutokauppakeisari. Kuva jimtv

Jethro Rostedt. Kuva Satakunnanviikkon, artikkelista.

Mutta yleisesti reality tv-sarjoista tsekkailen mm. The Voice of Finland, Idols, Katastrofikokki, Muodinhuipulle, Malli-kilpailu-ohjelmat..

Gilmore Girls - Teasereita tipahtelee pikkuhiljaan

Oi, ihana twitter, josta näitä uutisia pompsahtelee ihanan nopeasti tajuuntaan.. 

Sieltä tämänkin bongasin eli Entertaiment weekly on saanut käsiinsä uusien jaksojen käsikirjoituksen ensimmäisen sivun. Eli tuoreimmassa lehdessä on juttua sarjasta ja APS on heille antanut tämän. Kyseessähän on ensimmäisen jakson eli Winter:n käsikirjoitus.

Se ei oikeastaan spoilaa hirveästi, antaa vahvistuksia ehkä enemmänkin erääseen teoriaan. Mutta jos haluatte siitä lisää tietää niin tietoa kyllä löytyy mm. Gilmoren News-sivustolta,

Eli tosiian hyvillä mielin voi tämän katsastaa jos haluaa.

Kuva Entertaimet weeklyn artikkelista. linkki siihen postauksen lopussa. 

Näitä pieni paljastuksia on alkanut tippumaan, aiemmin viikolla saimme uuden kuvan sarjasta. Lisäksi Netflix on muutenkin julkaisut uusia promokuvia. Kyllä se marraskuu sieltä tulee vaikkakin toivottoman hitaasti.

Tässä tuo TVLinen saama uusi kuva, itse en osaa oikein päättää onko Lorelai puhelimessa vai ei? Niin ja miksi Luke näyttää noin vanhalta, onkohan vain huono kuvakulma? 


Kuva TVLine, linkki postauksen lopussa.



Itselläni onkin jo vapaapäivä toive tuolle marraskuun 25 päivälle ja olen miehellekkin jo ilmoittanut että sillon minua turha yrittää saada kiinnostumaan mistään muusta. Hieman on kyllä pari käytännön järjestelyä vielä kesken, kun voi olla että emme ole kotona tuolloin mutta siellä on netti ja läppärin saa kyllä mukaan.. (Note to self - pitääkin muistaa ottaa kuulokkeet myös mukaan niin ei tule ylimääräisiä häiriöitä..)



Lähteet: 

Top 3 Monday Bookish - Books I'd Want On a Desert Island

Minä olen aina inhonnut tätä kysymystä, kuinka kukaan voi päättää mitkä 1-10 (tai vain satakin) kirjaa ottaisi mukaan.

Olen tähän aina vastannut ottaisin koko kirjaston, mielellään sellaisella ominaisuudella että uutuus kirjat ilmestyvät sinne. Kirjastossa voisi olla myös toimiva sisävessa ja kahvila, myös pari mukavaa sohvaa voisi olla nukkumista ajatellen..


Stutgarttin kaupunginkirjasto, kuvapankki

Mutta jos minut ihan pakotettaisiin valitsemaan niin ottaisin varmaan kindleni ja siihen auringolla toimivan laturin. Eikä pidä tietysti unohtaa toimivaa wifiä että saa ladattua uusia kirjoja. Hei, hokasin juuri että tabletti olisi varmaan parempi vaihtoehto, siihen kun saa kindlen sekä Elisa-kirjan.. Puhumattakaan että siinä olisi toimiva google selviytymistä ajatellen..
Kuva omani.




Ja jos pakotus olisi tarpeeksi uhkaava niin sanoisin. 

1. Harry Potterit (luultavimmin enkuksi)
2. Eve Dallas-sarja tai Stephanie Plum-sarja
3. Kaikki Nobel-kirjailijat tai jokin muu ns. klassikot kokoelma 

(Pitää olla jotain uuttakin luettavaa, ja autiolla saarella varmasti olisi niin tylsää että lukisin noitakin ja huonoiksi todettuja voisin sitten käyttää hyödykseni esim. sytykkeinä..)







Okei, ase ohimolla sanoisin:

- Kaari Utrio: Haukka, minun rakkaani tai Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
- Douglas Adam: Linnunradan käsikirja liftareille (kokoelma teos jossa kaikki 5 osaa)
- Jokin hyvä yleisselviytymisopas.. että pääsisin mahdollisimman nopeasti sieltä pois..



Uusi ulkoasu

Hei,

olen nyt hakannut tarpeeksi tältä päivään päätä seinään tämän uuden ulkoasun kanssa. Jatkan myöhemmin tällä viikolla yrityksiä, siihen saakka ainakin sivut ovat poissa tuolta ylhäältä ja parisen muutakin ominaisuutta.

Laittakaa viestiä jos jotain outoa muutenkaan tapahtuu. Blogissani siis, tai miksei vaikka muutenkin mutta ei kummitusjuttuja, kiitos..



Kuva kuvaa hyvin tämän päivä olotiloja, vaikkakin hieman eri aiheesta, onneksi parin tunnin pokemonien metsästys auttoi selvittämään päätä..


Kuva googlella.



P.S. Kannattaa aina ottaa varmuuskopio vanhasta. Vaikka sekään ei takaa mitään kun menee sekoilemaan tuonne syvemmälle.



Gina LaManna - Lacey Luzzi Mafia Mysteries series

Nämä luin jo keväällä mutta halusin silti kirjoitta niistä oman postauksensa. Löysin nämä puolivahingossa Amazonista, muistelisin että ensimmäinen osa oli ilmainen eli ns. freebie. Nämä tosiaan menevät kategoriaan ihan kivaa hömppä-viihdettä-mysteeri twistillä. Janet Evanovichin Stephanie Plum- sarja tulee näistä vahvasti mieleen ja sarjaa itseasiassa mainostetaankin sillä että kirjoissa Stephanie kohtaa Sopranosin.

