Haaste vastauksia

Sain Anulta haasten johon kuuluu kymmenen  kysymystä :) tässäpä vastauksieni, osaa näistä mietittiin useampi päivä :D

Mikä kirja palaa mieleesi säännöllisin väliajoin?

~ Näitä on paljon, paljon uusinta luenkin kirjoja. Usein jäänkin jumittamaan johonkin sarjaan tai kirjailijaan ja ahmin kyseiset teokset uudelleen yhteenpötköön. Säännöllisen epäsäännöllisesti luen lähes kaikkia suosikkejani uudelleen. Nyt on menossa Jane Austenin tuotannon uudelleen luku juurikin. Mutta mm. Harry Potterit, eri tyttökirjat, twilight, Nora Roberts, Charlaine Harris..


Minkä kirjan toivoisit mahdollisimman monen lukevan?

~ Tämä on vaikea, koska makuja on monia mutta vastaan tähän samoin kuin joskus ennenkin että en toivo kenenkään lukevan yhtä yksittäistä kirjaa vaan toivon että kaikki lukisivat edes jonkin kirjan. Ihan sama minkä teoksen, kunhan vain lukisivat. Minun mielestäni kaikki lukeminen avartaa maailmankatsomusta ja on muutenkin hyväksi.

 

Kenen kirjahahmon kanssa haluaisit olla parhaita kavereita tai kenen haluaisit olla poikaystäväsi/miehesi?

~  Kirjabestis olisi *tähän kymmenen minuutin tuumaustauko* Stephanie Plum, Janet Evanovichin päähenkilö. Sitten toiseen osiaan kysymystä, tämä oli helpompi keksiä;  kirjamieheksi keksin kaksikin Jace Wayland  Cassandra Claren kirjoista ja Roarke J. D. Robbin alias Nora Robertsin Eve Dallas-kirjoista.  

 

Mikä on vakavin kirja, jonka olet lukenut?

~ Vakavin on vaikea määritelmä mutta yleisesti ottaen laskisin tähän ns. tositapahtumiin perustuvat esim. Anne Frankin päiväkirja.

 

Mikä kirja kuvaa sinua parhaiten lukijana?

~ vaikea, ehkäpä vaiken näistä.. Meinasin vasta Crazy, Stupid, Love, mutta hokasin sitten että se on elokuva ei kirja.. Mutta en keksi muutakaan järkevään; Hullut, tyhmät rakkaus-kirjat ovat suosikkejani..

Mikä on noloin kirja, jonka olet lukenut?

~ Kaippa se on tuo teinihömppä mitä luen, aika paljonkin. Ihan kaikille en paljasta yleensäkkään että luen nuorten ja lasten kirjoja, melkeimpä enemmän kuin ns. aikuisille suunnattuja.. 

Oletko lukenut kirjan, jota vanhempasi tai isovanhempasi ovat suositelleet? Minkä ja mitä pidit?

~ Viime vuosilta muistan äitin suositelleen vain yhtä tai kahta kirjaa, mutta en ole tainnut kumpaakaan lukea. En muista mitkä nuo olivat muistan vain että tiesin kyllä kirjat entuudestaan ja kumpikin oli sellaista genreä etten niistä yleisesti piittaa.. Hei olisikohan yksi ollut Millenium.-rilogia, jota en ole vieläkään lukenut. Äitini osti kyllä yksi joulu miehelleni nuo kolme kirjaa lahjaksi, ja mies on ne kyllä lukenut ja piti kovastikkin. Mies on katsellut ne elokuvatkin niistä.  Äidilleni vien kyllä mm. uusimmat Tuija Lehtiset ja Kaari Utriot lainaan kun olen ne ensin lukenut. Äidin ja itseasiassa mumminikin hyllystä on päätynyt omaan hyllyyni mm. Kaari Utrion kirjoja. 

Ketkä ovat 3 lempikirjailijaasi ja miksi?

