Dead Reckoning - Charlaine Harris

Kestipäs tämä kirjoittamissa, mutta hiljaa hyvä tulee.

Tosiaan tämähän ilmestyi toukokuun 3 päivä, itse sain sen parin päivän viiveellä käsiini. Tätä kirjaa odotin myös erittäin innostuneesti, joka on kyllä aivan liian lievä ilmaisu tuohon tarkoitukseen.. (en tainnut paljoa muuta ajatella siihen aikaan..)

Kirjahan on yhdestoista osa Charlaine Harrisin The Southern Vampire-sarjaa, tällä tietoa sarjaa on tulossa yhteensä kolmestoista osaa. Eli kaksi kirjaa vielä. Tässä kyllä selvästi näki että loppua kohden mennään. Asioita selviää, mutta samalla tuli hirveästi uusia epäselviä kohtia. Osittain tuntuikin kirjan loputtua että se jäi kesken ja selvää loppu ratkaisua ei ollut. Sama vaivasi mielestäni myös edellistä osaa eli Dead in the Family. Joten vielä kaksi vuotta pitäisi odottaa ennenkuin saamme loppuratkaisun.

kuva täältä

Tosiaan sitten hieman spoilaavampaan mietintään. Eli SPOILER-Varoitus tästä eteenpäin.




Ensinnäkin viimeinkin selvisi miksi Sookie on telepaatti, itse en pitänyt tästä selityksestä yhtään. Tosin siitä toisaalta saa juoneen hienoja käänteitä Mr. C:n ansiosta, joka onkin tuntenut Sookien jo lapsesta saakka, toisin kuin tähän asti olemme luulleet. (mutta miksi Barry on telepaatti?? Hunterin kyllä ymmärrän mutta..)

Sitten tämä ihmeellinen taikaesine, joka ilmestyy jostain.. Kuullostaako tutulta? Hirnyrkit.. Mutta joo, mielenkiintoista kyllä seurata mitä Sookie tekee Cluviel dor-lla vai tekeekö mitään..

Alcide/Bill + Sookie = naurettavia kohtia.. siitä ei sen enempää


Sitten Eric, se jäikin mielenkiintoiseen välivaiheeseen.. Bloodbond on katkaistu ja pöydälle jäi Ericin luojan tekemä naimasopimus, Oklaholman kuningattaren kanssa.. Nähtäväksi tosiaan jää mitä tapahtuu.
Kaupan päälle vielä mitä kuningas Felipe tekee kun selviää että hänen vasallinsa Victor on murhattu..
Vapaaehtoisestihan Eric ei kyllä tasantarkkaan tee ninkuin muut määräävät ja hän tosiaan arvostaa vapauttaan, mutta onkos nyt kumminkin tarjolla liikaa valtaa ja rahaa sen menetystä korvaamaan..

kuva täältä
Itse epäilen että tämä on Ericin ja Sookien käänne kohta (siis kirkuvan punaisin kirjaimin, ei voi missata). Yllättäisikö Harris sittenkin ja tälle parille olisi se Onnellinen loppu luvassa? Vahvasti sitä epäilen, mutten vielä sulje sitä poiskaan. Loppun puolesta puhuu juurikin Sookie hahmona, hän ei halua vampyyriksi, hän haluaa lapsia ja "normaalin" elämän.. Mutta kuka se oikea sitten olisi, Sam? eipä oikein muitakaan ole ellei Alcine muutun ihan tramaattisesti viimeisissä kirjoissa.

Kuten ylläkin sanoi tämäkin kirja jätti enemmän kysymyksiä kuin vastasi niihen..

Ensivuoden toukokuuta odotellessa..

Lisää pohdintoja saattaa joskus tulla, kun taas intoudun kahlaamaan koko sarjan läpi (viimeistään ennen ensi toukokuuta..) paljon varmaan jäi tähänkin kertomatta, mutta tosiaan aika sulateltava kirja..

Kestipäs tämä kirjoittamissa, mutta hiljaa hyvä tulee.

2 kommenttia

  1. Tästä kirjasta jäi mulle aika pettynyt fiilis. Toivoin koko ajan, että kaikki irtonaiset juonet saataisi jotenkin kasattua, mutta eipä se onnistunut. Mä aloin nyt vähän epäillä, että Sookie ja Sam päätyisivät yhteen. Saapa nähdä.

    VastaaPoista
  2. Alkupään kirjat ovat kyllä parempia :) itse miellän tämän samalla tapaa "välipala" kirjaksi kuin Dead in the Familyn. Selvästi huomaa että Harris alkaa kutoa loppuratkaisua kiireellä kokoon.

    Samin puolesta minäkin tällä hetkellä löisin rahani likoon.. (tosin en kyllä mitään hirveää summaa)

    VastaaPoista