Katsaus suosikki tv-sarjoihin (niihin jotka jäivät joulutauolle)

Hieman katsausta missä mennään sarjojen osalta. Oudosti en ole löytänyt nyt tänä syksynä mitään uutta hyvää sarjaa  seurattavaksi (sellaista siis joka olisi nyt syksyllä alkanut). Jotenkin hirveän kuiva ollut tv-syksy siltä osin.

Tällä viikolla (12.12.15) ainakin CWTVn sarjoista suurin osa jäi joulutauolle. Itse niistä seurailen säännöllisesti The Originals:a ja The Vampire Diaries:a. Epäsäännöllisesti The Reign:a ja Jane the Virgin:a.  Varmaan vieroitusoireissani tässä tulevina viikkoina katsastan nuo jälkimmäiten sarjojen uudet kaudet ajantasalle

Teksti sisältää mahdollisesti spoilereita..


The Originals, on kolmos kaudella jatkanut hyvää tasoaan ja henkilökohtaisesti tämä sarja nousi jo ekalla kaudellaan minun suosikki ohjelmien kärkisijoille, ja jopa TVDn ohitse. Sarjan mid-season finale eli jakso 9 oli juuri sellainen kun sen pitikin ja se jätti katsojansa inhottavaan epätietoisuuden valtaan ja odottamaan tammikuun 29. päivää kuumeisesti. Päällimäisenä jäi mieleen eikös nämä Mikaelsonit ansaitsi jo rauhaa ja onnellisuutta hieman pitemmäksi aikaa kuin pariksi tunniksi. Voi Klaus raasua, jännityksellä kyllä odotan onko Cammie oikeasti kuollut. Itse kyllä järkytyin enemmän kun Elijah iski tikarin Rebekahin rintaan ja antoi periksi tämän suostuttelulle. Oma suosikkini on myös ihana kolmiodraama Elijah-Hayley-Jackson. Trixiet taas hieman plääh, samoin kuin Jacsonin mielenilmaukset, kuten Haley sanoi tämä tiesi tuon jo naidessaan Hayleyn..

Torstai illan paras combo (tai perjantai aamupäivän riippuen aikavyöykkeestä). Kuva CWTV.


The Vampire Diaries, sarja on aika hyvin onnistunut täyttämään Elenan jättämän aukon. Mutta kyllä tämä sarja alkaa muuten olla lopuillaan. Kivasti kuitenkin tässä pedataan seuraavaa kauttakin ja alun aikahypyt tulevaisuuteen kutkuttavat. Caroline-Stefan-kuvio ei ole suosikkejani ja näyttääkin siltä ettei se tule nyt kestämään. Varsinkaan kun Caroline odottaa Rickin ja Jon kaksosia, odotan innolla Carolinen raskaushormoni-kohtauksia.. Mutta sarjaa voisi katsoa ihan Damonin ja Enzon vuoksi pelkästään.. Tämäkin palaa ruutuun tammikuun 29. päivä.


The Big Bang Theory, tämä on ollut tasainen kausi, ei ihan yllä parhaimpien tasolle mutta hahmojen kasvua on ollut kiva seurata. Kiva sarja ja katselen jatkossakin varsinkin nyt kun Amy ja Sheldon palasivat yhteen. Henkilöhahmojen, varsinkiin Sheldonin kasvu on ollut mukavaa seurattavaa. Mitään varsinaisia yllätyksiä ei ole vielä tullut, aika pintapuolisen oloista.




Dowton Abbey, piti oikein tarkistaa olenko tästä sarjasta kirjoitellut täällä ja selvisi etten ole. Tämä oli pitkään minulla sillä listalla "katso kun ehdit ja löydät", kunnes eräänä päivänä tämä oli ilmestynyt Netflixiin.. Siinähän kävi sitten perinteisesti eli pari päivää ja olet katsonut neljä kautta, ja etsinyt viidennen muualta katseltavaksi. Kuudetta kautta seurasinkin ihan Suomen tahtiin eli perinteisesti tv:stä. Tosin tallensin jakson ja katselin sitten kun ehdin. (Olen itseasiassa vieläkin yllättynyt siitä että onnistuin olemaan spoilaantumatta, olin ihan varma että ratkean jossain vaiheessa ja googlettelen loppuratkaisut) 

Joulujakso on vielä näkemättä tästä viimeisetä kuudennesta kaudesta, se esitetäänkin Suomen tv:ssa kahdessa osassa ensimmäinen 29.12.15 ja toinen osa 5.1.16. Briteissä kyseinen jaso esitetään kokonaisuudessaan jo 25.12.15.

Kiva että joku sarja ymmärretään lopettaa ajoissa, ja suunnitellusti. Kovasti odotan kyllä noita viimeisiä tunteja. Itse suurimmaksi osaksi jännitän saako Edith onnellisen lopun. Mary on saanut jo omansa. Samoin odotan sitä luvattua yhtä päähahmon kuolemaa. Loistava sarja sinänsä, hyvin kirjoitettu, hyvin näytelty ja paljon tapahtuu vaikkei tapahdukkaan. Ainoat miinukset tulevat Bates-pariskunna vankila/rikoskuvioista, sitä pitkitettiin liiaksi.







2 kommenttia

  1. Näistä olen katsonut vain TVD:tä, ja tällä hetkellä katselen Suomen tahtiin eli kutoskauden alkupuolella ollaan. Toki tuon Nina Dobrevin lähdön olen jo tiennyt, odotan oikeastaan sitä, ettei tarvitse enää sitä Elena sitä, Elena tätä meininkiä - hän ei missään vaiheessa ole ollut minun mieleeni hahmona. Originalsia aikoinaan harkitsin, mutta en ainakaan vielä ole sitä alkanut katsoa, vaikka kovasti juuri siitä porukasta pidinkin, kun he TVD:ssä seikkailivat. Jotenkin aina tasaisin väliajoin kyllästyn TVD:hen - en ole jostain syystä vuosien myötä kiintynyt hahmoihin juuri lainkaan, ja sitten makuuni on liikaa Stefan-Elena-Damon lässynläätä. =D Mutta sitten taas välillä juoni on niin mukaansa tempaava, että yhä on tullut pysyttyä sarjan mukana kaikesta huolimatta.

    Minun tämän syksyn/alkutalven superlöytöni on Teen Wolf. Melkein hävettää myöntää, sillä en ole kohderyhmää, mutta mitä sitten. =D Katsoin neljä kautta muutamassa viikossa ja olen ihan pakahtunut sarjasta. =D Luin muutamia arvosteluja sarjasta etukäteen ja ne jotenkin resonoi kanssani, ja bäng, todellakin minun sarjani. =D Itse aikoinaan luulin, että kyseessä on jotain Twilight-huttua, mutta eipäs olekaan. =D

    VastaaPoista
  2. Kuten totesinkin Originals kiilasi heti kättelyssä minulla TVDn ohitse, eli suosittelen.

    Teen Wolf kuuluu suosikkeihini, itseasiassa seuraavassa postauksessa olisi tarkoitus kertoilla siitä. Sen vitoskausi kun palaa tauolta myös tammikuussa. Itsekkin aluksi luulin sarjan olevan hötömpi ja kliseisempi mutta ihanan synkkä-huumori-tasapainon ovat onnistuneet löytämään. Stiles <3

    VastaaPoista