~ 1. Nora Roberts, viihde hömpän ehdoton kunigatar minulla. Olen lukenut lähes kaikki ilmestyneet kirjat, ja aion lukea vastakin. Osaa homman, vaikkakin laatuvaihtelu on suurta mutta niin on kirjoitettujen kirjojenkin määrä. 
2. Tuija Lehtinen, huumori iskee ja näitä jaksaisi lukea uudelleen moneen kertaan. 
3. kolmas onkin vaikea, on niin paljon vaihtoehtoja enkä osaa niistä valita yhtä ylitse muiden; J. K. Rowling, Agatha Cristie, Charlaine Harris, Kaari Utrio, Neil Gaiman,  L. M. Montgomery..


Varhaisin kirjamuistosi?

~ Kirjastoauto jutut ja kuinka koko ala-asteen ajan luin enemmän kuin muut. Jossain vaiheessa mm. opettaja ala-asteella epäili luinko kaikki vai harpoinko tekstin yli lukemisessa.. (luin kaiken, äitini on tämän silloin "tarkistanut") 

Minkä kirjan olet aina halunnut lukea, mutta et ole lukenut vielä?

~ Ikuisella lukulistalla ovat mm. Jumalat juhlivat öisin, Saatana saapuu Moskovaan (tätä olen pari kertaa aloittanutkin) ja niin monta muuta. Nyt on lainassa mm. Bram Stokerin Dracula.. Klassikoita ym pitäisi lukea enemmänkin..

RIP Japanilaiset ristikot

Enkä puhu nyt sudokuista, vaikka nekin ovat ihan ok ajankulua tietyissä tilanteissa. Vaan Japanilaisista ristikoita, englanniksi näitä kutsutaan Pic-A-Pix tai Paint by Numbers. Myös nimet nonogram, hanjie, picross ja griddler liitetään näihin ristikoihin. Suomennettu nämä on myös nimeltä siluettiristikot

Itse ihastuin näihin lukio ikäisenä 2002 tai 2003 kun nämä rantautuivat Suomeen, ilmeisesti juurikin sudokujen jalan jäljissä. Itse tapaan täytellä näitä samalla kun katselen tv:tä. Syy miksi näistä nyt täällä halusin kertoa on se että joulukuussa ilmestyi tämän lehden viimeinen numero.

Itse olen ostanut lähes jokaisen numeron tätä ilmestynyttä lehteä, olempa useampaan otteeseen yrittänyt tutkia josko sitä olisi saanut tilattuakin, mutta ilmeisesti tämä on ollut vain irtomyyntinä. Näitä ristikoita ilmestyy myös kahtena muuna lehtenä: siluetti ristikot ja Ketun japanilaiset ristikot. Molempia olen numeron pari ostanut mutta laadullisesti nämä eivät ole yltäneet lähellekkään tämän "alkuperäisen" lehden ristikoiden tasoa.

Nämä ovat eräänlaisia logiikka päättely ristikoita, ruudukosta väritetään (mustataan) ruutuja sen mukaan mitä kahden reunan numerot kertovat ja tuloksena on yleensä kuva. Näitä on myös värillisiä mutta itse suosin mustavalkoisia. Näissä on eri vaikeustasoja ja ruudukon kootkin vaihtelevat. Lisää näistä voi lukea vaikkapa täältä.

Saa nähdä loppuuko tämä harrastus vai onnistunko jostain löytämään korvaavan lehden tai nettisivuston. Kymmenisen vuotta olen kuitenkin näitä jo väritellyt, joten uuden sijaistoiminnon löytyminen voi olla kiven alla. Saa vinkata!  (käsitöitä tulee jo silloin tällöin tehtyäkin, nyt on kauhea virkkausinto tölkinklipsuista menossa..)



Lisää tv-sarjoja

Ei hätää olen minä lukenutkin ja muistanut jopa kirjata ne ylös. Mutta tämä tv-mania jatkuu silti täällä blogissa.

