Ihana valinnan vaikeus

Viime aikoina on ollut hieman liikaakin lukemista, mutta mikäpä sen ihanempaa..

Nytkin lukemista odottavat juuri eilen saapuneet kolme kirjaa (yksi jo tuosta neljän kirjan tilauksesta luettuna). Allie Condie- Crossed, Katie MacAlister - A Girl's Guide To Vampires ja Kelley Armstrong- Bitten.

Kirjastosta tuli tänään (taas) saapunut viesti ja hain varaukseni Richelle Meadin Vampire Academyn ensimmäisen osan, ennestään minulla olikin jo kolme seuraavaa osaa lainassa ja odottelin juurikin tuota ensimmäistä osaa..

Samalla reisuulla bongasin suureksi ilokseni Melissa Marrin kaksi seuraavaa osaa Wicked Lovely sarjaa.. Nyt minulla olisikin sarjan kolme seuraavaa osaa lainattuina.. (Fragile Eternity, Radiant Shadows ja Darkest Mercy)  Pari muutakin mielenkiintoista kirjaa tarttui vielä noiden lisäksi mukaani..

L. M. Montgomeryn Tarinatyttö-sarjaa minulla on ollut myös jo jonkin aikaa lainassa.. Myös Kirsti Ellilän Eksyneet näkevät unia kirjaan törmäsin jokin aika sitten kirjastossa.. Samoin toissa yönä lukeman P.C. Castn Marked  kirjalle minulla olisi jatkoa tuolla odottamassa, mutta toinen osa puuttuu välistä..
Sitten vielä oli lainassa mm. Lauren Katen Fallen-sarjaa, Alyson Noëlia..

Onneksi sai pidäteltyä itseäni enkä vielä lainannut jatkoa Christpher Piken The Last Vampire-sarjaan tai Marilyn Kayen Gifted-sarjaan.. Samoin hyllyyn jäi Cassandra Claren suomennetut osat theMortal Instruments sarjaa, haluaisin nimittäinb lukea ne uusiksi ja ajattelin kokeilla millaisia suomennokset ovat..

Niin ja kaikesta huolimatta eilen luetun uusimman Robersin jälkeen haluaisin lukea lisää simppeliä rakkaushömppää..

Niin se ihana valinnan vaikeus taasen..

P.S. Mistähän saisi ostettua lisää tunteja vuorokauteen..?

2 kommenttia

  1. Sitten kun miulle tulee veronpalautukset, niin tilan läjän enkunkielisiä pokkariversioisia kirjoja. Just mietin, että tuo Lauren Kate kiinnostaisi, mutta kirjastosta ei löydy. Jotenkin sitten vaikka ostan itselle synttärilahjaksi kirjoja lomalukemiseksi : )

    VastaaPoista
  2. Itse ostetut lahjat ovat parhaita ;)

    Mulle tuli mätkyjä tänä vuonna, mutta onneksi tuli pari noita pidempiä työmatkoja niin niistä tuli kivasti matkakorvauksia.. Tosin ei olisi eka kerta kun säästettäisiin "muusta" kirjojen takian (tai kenkien..).
    Vielä olisi tuo Evanovichin uusin tulossa tänä vuonna, se taitaakin olla noiden itselle lahjaksi ostettavien joukossa.. ;) sopivasti tässä joulun alla kun ilmestyy..

    VastaaPoista