Toisin, kuin näissä yleensä, päähenkilö ei ole yksityisetsivä tai poliisi, vaan hän on osa mafiaperhettä. Tosin hän on löytänyt perheensä vasta aikuisena äitinsä kuoleman jälkeen, juurikin etsivän ominaisuuksiensa avulla.


Ensimmäisestä osasta kerrotaan seuraavasti;

"Lacey Luzzi’s rollercoaster of a life has been filled with the highest of highs and the lowest of lows. She just never expected the lows to be so… sparkly.

After falling on her face during an attempt to follow in her recently-deceased mother’s stripper-boots, Lacey realizes she’s not cut out for life on stage. She sets out on a year-long investigation to find her true family, never expecting she’ll find it with a capital “F.”

With a rumbling stomach, a need for money (check engine lights don’t fix themselves!), and a conscience that operates at 78% on a good day, Lacey is sucked into a whirlwind of Family secrets, hard-as-cement cookies, and mysterious, sexy men who unfortunately shoot guns, sometimes aimed at her face. The long-lost-granddaughter of Carlos Luzzi, the Godfather of the Italian Mafia, Lacey accepts her first assignment for the mob: finding fifteen million dollars of ‘the good stuff.’

Even after she enlists the help of her mouthy best-friend and her cousin, a technical genius and social disaster, she finds that going toe-to-toe with the rival Russian mob is more dangerous than expected.

No one chooses their Family, but Lacey Luzzi will be lucky if she can survive hers."



Tämä kirjan asetelma, juurikin mafian näkökulmasta on virkistävä. Sarjan päähenkilö on Lacey, joka on mafia-perheessä uusi tulokas. Hänen äitinsä aikoinaan karkasi ja eikä kertonut omasta taustastaan mitään Laceylle. Lapsuus ei ollut Laceyllä helppo, äiti oli strippari ja muuta perhettä ei ole. Lapsuus on kuitenkin tavallaan ollut onnellinen ja hänen paras ystävänsä kasvoi viereisessä huoneistossa.

Juoni on tarpeeksi kiinnostava ja joka osassa selviää lisää tausta tarinaa. Lacey haluaakin selvittää miksi hänen äitinsä aikoinaan karkasi, koska selvää syytä ei ole tarjolla. Eli yksi isompi juoni kuvia kulkee myös kirjojen taustalla.

Sarja on hauska, mutta toisaalta se muistuttaa paljon Stephanie Plum-kirjoja, vähän liiankin paikka paikoin. Eikä pari editointi kierrostakaan olisi ollut pahitteeksi. Mutta kaiken kaikkiaan kuitenkin jaksoin lukea nämä ja idea mafian näkökulmasta jaksoi viihdyttää. Plussaa myös tyylikkäistä kansikuvista.

Gina LaManna - Lacey Luzzi Mafia Mysteries series;

(0. Scooped)
1. Sprinkled
2. Sparkled
3. Salted
4. Sauced
5. S'mored
6. Spooked
7. Seasoned
8. Spiced

Sarjan kirjat löytyvät Goodreads:sta täältä. Ensimmäinen osa Sprinkled on Amazonissa täällä.

Ensimmäinen osa ainakaan tällä hetkellä (1.9.2016) ei ollut freebienä, mutta eipä sitä hinnalla silti ole pilattu. Veikkaan myös, että se saattaa jossain vaiheessa tulla uudelleen freebieksi.

TV Thursday #29: Ärsyttävin hahmo?

Tätä haasteen kohtaa pyörittelin päässäni koko loman ajan ja päässäni pyöri vain tyhjää.. Sitten se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta ja vastaus valkeni minulle, se on niin itsestään selvä että hämmästelen vieläkin miksen sitä ennenmmin muistanut.


Nettikeijun avulla löytämäni sivusto antoi tämän kohdan tehtävänannoksi seuraavaa;


Tuntuuko joskus siltä että muuten täydellisen sarjan pilaa sivuhahmo, jolla on kultakalan älykkyysosamäärä? Vai pilaako kyseinen hahmo koko sarjan sinulta totaalisesti, koska verenpainelukemasi menevät liian koholle kun kyseinen hahmo tekee jotakin (kenties pilaa tärkeämpien hahmojen tekemiset)? Nyt jaetaan ärsyttävimpiä, rasittavimpia, typerimpiä ja pölkkypäisempiä hahmoja jotka saavat teidät repimään hiuksia päästänne!


Ja minun vastaukseni on tähän The Vampire Diariesin (Vampyyripäiväkirjojen) yksi päähahmoista eli

Elena Gilbert

Elena Gilbert. Kuva googlella.



Itseäni häiritsee (häiritsi?) hahmossa, hänen marisemisensa ja se kuinka itsekkään epäitsekäs hän yrittää olla. Ihan oikeasti, kukaan ei saa uhrata itseään hänen vuokseen, mutta hän kyllä kuolee ennemmin ystäviensä puolesta etc. Yltiöpäisen itsekkäästi ollaan oikeamielisia, ärsyttävää. En keksi edes kuinka kuvailisin tätä kunnolla mutta tämä hahmo saa minut ärsyyntymään ihan vain tämän postauksen kohtienkin ajattelulla.

Kyse ei ole näyttelijästäkään koska, Dobrevin samassa sarjassa näyttelemä Katherine on mielenkiintoinen hahmo.. 




Nina Dobrev, näyttelijä Elenan takaa haastattelussa.