Ensin tv-vinkki liittyen edellisen postauksen sarjoihin eli Reign saapuu Suomen tv:seen ensi sunnuntaina. Sarjaa aletaan esittää AVAlla ja MTV:n katsomossa ensi sunnuntaina 19.1. klo:20:00, sarja on suomennettu nimelle Valtiatar. Lisää infoa asiasta löytyy mm. täältä
Uusia tuttavuuksia ja nyt tammikuussa alkavia sarjoja.

Banshee - toinen kausi (alkaa 10.1.)

Tämän sarjan tuottajista löytyy mm Alan Ball, True Blood sarjasta tuttu nimi. Eka kausi oli vain kymmenen jakson mittainen, mutta sarjan laatu yllätti. Mikään perhesarja tämä ei kuitenkaan ole. Sarjassa seurataan juuri vankilasta vapautunutta miestä, joka saapuu Bansheeseen ja puolivahingossa päätyy esittämään kaupungin uutta sheriffiä Lucas Hoodia. Hän toteuttaa tyylillään lainkouraa, samalla kun hän yrittää selvittää omia sotkujaan ja pysyä ukrainalaisen mafioson Rabbitin tutkan ulottumattomissa.
Mukana on myös entinen rikoskumppani Anastacia, joka on nykyisin perheenäiti, paikallinen rikkollispomo Kai, amisheja jne.









Shameless (USA) - kausi neljä (tammikuun 12. päivä)



Tämä hulvaton sarja palasi, viikonlopun aikana uudella kaudella tv:seen. Saa nähdä jaksaako tämä vieläkin naurattaa kuten edelliset kaudet. Sarjaa on esitetty myös Suomen tv:ssä (Subilla) nimellä Hävyttömät. Britti versio aka alkuperäinen on vielä katsomatta..














Continuum - kolmas kausi (maaliskuussa 2014)

Kanalainen scifisarja, jossa joukko terroristeja/kapinallisia matkaa tulevaisuudesta vuoteen 2012 aikomuksenaan voitttaa sotansa. Mutta vahingossa mukaan joutuu oman aikansa poliisi, Kiera, joka on sarjan päähenkilö. Vuodessa 2012 elää myös teini-ikäinen nero Alec, joka itseasiassa "omistaa" tulevaisuudessa melkeimpä kaiken keksintöineen.. Yhdessä he yrittävät estää kapinallisia. Mutta sarjan edetessä paljastuu erilaisia salaisuuksia tulevaisuudesta (vai onko se menneisyyttä..) ja lopussa ei enään tiedä kuka onkaan hyvis ja kuka pahis.. Kakkoskausi jäi (yllättäen) mielenkiintoiseen kohtaan...








Orphan Black - toinen kausi (huhtikuussa 2014)


Kuva täältä

Sarja on myös kanadalaista tuotantoa, (kuinka ja koska Kanadasta on tullut scifi-sarjojen aarreaitta..? Myös Lost Girl on kanadalainen fantasia/scifi-sarja). Sarjassa seurataan Sarahia, joka yllättäen törmää kakkoisolentoonsa ja varastaa tämän identiteetin. Mutta mitäs sitten kun näitä kaksoisolentoja alkaakin putkahtelemaan joka puolelta ja tämä ensimmäinen on poliisi ammatiltaan. Tietty taustalla on vielä tahoja jotka metsästävät näitä klooneja. Mielenkiintoinen sarja, ja mikä parasta ensimmäinen kausi on katseltavissa Yle Areenalla.. Suosittelen. 

TV-sarjojen villit kortit

Tässä hieman sarjoja joilta odotan paljon vaikken ole vielä osaa nähnyt ollenkaan tai vain ensimmäisen jakson.

CWTV kanava ei pettänyt tänä vuonna näiden uusien sarjojen suhteen, kanavallehan kuuluvat mm. The Vampire Diaries, Hart of Dixie, Secret Circle, Carrie Diaries, America's Next Top Model, Nikita -sarjat.

