Aliens abduction..



Joopa joo, innostuin sitten Roswellista..

kaikki alkoi siitä että olimme viikonloppuna Anttilassa käymässä ja bongasin sieltä Roswellin ensimmäisen tuotantokauden hintaa 10e, pitihän se ostaa omaksi. Muistelisin että olen sarjaa silloin aikoinaan seurannut kohtuu säännöllisesti, tosin en kylläkään paljoa muistanut tapahtumista.
Kuten äskeisestä voi päätellä niin, boksi on jo  katsottu (kahdessa päivässä). Sarja sopi mielentiilaani erinomaisesti, olen jo pitempää kaipaillut kunnon annostusta (minun yhtä pahettani) teini-romantiikasta. Tosin en kylläkään ole malttanut (vielä) tilata seuravia tuotantokausia mutta..

Tosiaan googlettelulla huomasin että tämä tv-sarja perustuu kirjasarjaan, kuinka minä huomaan tämän vasta nyt?
Olen tosiaan aina olettanut että ne kirjat joita kaupoissa olen joskus vuonna nakki nähnyt ovat tv-sarjan pohjalta kirjoitettuja kuten esim. Salatut elämät kirjat.

Mikä suuri ilo kun selvisi että se onkin toisin päin eli tv-sarja perustuu Roswell Hight nimiseen kirja sarjaan..

Vielä suurempia ilon purkauksia kun selvisi toissa päivänä että nämä kaikki kirjat löytyvät kirjastosta ja eilen tätä seurasi melkeimpä ekstaasi kun kaikki osat vieläpä löytyivät hyllystä suoraan lainattavaksi.. Enkuksikin olisi löytynyt useampi osa mutta tällä kertaa lainasin suomennokset.

Vanhanaikaisestihan eilen kävi ja huomaamatta tulin ahmaiseeksi kolme ensimmäistä osaa, sitten kello näyttikin jo neljää aamuyöllä ja tulin onneksi järkiini (koska minulla on tosiaan yksi pikkuinen huolettava nykyisin ja vieläpä työpäivä tänään) ja aloin nukkumaan.. Tähän kohtaan voisi antaa aplodejakin kosta tuo kolmas osa jäi aika cliffhangeriin..

Tänään aionkin jatkaa ahmimista, voi tätä ihanaa hömpän huumaa kestää vielä seitsämän kirjan verran..

P.S. tähän mennessä kirjat ovatkin osoittautuneet varsin oiviksi ja eroavaisuuksia tv-sarjaan on.. Näsitä lisää kun saan ne kaikki luettua..

9 kommenttia

  1. Mie varmaan tarvitsisin jotain samantapaista luettavaa tällä hetkellä!!

    Odotan siis arviointeja mielenkiinnolla!

    VastaaPoista
  2. Jei! Mkinä olen luullut toisinpäin! Pitääpä siis kaivaa joskus nuo kirjat kirjastosta, sillä sarja on ihan mahtava. :D

    Mutta oletko nähnyt sarjan seuraavia tuottiksia myynnissä? Mulla on toi eka, mutta niitä muita ei ole osunut silmään.

    VastaaPoista
  3. Tähän mennessä luetun perusteella suosittelen ;)

    Ilmeisesti niitä on sellaisiakin, osia jotka on kirjoitettu tv-sarjan pohjalta (tosin en tiedä onko niitä suomennettu) mutta tämä kymmen osainen sarja on Melinda Metz kirjoittama.

    Netistä toistaiseksi olen vasta tutkaillut noita seuraavia tuotantokausia, hinnat pyörivät siinä 17-26e, tosin boksin jossa kaikki kolme kautta ovat saisi 32e. Hassusti toinen tuotantokausi on kallein ja kolmas halvin. Play.com -ssa yleensä on nämä halvimmalla ja sieltä on ilmaiset toimituskulut Suomeen, ainut miinus että maksamiseen tarvitsee luottokortin. Mutta itse olen tuolta useampaan kertaan jo tilannut dvd-tä ja kirjoja, ihan tyytyväinen olen ollut niiden toimintaan. (niin kannataavain olla tarkkana että dvd-t ovat oiken alueen, että toimivat omassa dvd-soittimessä).

    VastaaPoista
  4. Olen itse lukenut 5 Roswellia ja tykkään nuorena hirmuisesti.
    Hyvä kun bongasit ne kirjana :)

    VastaaPoista
  5. Kommentoin nyt vaikka tähän postaukseen, mutta siis todella kiva, kun päivität aina noita pian ilmestyviä kirjoja sivupalkkiisi! Siitä huomasin, että uusi Rebekka tulee pian! : D Can´t wait! Kertonee jotain myös allekirjoittaneen henkisestiä iästä, kun nuorten kirjat kolahtelee kovaa ; )

    Myös uusi Sookie! Pitäisi ehkä vihdoin lukea se edellinen osa.. en millään päässyt yli siitä, että kun aloitin lukemaan, niin tarina tuntui laimealta ja jotenkin välikirjalta. Nyt olisi hyvä kuroa se väli umpeen, ennen uutta osaa ja voihan se vielä ehkä yllättää.

    VastaaPoista
  6. Manta - todellakin hauska bongaus oli ;)

    Saraseeeni - pitipä heti hieman päivitellä tuota listaa mm. Lover Reborn on tulossa omakseni lähiaikoina. Rebekka on myös valvonnassa. hassua kun muista Lehtisen tämän vuoden kirjoista ei ole vielä tietoa. Uusinta Sookieta odottelen, oikeasti jopa harkitsin Lontooseen lähtöä tuohon sen julkaisun ajaksi että saisin sen heti käsiini (pöpi mikä pöpi..). Pian pitäisikin siitä alkaa tulemaan arvosteluja, kun "kriitikot" saavat sen käsiinsä..

    VastaaPoista
  7. Mikäs päivä sookie tarkkaanottaen ilmestyy? Itsehän olen toukokuulla menossa Lontooseen ; ) Mutta kyllähän sen tosi nopeasti saa tilattua suomeenkin. : )

    Itse pistin jo Rebekkan kirjaston varauslistalle. 11 muuta oli ehtinyt ennen minua, mutta onneksi kirjoja näköjään on tulossa monta kappeletta, että ei tarvitse valovuosia odotella!

    Kävin tänään Roswell-sarjan ensimmäisen kirjan kirjastosta ; ) Mainonnan uhri.

    VastaaPoista
  8. Uusin Sookie ilmestyy 1.5.2012, tiistai taitaa olla viikonpäivä. Viime vuonna taisi mennä päivä tai kaksi virallisesta julkaisusta kun sain sen käsiini, ja luinkin sen siltä istumalta silloin. Adlibriksestä sen silloin(kin) tilasin, siellä osa kirjoista tulee ns. myyntiin jo pari päivää ennen virallista julkaisua, joten tilauksen sai tehtyä jo ennemmin.

    VastaaPoista
  9. Itselläni polttelee nelos Roswell tuossa vieressä, mutta kun en täällä töissä sitä viitsisi lukea (ja eilen en ehtinytkään kun mies tulikin jo reissusta kotia). Kerro sitten mitä mieltä olet :)

    VastaaPoista