Syksyllä alkoi jo kolme uutta sarjaa vanhojen tuttujen kanssa. (Näiden kaikkien sarjojen trailerit pääse katselemaan täältä)

The Originals (Spin off The Vampire Diaries-sarjasta, palaa joulutauolta 14.1.)

Tuttuja naamoja TVD:stä kuva netistä
Tämän uuden sarjan takaporttihan nähtiin jo TVD:n neloskaudella ja itse en hirveästi odottanut tätä koko sarjaa. Mutta kuinkas sitten kävikään, pitkin syksyä olen odottanut tämän sarjan uusia jaksoja enemmän kuin TVD:n jaksoja. Ensimmäinen jakso oli hieman plääh kun kertailtiin "takaportin" asiat, mutta sitten alkoikin tapahtua. Sarjahan sijoittuu New Orlensiin, kaupunkiin jota alkuperäiset vampyyrit olivat perustamassa mutta joutuivat pakenemaan sieltä kun isä saapui kaupunkiin..
Suosittelen, hienoa näyttelemistä ja henkilökemiaa.. Ja tietty pahis Klaus, joka on niiin väärinymmärretty :D


The Tomorrow People (palaa 15.1.)

Sarjassa seurataan joukkoa "huomisen ihmisiä", joille on kehittynyt kykyjä mm telepatia, ajan pysäyttäminen, teleportaatio.  Tietysti on olemassa myös valtion salainen virasto jaka etsii heitä ja eliminoi tai palkkaa heidät. Sarjan päähenkilö on Stephen, joka on juuri löytänyt kykynsä ja liittynyt heihin. Mutta hänen kadonnut isänsä onkin kauan kadoksissa ollut tähän saakka voimakkain "huomisen ihminen".

Aika kliseinen sarja, mutta onnistui suht alussa yllätämään minut eräällä käänteellään joten olen seuraillut. Menee vielä ihan ok kategoriaan ja henkilöistä ei ole noussut yhtään suosikiksi.







Reign (tammikuun 23 päivä palaa ruutuun)

Sarja sijoittuu1500-luvun Ranskaan ja sarjan päähenkilö on Maria Stuart (Maria I, ei kumminkaan serkkunsa Maria Verinen joka hallitsi englantia vaan skotlannin kuningatar).

Hän saapuu Ranskan hoviin kolmen hovineitonsa kanssa, koska hän on ollut kihloissa Ranskan tulevan kunikaan Francisin kanssa lapsesta saakka. Sarjahan on historiallista draama hovin politiikkoineen ja teini-ikäisine hovin jäsenten kanssa mukana on myös yliluonnollisia elementtejä.

Itse katselin ekan jakson ja aloin sitten panttaamaan näitä. Vaikutti ihan ok:lta, ja koska uskon CWTVn laatuun tässäkin niin uskallan suositella jos historia iskee.






2014 alkaa vielä kaksi muuta sarjaa, molemmat scifiä.


The 100 (maaliskuun 19 päivä)



Sarja perustuu Kass Morganin saman nimiseen kirjaan.

Sarja sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ihmiset ovat joutuneet lähtemään maasta ja asuvat kaupunkimaisessa avaruusaluksessa. Mutta koska tila ja resurssit vähenevät niin päätetään maapallolle lähettää pioneeri ryhmä. Sinne lähetään sata nuorisorikollista "tutkimaan" onko maassa jälleen mahdollista asua van vieläkö myrkyt ovat vallaan.

Tämä on eniten kiinnostanut minua näistä uutuuksista, mutta tietysti tämä alkaa viimeisenä. Malttaisi odottaa maaliskuuhun, joskos kokeilisi lukea tuon kirjan..


Star Crossed (helmikuun 17 päivä)


Sarjassa seurataan ihmistytön ja avaruusolio pojan rakkaustarinaa. Tätä ei yhteiskunta tietenkään suvaitse eli sanoisin kuvaukseksi Romeo ja Julia kohtaa Roswellin.

Kannattaa katsella tuo traileri, tätäkin odotan mielenkiinnolla.















Sitten vielä pari muuta uutta sarjaa, jotka vaikuttivat niin mielenkiintoisilta että olen niiden jaksoja jo haalinut mutta aion katsella ne sitten vasta keväämmällä kuin noita vanhempia sarjoja lähtee kesätauoille. Eli säästelen niitä pahan päivän varalle.

Almost Human

En ole vielä katsonut jaksoakaan mutta ketäpä ei kiinnostaisi tulevaisuuteen sijoittuva rikossarja jossa on ihmisiä ja robotteja..?


















Dracula 




Tässä on Draculana Jonathan Rhys Meyers, tarvitseeko muuta tietää..?

Tästä olenkin ekan jakson katsellut ja sitten siirryin panttaamaan jaksoja.

Sarja perustuu klassikko Draculaan eli Bram Stokerin, sarjan alussa Dracula saapuu Lontooseen esittäen amerikkalaista liikemiestä. Hänen tavoitteenaan on kostaa pari sataa vuotta sitten hänet tuhonneille ihmisille, mutkia matkaan aiheuttaa rakkaus. Kun Dracula rakastuu nuoreen naiseen joka on ilmetty kaksoisolento hänen kuolleesta vaimostaan.






Toinekin kuva vielä Jonathanin kunniaksi.


kuva täältä

Kuvat imdb:stä ellei toisin mainittu.

Syksyn tv-sarjoja ja taualta palaavia.

Aika taas vinkata tv-sarjoja.

Tuttuja vanhoja hyviä uusilla tuotanto kausilla palanneita sarjoja ovat;

The Vampire Diaries - viides kausi
~ Hieman on ollut sekavaa, toivottavasti saavat loppukaudella paketin kasaan.. Delenaa on kyllä kiva katsella samoin kuin ei-niin-kivaa-Stefania. Sarja palaakin tauolta sadannella jaksollaan 23.1.

TVD kuva: imdb:sta


The Big Bang Theory - seitsämäs kausi
~ Vähän samaa vikaa kuin TVD:ssa, naurattaa kyllä mutta kaipaa jotain uutta twistiä. Joulutauko loppuu tammikuun toinen päivä.

Revenge - kolmas kausi
~ Tästä taisin katsella pari jaksoa ja loputkin hankin mutta en ole vielä katsellut. Varmaan sitten joskus tylsinä hetkinä katselen. Tämä palaa ruutuun 5.1.

Teen Wolf - kolmas kausi
~ Hassusti kolmas kausi alkoi kesäkuussa ja jäi tauolle elokuussa ja palaa nyt tammikuussa (6.1.). Tässä kaudessa on myös yhtäpaljon jaksoja kuin kahdessa ensimmäisessä kaudessa on yhteensä eli 24 jaksoa. Mielenkiinnolla odotan kyllä jatkoa.

Teen Wolf. Kuva googlen avulla täältä


Awkward - kolmas kausi
~ Tämä tulikin takaisin tauolta tuossa lokakuussa ja kausi loppui nyt joulukuussa. Tässä olikin kunnon cliffhanger tauolle jäädessään. Pidin tästä kapinoivasta Jennasta. Viimeinen jakso onkin vielä katsomatta. Mutta ehdottamasti aioin katsella neljännenkin kauden kunhan se tulee, ainakin sen tuleminen on jo MTV:n puolelta varmistettu.  (edit; neljäs kausi palaa ruutuun jo huhtikuun 15 päivä)

The Carrie Diaries- toinen kausi
~ Eka kausi yllätti viime vuonna positiivisesti, en yleensä pidä näistä tämän tyylin spin offeista. Toka kausi taasen on ollut aika junnaamista, että saa nähdä. Sarja palaa tammikuun 3 päivä. 

Hart of Dixie - kolmas kausi
~ Jäi mielenkiintoiseen kohtaan kakkoskauden lopussa, mutta kolmos kausi alkoikin ihan uudesta kohtaa. Tässäkin on tuntunut että junnaa paikoillaan, toivottavasti myös parantaa loppukaudesta. Tämä palaa tauolta 13.1.

The Mentalis - kuudes kausi
~ Vihdoinkin saatiin Red John juoni kasaan ja tämän sarjamurhaajan henkilöllisyys paljastui. Mielenkiinnolla odotinkin mitä keksivät sarjaan tämän jälkeen ja nyt parin jakson verranna voinkin sanoa että kohtuu hyvälle vaikuttaa.. (sarja palaa ruutuun USAssa 5.1.)

Bones - yhdeksäs kausi
~ Netflixin myötä innostuin sarjasta pitkästä aikaa ja katselinkin seitsämän ensimmäistä kautta putkeen sieltä. (vaikkakin viisi kautta löytyy dvd:llä kaapistakin) Kasi kausi on nyt kesken ja yhdeksännen kauden jo esitetytkin jaksot odottelevat kotona katselijaansa. (Tauolta paluu 9.1.)

Bones. kuva täältä


Unohtuikohan joku, no, nämä tulivat nyt ensimmäisenä mieleen. Myöhemmin ajattelion vielä erikseen kertoilla uusista sarjoista. mm. TVD spin off The Orginals yllätti minut positiivisesti.

Hyvää uutta vuotta!

Hyvää uutta vuotta!!


Itse aloitin lomailun jo joulukuun puolessa välissä, kun mieskin sattui samaan aikaan työmaiden väliin ja piti kesälomiaan pois. Joulun vietimmekin pohjoisessa miehen perheen kanssa mökillä. Siellä ainakin oli lunta ja itse olin noin pohjoisessa ensimmäistä kertaa. Teimpä lumiukonkin eräänä päivänä, en edes muista koska viimeksi olisin sellaisen tehnyt, yllättävän haastavaa oli. Onneksi oli mies kuskaamassa palloja, itse en olisi niitä ehjänä saanut paikalleen.



Joulun tunnelmaa. (Kuva oma, älä kopio)
Tuon reissun jälkeen tulimme tähän minun vanhempieni luokse ja täällä ei ole lumesta tietoakaan, vettä sen sijaan riittää.. Läheinen joki/luoma tulvii pelloille saakka. Onneksi juniori koira ei ole bongannut tuota, suht lähellä taloa olevaa, uomaa. Vesipetoahan ei saisi sieltä pois pidettyä millään. Kesällä siinä pellolla välissä on hiehoja ja lehmiä, ja kun juniori ei niistä tykkää niin ei uskalla mennäkkään sinne suunnalle.



"Ja tulvii (etelä-) Pohjanmaa.." vai kuinkas se joku lauloikaan (Kuva oma, älä kopio)


Juniorilla oli eilen synttäritkin ja mittariin tuli ikää taydet kaksi vuotta. Sen kunniaksi otinkin tänään pari poseeraus kuvaa

Nuori herra 2v poseeraa synttärikuvassaan. (Kuva oma, älä kopio)

Pitihän vanhasta rouvastakin ottaa kuva.


Vanha rouva. (Kuva oma, älä kopio)



Ja juniorista vielä houkuttelin sen hölmön ilmeenkin. Pennusta saakka se on aina käännellyt ja kallistellut päätään..


Kuuluisa kallistus ilme. (Kuva oma, älä kopio)

Blogia aion jatkaa vielä, tosin olen kyllä tullut siihen tulokseen että taidan alkaa taas listaamaan tännekin kuukausittain kaikki lukemani kirjat. Sen avulla ainakin toissa vuonna sain itsestäni paremmin irti kirjoittamisinspistä tänne. Ja olihan vuoden lopuksi kiva seurata mitä oli tullut luettua ja ostettua.

C. L. Stone - The Academy serie (aka viimeisin unirytmin sekoittaja)

Empäs muista koska viimeksi olisi kirja tai kirjat imaisseet ihan näin totaalisesti mukaansa. Kävi parina iltana vähän köpelösti kun piti lukea vain pari sivua uusinta osaa ja seuraavaksi huomaatkin että kirja loppui ja kello on jo aamun puolella..

Goodreads
Onneksi sattui vapaapäiviä alkuviikkoon.

Sarjaan kuuluu toistaiseksi neljä osaa;

The Academy

1. Introductions
2. Friends vs. Family
3. First Days
4. Forgiveness and Permission


Kirjat kertovat Sang Sorensonista, joka on juuri muuttanut uuteen kaupunkiin ja on aloittamassa uudessa koulussa. Juuri ennen koulun alkua hän kutenkin törmää Kotaan tai tarkemminkin Kotan perheen koira Max törmää Sangiin.
Kotan kautta Sang tutustuu tämä ystäviin. Mutta pojilla on omat salaisuutensa samoin kuin Sangilla.


Mielenkiintoinen sarja, imaisi mukaansa enkä malttaisi odottaa seuraavia osia. Periaatteessa perinteinen hömppä teini- sarja mutta tässä on sellaisia juonikuvioita että tälläinen vanhuskin joka on vähän kaikkea lukenutkin kohottelee kulmakarvojaan.

Sang hahmona on myös mielenkiintoinen, ottaen huomioon genren. Sangin menneisyys ei ole ihan seesteisin, äiti joka kärsii pahasta agorafobiasta ja eikä halua tyttöjensä olevan minkäänlaisessa kosketuksessa muiden ihmisten kanssa. Äidin "rangaistukset" menevät myös jopa pahoinpitelyn puolelle. Isä taas on hyvin etäinen mutta on sentään vaatinut että tytöt käyvät normaalia koulua kotikoulun sijaan.
Sang on samaan aikaan aika itsevarma mutta kuitenki sosiaalisesti kokematon ja epävarma samalla hän hakee epätoivoisesti hyväksyntää. Kirjassa päästään hyvin Sangin pään sisään tämän pohtiessa onko mikäkin poikien käytös normaalia kanssakäymistä vai ei. Sangilla ei ole myöskään mitään normaalia käsitystä normaalista.

Pojat taas ovat tiivis yksikkö tai Perhe kuten he itse kutsuvat itseään. Kirjojen edetessä käy ilmi että he käyvät ja kuuluvat Academyyn. Academysta on vieläkin aika paljon salassa, kirjoissa paljasteaan hieman siitä mutta lukija jää silti hieman pimentoon. Varmaan sarjan edetessä saamme tietää lisää tästä mysteerisestä yhteisöstä.
Kuva mikä tästä tulee on vakooja-mafia-salaliitto-yhteisö. Hieman alussa kävi mielessä paranormaalitkin vaihtoehdot, koska niitä salaisuuksiahan tämän genren kirjat ovat täynnä.

Sarjan edetessä pojat ottavat Sangin siipiensä suojaan, saa nähdä kuinka Sangin lopulta käy.


By The Way

Te kaikki tiedätte kuinka suuresti rakastan kolmiodraamoja, eikös?

Nyt on pakko todeta että tässä kirjassa on vielä parempaa rakkausdraamaa, nimittäin heptagoni.

Eli poikia on seitsämän (ehkä jopa yhdeksän) ja neljännen osan lopussa tulevat paljastukset saivat minutkin kohottelemaan kulmiaa..

Mutta kuten ylläolevastakin voi päätellä tämä ei ole rakkausjuttujen osalta sieltä perinteisimmästä päästä.


Sarjan ensimmäinen osa on muuten ilmaiseksi Amazonissa ladattavissa täällä, jos kiinnostuitte.